Miehen äidin kuolema

Miehen isä ei ole elossa enää.On tämä niin raskasta,tein miehelle äsken ruokaa.Söi vähän ja pidätteli itkua.

Ap. (kiitos kaikille viesteistä)

Meillä oli sama tilanne juhannuksena, hautajaiset siitä 3vkon päästä. Hautajaisten jälkeen elämä normalisoitui vähän, mutta vieläkin välillä varsinkin mieheni itkee. Hali, anna aikaa surra ja käy välillä esim. kävelyllä niin jaksat paremmin. Voimia!

Meillä on yksi lapsi.Yritän olla miehen tukena mutta mua itkettää koko ajan kun näen että mies itkee.

Vastaavassa tilanteessa lamaannuin täysin. En pystynyt syömään, nukkumaan, tekemään mitään järjellistä. Mies auttoi tekemällä ruokaa (melkein väkisin syötti sitä mulle), hoitamalla käytännön järjestelyjä ja tilaamalla mulle lääkäriajan. Sieltä sain sairauslomaa, lääkkeitä en huolinut. Hautajaisissa en kuitenkaan pystynyt lukemaan edes värssyä kukkakimpusta, mies hoiti senkin.

Joten auta tekemällä mahdollisimman tavallisia asioita, katso että syö jotain ja saa edes vähän nukuttua. Ajan kanssa sitten helpottaa.

Miehesi suree, anna surra ja saat sinäkin surra.

Kiitos sinulle 8.Viime yö me tosiaan valvottiin ja välillä itkettiin.

Ap

Tarvittaessa seurakuntakin järjestää arkunkantajat, joten siitä ainakaan ei tarvitse huolta kantaa.

Miehen äiti kuoli syöpään,viime päivät oli tosi raskaita,ei keritty edes saattohoitokotiin.

Ap

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 13:47"]

Miehen äiti nukkui pois eilen illalla,miten osaan auttaa miestä? Itkee välillä muuten ei puhu mitään.

[/quote]Koita ainakin olla hymyilemättä ja taputtamatta käsiäsi. Anopin kuolemahan on tällä palstalla aina hieno juttu.

Ei tässä mitään hienoa ole,kun katsoo toisen tuskallista kuolemaa.

Ap

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 14:32"]Tarvittaessa seurakuntakin järjestää arkunkantajat, joten siitä ainakaan ei tarvitse huolta kantaa.

[/quote]

Näin on. Ja mikään ei ap.estä sinua olemasta yksi kantajista.

Mua itkettää myös se,ettei meidän tuleva lapsi näe koskaan mummiaan.

Ap

Ap, tuo suru kestää viikkoja ja kuukausia. Se muuttaa jatkuvasti muotoaan ja varmaan on jokaisella omanlaisensa. Vielä olette shokkivaiheessa. Sitten alkaa asioiden järjestely, joka saattaa imeä ihan tolkuttomasti voimaa ihan ajankäytön lisäksi. Sitten suru alkaa muuttaa muotoaan kaipuuksi ja ikäväksi. Itse yllätyin siitä, miten fyysiseksi suru muuttui, kun parin päivän jälkeen ei itku enää tullut helposti. Sellainen näkymätön rautahaarniska oli viikkoja niskassa. Ja jotenkin se vielä tuntuu helposti pahemmalta, että kuollut ei ehtinyt elää vanhukseksi asti, jolloin kuolema olisi ollut väistämättä edessä.

Olen myös menettänyt äitini syövälle.

Onko miehellä sisaruksia? Entä onko hänen isänsä elossa? Miehen isälle tämä on hyvin raskasta jos hänen puolisonsa kuoli, menkää sinne kylään?

eipä kai tuossa voi muuta kuin antaa toisen surra ja yrittää tukea niissä asioissa, joissa voi. Kysy mieheltä, voisitko jotenkin auttaa/tukea.

Se on hyvä jos itkee niin saa purettua tunteita. Auta häntä perusasioissa, kuten muistuta syömän yms niin suru helpottaa ajan kanssa

Mieheni on niin herkkä,sanoi ettei pysty arkkua kantamaan.

Ap

No sitten ei kanna arkkua tai käy lekurilla hakemassa rauhoittavia. Täytyyhän se arkku jotenkin roudata. Jos kantajia ei ole riittävästi niin kärryilläkin voi pukata, tai tilaisuuden järjestää niin, ettei arkkuun tarvitse koskea ollenkaan (arkku valmiina siunauspaikalla ja roudataan sieltä krematorioon)

Nyt voi tuntua tuolta, äiti on kuollut vasta eilen - muutama tunti sitten! Hautajaiset eivät yleensä ole ihan heti (tyyliin nyt viikonloppuna), joten miehesi tunnetilat ennättävät vähän tasaantua. Suru on varmasti edelleen kova, mutta ei niin lamaava kuin nyt. Mutta jos hän ei siihen kykene, se ei ole mikään häpeä - toivottavasti ei ajattele niin.

otan osaa suruunne, onko teillä lapsia? 

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 13:58"]

Mieheni on niin herkkä,sanoi ettei pysty arkkua kantamaan.

Ap

[/quote]