Millaista on olla sinkku?

Kivaa nuorena, surullista vanhempana. Sorry vaan mut sun osalta se juna on mennyt

Millaistako? Helvetin ahdistavaa, kun suurin toive elämässä olisi saada oma perhe. Vaihtaisin tämän sinkkuuden perhe-elämään silmänräpäyksessä, jos se vaan olisi mahdollista.

Hirveen yksinäistä ja masentavaa minusta.

Ainakin omalla kohdallani se oli sisällötöntä ja ikävää aikaa. Meninkin kihloihin 24-v., sillä tiellä edelleen. 

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 20:43"]

Kivaa nuorena, surullista vanhempana. Sorry vaan mut sun osalta se juna on mennyt

[/quote]

Voi sentään, tähän kai sitten täytyy tyytyä.

Mielummin tämä kuin onneton parisuhde. En vaihtaisi jos en satu löytämään "sitä oikeaa". Nyt 26v. ehkä on vielä toivoa ;) ja jos ei löydy niin uskoisin pystyväni löytämään onnen "yksinkin". Yksin asuminen ja yksinäisyys ei ole mielestäni sama asia. 

Vapaata. Jos on introvertti niin helppoa on. Munaa saa kun haluaa suunnilleen, halikavereita myös. Ikävänä puolena, ettei kukaan tunne syvällisemmin, mutta kyllä tää nuorena (alle 30-vuotiaana) on tosi jees :D

Minä kutsun itsäni vanhaksipiiaksi, en sinkuksi, mutta jos saan kuitenkin vastata, niin mukavaahan tämä on. Minulle tärkeintä on, että saan olla rauhassa. En kuitenkaan ajattele, että jää jostain paitsi, valitsi elämänsä ihan miten päin tahansa. En ole käynyt bilettämässä tms. Olen varmasti ollut kotona paljon enemmän kuin useimmat perheelliset.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 20:46"]

Millaistako? Helvetin ahdistavaa, kun suurin toive elämässä olisi saada oma perhe. Vaihtaisin tämän sinkkuuden perhe-elämään silmänräpäyksessä, jos se vaan olisi mahdollista.

[/quote]

Sama, eikä tää oo mikään oma valinta.

Jos menojalasta on kyse, niin on eri asia olla sinkkuna parikymppisenä kuin nelikymppisenä. Tosin nelikymppinen en koskaan ole ollut, joten en tiedä, millaista sinkun elämä silloin on. Parikymppisenä baarit ovat olleet minulle piristysruiske ja sinkkkuus on ollut iso osa sitä. Seurustelevana se ei ole sama asia. Kaikki eivät varmasti saa samalla tavalla siitä irti kuin minä itse olen saanut. Enää ei ole tosin samanlaista mielenkiintoa, enkä juhli usein, olen parisuhteessa.

Muistan vielä hyvin sinkkuaikani. Olin sinkku 18-24-vuotiaana. Nautin sopivasta humaltumisesta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Pidin siitä, kun ääriviivat vääristyivät, yöelämä on oma maailmansa. Uusien miesten tapaaminen oli jännittävää ja olen luonteeltani sellainen, että pidän pienestä pelaamisesta miessuhteissa, kun en etsi mitään vakavaa. Koskaan ei tiennyt, millaisen miehen kohtaa ja tavoitteena oli päätyä samaan osoitteeseen nukkumaan. En harrastanut yhden illan juttuja käytännössä melkein ollenkaan, vaikka sängyn olen jakanyt kymmenien miesten kanssa. Jätin sen kosketteluasteelle, koska kaipasin läheisyyttä. Parasta sinkkuudessa oli se, että sai mitä halusi, sen verran kuin halusi ja silloin kun halusi. Muutamia kertoja lähti yksin kotiin "tyhin käsin", mutta ilta oli silti aina hauska. Adrenaliini virtasi, oli laittautunut ja mies tuli tekemään tehtävänsä. Lähestyin itse vain kourallista miehiä. Biletin kerran tai pari viikossa. Joistakin miehistä jäi pidempiaikaisia flirttikumppaneita. Parasta bilettämisessä oli silti ystävien seura. Onpa viestistä tulossa pitkä, voisin kirjoittaa aiheesta kirjan.

Minä olen ollut lähes koko ikäni sinkku, paria lyhyehköä seurustelua lukuun ottamatta. 

Itse en ole koskaan mitenkään kovin erityiseksi sinkkuilua kokenut. Olen hyvin introvertti kotihiiriluonne, joten mitään "menojalan vipatuksia" ei ole ollut. Koiria minulla on yleensä ollut kaverina vähintään yksi. Sellaista tavallista kotielämää olen viettänyt, jossa käyn töissä, laitan ruokaa, siivoan, ulkoilutan koiraa. Eikä siinä ole minulle mitään eroa millaista oli olla kaksikymppinen sinkku tai nelikymppinen, ihan samalla tavalla elän kuin kaksikymppisenä. 

Jossain vaiheessa ehkä 30-35 iässä olisin kovasti halunnut perheen ja tunsin oloni yksinäiseksi. Mutta eipä minulle kumppania löytynyt ja sitten kun hyväksyin sen, että perhe- ja lapsihaaveet on minun kohdaltani ohi,  totuin taas yksinoloon enkä ole enää kärsinyt yksinäisyydestä ollenkaan. En silti, vaikkei minulla ole käytännössä mitään ihmissuhteita. Olen kai vaan aika erakkoluonne kun näin viihdyn hyvin.

No, ulkonäöllisesti en tätä asiaa mieti. Olen pitkä, hoikka, urheilullinen, kaunis. Mutta onko sinkkuelämä pelkkää lihatiskiä vai olisiko pidemmälle/syvemmälle suhteelle mahdollisuutta? Olen kuitenkin turvallisuushakuinen, joten pelkkä panoseurameininki ei jaksa innostaa.

Ihanaa. Olen 44-vuotias, sinkkuna 5 vuotta, ja toivon etten rakastu enää koskaan. Elämä on niin mukavaa vapaana. Saa järjestää kotinsa ja aikataulunsa ja elämänsä juuri sellaiseksi mistä itse tykkää, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Syö mitä haluaa, milloin haluaa ja missä haluaa, matkustaa sinne mikä itseä kiinnostaa, käy ulkona jos huvittaa ja saa olla rauhassa silloin kun haluaa. En vaihtaisi tätä mihinkään, ja toivonkin ettei tielleni osu ketään liian hyvää, etten vain mene rakastumaan ja muuttamaan kenenkään kanssa asumaan.