Oppivelvollisuuden nosto, toteutetaanko vai ei?
Stubb sanoo että ei, Rinne taas sanoo että toteutetaan. Kumpaa voi uskoa?
Kommentit (5)
Toivon, että ei. Oppivelvollisuusiän nosto maksaa paljon enemmän kuin käyttäminen suoraan syrjäytymisvaarassa oleviin tai jo syrjäytyneisiin nuoriin. Juuri nuo nuoret ovat niitä, jotka eivät saa kouluja käytyä ikien nostamisesta huolimatta.
Kuin rahojen käyttäminen, korjaan. (:
3.
Ei pitäisi toteuttaa. Hanke on kallis ja täysin turha, ei ratkaisisi todellisia ongelmia vaan siirtäisi niitä tulevaisuuteen.
En usko, että toteutetaan ainakaan kaikkia koskevana. Tulisi maksamaan liikaa jo sekin, että kaikille lukiolaisille alettaisiin maksamaan ensimmäisen vuoden kirjat omaksi (nehän on pakko olla, kun myöhemmin lukee kirjoituksiin, joten niitä ei voi kierrättää uusille kuten yläkoulussa). Varmaan siitä sovelletaan jokin sellainen syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukipalvelu.
Toivottavasti ei. Pakollisen pilipali-samaanmuottiin-koulutuksen jatkaminen pikemminkin syrjäyttää entisestään kuin päinvastoin. Tärkeämpää olisi ensin järjestää koulutuspaikkoja niille, jotka sellaisen haluavat. Lisäksi kansanopistokymppien tuhoaminen on ääliömäinen suunnitelma.