Yläkouluikäisen pojan kasvattaminen; kertokaa, mitä se on käytännössä

Meillä on kolme poikaa, kaksi jo lukiossa ja nuorin kasilla.

Minusta kasvattaminen on tässä vaiheessa jo tehty - tai ainakin pitäisi olla. Vaikea kuvitella, että voisin 14-vuotiastamme enää erityisesti kasvattaa esim. käytöstavoissa tai toisten huomioon ottamisessa.

Enemmän se kasvatus tässä vaiheessa on tukemista ja lempeää ohjausta. Tsempataan koulunkäynnissä ja kuljetetaan harrastuksiin, kannetaan ruokaa kaupasta (paljon!) ja huolehditaan elämän perustarpeista muutenkin.

Parempi kasvattaja voisin olla varmasti ainakin kuuntelemiseen keskittymisessä. Enkä niin nuuka, epäreilu ja nolo, jos teiniltämme kysytään.

Homma toimii pojan kanssa hyvin. Nukkuu tarpeeksi, noudattaa kitiintuloaikoja, huolehtii huoneestaan, likapyykki päätyy pyykkikoriin ja on hyvän tuulinen nuori.

Tyttö onkin toista, pirun hormoonit. Naisena ei ole helppo olla.

Mun poika on myös jo yläasteelta mennyt. Minä kyllä mielestäni kasvatin häntä yläkouluaikanakin. En niinkään paasaamalla ja luennoimalla pöytätavoista tms, vaan elämällä ja esimerkillä, sellaisella kodilla, jossa on arvot kohdallaan, sellaisella omalla käytöksellä, joka näyttää hyvää esimerkkiä, rakastamalla tukemalla hyväsä ja neuvomalla pois pahasta.

Suurimmat haasteet on siinä, ettei kristallipalloa, jolla voisi ennustaa että kun temme näin, asiat menevät noin.

Olen ollut niin hyvä kuin olen osannut ja jos tietäisin, missä voisin olla parempi kasvattaja, olisin. Vaan kun en kumminkaan ole kaikkitietävä jumala, niin näillä mennään ja siihen ollaan tyytyväisiä.

Ruoka. Paljon ruokaa. Jestas miten paljon ruokaa! Helpompia ne kyllä ovat kuin tytöt, meillä kumpiakin.

Nyt nautitaan siitä, mitä ollaan kasvatuksella periytetty nuorelle ja anetaan tilaa. Ollaan tarvittaessa saatavilla, ohjataan, keskustellaan ja opastetaan jne.

älä röökaa ja dokaa, äläkä polta pilveä. meillä on yks poika jo yliopistossa, vaikka dokas, poltti pilveä ja röökas. kauhulla odotan kahta seuraavaa, toinen jo 13 v. yritin myös neuvoa, että kannattaa nukkua tarpeeksi nimenomaan yöaikaan. kuuroilel korville meni, nukkui jossain vaiheessa päivät ja valvoi yöt. kyllä sitä järkeä onneks jossain vaiheessa tuli päähän.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 13:40"]

Homma toimii pojan kanssa hyvin. Nukkuu tarpeeksi, noudattaa kitiintuloaikoja, huolehtii huoneestaan, likapyykki päätyy pyykkikoriin ja on hyvän tuulinen nuori.

Tyttö onkin toista, pirun hormoonit. Naisena ei ole helppo olla.

[/quote]

No, tytöt on tyttöi... 

nuoretkin on yksilöitä. ei tyttöys automaattisesti lapsesta vaikeaa tee, kuin ei poikuuskaan.

up

Kasvattaminen on tässä vaiheessa vääntöä tarpeeksi aikaisesta nukkumaanmenosta ja läksyjen tekemisestä kunnolla. Joskus on ikävä sitä esiteiniaikojen tyyntä eloa. Meillä ainakin murrosikä myrskyää ihan kunnolla.

Voisin olla parempi varmaan monessakin asiassa. Täydellinen äiti ei voi ollakaan.

Kasvattaminen on sitä mitä pari on jo maininnut. Eli nukkumaanmenoaikoja pitää vahtia, ettei se veny ja veny. Huone saisi olla ihan kaaoksessa, jollei siitä viikottain muistuttaisi, että kyllä kerran viikossa on jonkinlaista järjestelyä tehtävä. Ja sit se on sen hokemista, että ei, meille ei osteta mopoa, polkupyörällä liikkuminen on paljon fiksumpaa.

Tietenkin mopo houkuttaa nuorta, mutta se nyt on nähty niin moneen kertaan, että siihen mopoon loppuu kaikki liikkuminen. Meillä poika ei ole ikinä tykännyt mistään liikuntaharrastuksesta, mutta pyöräileminen on ollut ihan jees. Koska pyöräily on sen ainoa liikunta, niin sitä ei mopolla lopeteta.

Aika moni murkkuikäinen tarvitsee kyllä tosi paljon tukea kotoa. Osa ei tietty yhtään, mutta aika moni taantuu yläkouluiässä paljon alakoululuokkien ylempiä luokkia alemmalle tasolle. Esimerkiksi "läksyjä ei tuu" tai "en mäkään, kun ei muutkaan" tulee helposti esiin.

Käytännössä kasvattaminen on sitä murkkuikäisen kanssa, että katsoo, että ne välttämättömät hommat tulee tehtyä, jos ei itse niitä saa tehtyä. Lähinnä siis syöminen, nukkuminen, peseytyminen ja kouluhommat. Variaatioita noissa lienee melkoisesti, että kuka hoitaa itsenäisesti ja kuka tarttee kaikkeen apua.

Meillä ei ole koskaan tietoisesti kasvatettu vaan on luotettu esimerkin voimaan. Ja jos ei ole tuohon ikään mennessä osannut nuortaan oikeaan suuntaan ohjata, alkaa olla aika lailla myöhäistä. Viinasta ja huumeista annetaan valistus paljon aikaisemmin ja enemmän uskon tekoihin kuin sanoihin. Turha sanoa nuorelle, että älä ryyppää, jos itse vetää viinaa kaksin käsin.