Luulin saavani täältä ystäviä mutta sainkin kiusaajia :'(
Olen 30-vuotias nainen jolla on Asperger ja sen lisäksi masennusta aina välillä(diagnosoitu on virallisestikin) ja erilaisia kiusatuksi tulemisesta johtuvia traumoja joitten vuoksi esim täällä netissä tulkitsen muitten kommentit minuun kohdistuvaksi hyökkäykseksi. mutta muuten noin yleisesti ottaen live-elämässä oon ihan ok ja jopa tavallisen oloinen ihminen. poikkeavuus tule esiin netissä.
minulla ei ole miestä eikä siksi myöskään vauvaa, mutta koska ei ole vauvaa niin olisi kivaa päästä katsomaan ja olemaan avuksi hoitamisessa jos minulla olisi joku ystävä jolla on vauva. minuun saa ottaa yhteyttä monenlaiset ihmiset. en ole rasisti enkä tuomitse esim ulkomaalaisuuden tai sairauden perusteella ketään.
Saisitte mieluiten olla Pohjois-Karjalasta, Savosta tai Keski-Suomesta mutta myös muualtakin päin käy hyvin. siksi nuo alueet, että on lyhyt matka tulla teillä käymään vaikka junalla tai linja-autolla kunhan eka tutustutaan.
Tästä foorumista mulla on äärimmäisen huonot kokemukset. minua täällä luultiin sellaiseksi mitä en ole ja pelkän oletuksen ja joskus lapsena annetun diagnoosin(joka ei välttämättä enää pidä paikkaansa) perusteella ja näkemättä minua ensin, alettiin väittää minun olevan semmonen tai tämmönen. en varmasti ole ainut täällä tämmöstä kokenut.
kuka minua ymmärtäs ja haluaisi tutustua ja näyttää mulle vauvansa, niin ottaa yhteyttä vaan kuusioravat@gmail.com eikä vastaa mulle tähän vaan keskustelu jatkukoon kuusioravat@gmail.com osoitteessa, kiitos!
Kommentit (2)
[quote author="Vierailija" time="12.10.2013 klo 14:44"]
https://si0.twimg.com/profile_images/2727748211/c3d0981ae770f926eedf4eda7505b006.jpeg
Ja ei, ei minullakaan ole vauvaa, mutta en todellakaan lähtisi tutustumaan ihmiseen joka tekee netissä tälläisen epämääräisen ilmoituksen kasvottomana..
Jos haluat lapsia hoitaa, niin suosittelen käymään esimerkiksi MLL:n lastenhoitokurssin, jolloin pääset MLL:n lastenhoitajaksi, jota kautta voit saada työtarjouksia ja päästä hoitamaan lapsia. :)
Ja täällä netissä ihmiset vain ovat ilkeämpiä kuin livenä, netti juttuja ei kannata ottaa liikaa itseensä, sillä ensinnäkin ne ihmiset jotka ilkeyksiä sanovat eivät tiedä sitä millainen ihminen sinä olet oikeasti, he tietävät vain sen mitä olet aloitusviestissäsi kertonut. Ja kieltämättä minäkin sain tämän aloitusviestin perusteella erittäin omituisen kuvan sinusta. :/
[/quote]
kiitti muuten hienosta kuvasta :) kopsaanpa sen ja lisään tiedostoihini ja kirjoitanpa sen pohjalta kertomuksen vanhuksesta jolla on Downin syndrooma ja tuossa kuvassa on selkeästi Down-vanhus.
vai oletko sinä itse tuossa kuvassa oleva henkilö? jos olet niin annatko luvan kuvasi käyttöön?