mitä mieltä jos aikuinen nainen puhuu isästään sanalla isi???

Minä kutsun omaa isääni isiksi. En tosin silloin, jos puhun isästäni muille. En tiedä miksi en häntä isiksi kutsuisi, kun hän on aina ollut minulle isi. Missä iässä ei saa enää käyttää isi-sanaa vaan isin on muututtava isäksi?

No mitä se sulle kuuluu? Meillä puhutaan lasten kuullen isi. Sanon exää isiksi.Omaa isää kutsun muulla nimellä.Ei lapsille voi sanoa isän etunimeä.Oletko sä kade että mulla on lapsia kun täällä mariset asiasta.

meillä 22-, ja 9- vuotiaat pojat sekä 20-,19-, 18- ja 11-vuotiaat tytöt kutsuvat miestäni iskäksi. 11-vuotiaani sanoin; väliä? 

no jos kyseessä on yli 30v nainen niin on se vähän hölmön kuuloista.

"isini on todella hyvä nikkaroimaaan" "isi on maailman vahvin isi"

Kyllä se tulee monelta aika luontevasti.

Mutta se sährähtää korvaan jos joku nainen sanoo miestään isiksi... tai jos mies sanoo vaimoaan äidiksi...

Erikoista, jos yhden kielen ilmaisun käyttäminen tekee ihmisestä päiväkotitasolle jääneen - etenkin kun tämäkin termi liittyy osittain murrealueisiin.

Minulla (ja siskoillani) on isi. Muut kutsukoot miten haluavat.

Mun isi on aina isi. Esim. kavereille puhuessa kyllä sanon väkinäisesti isä, mutta perheen kesken puhutaan aina isistä.

Kyllä se kieltämättä vähän oudolta kuulostaa mun korvaani. Mulla on kolme kaveria, jotka näin isästään puhuvat. En tietenkään heille kommentoi, asiahan ei millään tavalla kuulu mulle, eikä mun elämää häiritse. Itse puhun iskästä tai faijasta. Onhan iskäkin vähän semmonen... teennäinen ja lapsellinen. Isä vaan on omaan suuhun liian virallinen. Muiden puhuessa isistään isä taas ei kuulosta ollenkaan "viralliselta" vaan oikein luontevalta. Nimelläkään en osaa puhutella.

Tuosta isistä vielä, muistan kun tokaluokkalaisena parikymmentä vuotta sitten tutustuin uuteen kaveriin, joka puhui isistä. Jo sen ikäisenä muistan ihmetelleeni asiaa äidilleni kotona. Eli itse miellän sen alle kouluikäisen sanaksi. Mutta toistan: non of my business. Omia lapsiani varmaankin opettaisin sanomaan iskä tai isä.

Mulle särähtää korvaan, jotenkin ei ole päässyt eteenpäin kehityksessä tuntuu. Ei tulisi mieleen kutsua isiksi, ihan isä sanaa käytän tai nimeä.

Minä ja siskoni puhumme isästämme nimellä isi, kun puhumme keskenämme. Muiden kanssa käytämme ilmaisua meidän isä. Mutta perheen sisällä siis isä on isi. Muutama vuosi sitten isämme sanoi, että kun olemme jo itsekin aikuisia ja perheellisiä, voisimme alkaa kutsua häntä isin sijasta isäksi. Noudatimme toivetta aikamme, mutta sitten se pikkuhiljaa lipsui takaisin isiin. Isi on isi, ei häntä oikein osaa muulla nimellä kutsua. Tuntuu tosi teennäiseltä kutsua häntä yhtäkkiä, että hei isä... saati että alkaisi kutsua häntä vaikka etunimeltä.

Omalla lapsellamme on isi tai iskä. Kyllä minä lapselle sanon, että menes kysymään isiltä. Samoin mieheni sanoo lapselle, että äiti tekee ruokaa tms. Toisiamme puhuttelemme nimeltä, emmehän ole toistemme vanhemmat.

Tämä on se syy, miksi mieheni halusi olla lapsille 'isä' heti alusta alkaen. Hänelle oma isä oli isitellyt itseään, ja mieheni kokee kiusalliseksi kutsua aikuisena isäänsä isiksi, mutta isäkin tuntuu väärältä.

Ärsyttää vaan, kun kaikki tutut ja tuntemattomat yrittävät tunkea sitä 'isiä' aina joka paikkaan lapsillemme puhuessaan. Aina saa korjata, että 'isä' kun lapset luulevat heidän lepertelevät jostakin toisesta isistä.

En mitään mieltä,tapa varmaan jäänyt lapsuudesta mutta ei siitä mielestäni voi vetää sen syvällisempiä johtopäätöksiä.

Itse kutsuin isääni isiksi pitkälle aikuisuuteen. Kerran sitten eräs ihminen alkoi siitä huomautella, itse en pitänyt asiaa mitenkään outona, ja lopetin sen sitten. Minulle asia on siis ihan ok.

Itse ainekin käytän "isiä", varsinkin kakkujen päälle tai korttiin/lahjakääröön kirjoitettuna. Ehkä se on vähän lapsellinen hellittelymuoto, mutta mitä sitten? Hän on minun isäni ja minä olen aina hänelle pieni tyttö, vaikka olisin kuinka aikuinen. Myös iskä ja isukki kuuluvat sanavarastooni. Muille puhuessa käytän termejä "meijän iskä" tai "mun isä" (huom. murre), mutta isän kutsuminen "isäksi" esimerkiksi hänelle itselleen puhuttaessa kuulostaa aivan liian viralliselta, etäiseltä ja minun suuhuni sopimattomalta sanalta. Ja olen 30-vuotias.

Itse ainekin käytän "isiä", varsinkin kakkujen päälle tai korttiin/lahjakääröön kirjoitettuna. Ehkä se on vähän lapsellinen hellittelymuoto, mutta mitä sitten? Hän on minun isäni ja minä olen aina hänelle pieni tyttö, vaikka olisin kuinka aikuinen. Myös iskä ja isukki kuuluvat sanavarastooni. Muille puhuessa käytän termejä "meijän iskä" tai "mun isä" (huom. murre), mutta isän kutsuminen "isäksi" esimerkiksi hänelle itselleen puhuttaessa kuulostaa aivan liian viralliselta, etäiseltä ja minun suuhuni sopimattomalta sanalta. Ja olen 30-vuotias.