Tässä yksilökeskeisessä yhteiskunnassa ei saa olla yksilöllinen.

Pitää saada olla homo ja kaikkien pitää se hyväksyä ja suvaita, vaikka mikä olisi. Pitää saada olla tuoksu- ja vaikka mikä yliherkkä ja kaikkien pitää se hyväksyä ja sopeutua siihen. Yhden ihmisen takia neljänsadan henkilön firmassa kukaan ei saa käyttää mitään tuoksuja, hajustettuja hiusvahoja tai pestä vaatteeitaan tuoksullisilla pesuaineilla. Pitää saada olla ADHD ilman diagnoosia, jotta muut antavat huonosti käyttäytyvän lapsen "vähän päästää energiaa", eli vaikkapa töniä jonossa kaikki edestään. Mutta kun on se ADHD, ei sille mitään voi. 

Pitää saada kaupasta lisäaineetonta lähilehmästä tuotettua jogurttia, joka on luomua ja eettisesti tuotettua ja puolenkuun aikaan silmät kiinni purkitettu, eikä se saa maksaa senttiäkään enempää kuin isossa tehtaassa liukuhihnalla lisäaine- ja väripurkeista sekoitettu "jogurtti".

Pitää saada asua omakotitalomaisesti kerrostalossa. Kenestäkään ei saa päästä mitään ääntä. Paitsi itsestä. Eikä siitä kukaan saa valittaa.

Pitää saada lapsilisiä, koska on veronmaksaja. Ne pitää saada, vaikka tulot olisivat 15 000 euroa nettona per vanhempi. Pitää saada myös se iltapäivähoitopaikka koulun vierestä. Ja lääkäripalvelut omasta kylästä. Ja mahdollisuus valita se toinen koulu, jossa ei ole sitä yhtä somalialaisperhettä.

Kaikkien pitää saada kaikkea yksilöllisesti, juuri itselle tuotettuna, henkilökohtaisesti. Opettajan pitää kohdata 25 hengen luokassa oppilas  h e n k i l ö k o h t a i s e s t i  joka päivä. Ja mielellään lähettää päivän kulusta henkilökohtainen viesti vanhemmille. Joka päivä.

Mihin katosi yhteiskunta?