Miten toinen lapsi muuttaa arkea?

Eihän teille edes tule pieni ikäero lapsille jos esikoinen on jo vuoden ikäinen. Me myös toivoimme pieniä ikäeroja ja saimme kolme ensimmäistä lasta vuoden välein. Melko rankkaa, mutta kannatti ehdottomasti.

Teille nyt tulee vähintään kaksi vuotta ikäeroa ensimmäisen ja toisen välille niin eipä se arki mitenkään rankkaa silloin todellakaan ole jos lapset siis terveitä, vakavat sairaudet tietenkin muuttavat tilanteen.

Meidän lapsilla ikäeroa 1v9kk. Isoveli on hyvin mustasukkainen, ja hankala, mm herättää vauvan juuri kun se on nukahtanut jne... Esikoisella on myös kaamee uhma, mitä ei oikein jaksaisi kun vauvan takia ei saa öisin nukkua. 

Tajusin toissapäivänä että kuopus on nyt 7kk, minulla ei ole selkeitä muistkuvia oikein mistään koko vauva-ajasta.... Hän itki kyllä paljon ihan pienenä.

up

Paljon riippuu siitäkin, että saako lastenhoitoapua. Meillä ei ensimmäisiin vuosiin ollut mitään lastenhoitoapua, ja mies oli aina joko koulussa tai töissä. Kyllä mä koin vähän rankaksi kahden pienen kanssa olemisen, kun käytännössä oli oltava jompaa kumpaa varten ihan koko ajan. Eikä meillä tosiaan mitään parisuhdetta ollut, jos oli hetki ettei kumpikaan lapsista huutanut, halusin vaan olla ihan rauhassa ja puhumatta kenellekään.

Sitten muutettiin lähemmäs vanhempiani, ja onhan se aivan erilaista kun mies käy vaan päivätöissä (samoin minä) ja aina on lastenhoitoapua kun sitä tarvitsee. Täähän on suorastaan helppoa elämää, ja jos tällaista olisi ollut alusta asti, olisin varmasti kokenut kakkosen vauva-ajan paljon helpompana. Mut nyt ainakin tiedetään, että meille ei enempää lapsia tule, koska kahdesta selviän käytännössä yksinkin, mut sitä useammasta en.

Joten paljon riippuu siitäkin, onko teillä siinä hoitoapua.

Mulla ei vielä ole kokemusta kahdesta, mutta meillä jäi ikäero tarkoituksellakin huomattavasti pidemmäksi. Eri ihmiset kokee asiat eri tavalla tietty, joillekin kaksi lasta pienellä ikäerolla on tavoittelemisen arvoinen asia ja käytännössäkin se heillä ehkä sitten menee ihan helposti. Mulla oli opinnot kesken kun esikoinen syntyi, ja vaikealta olisi tuntunut niiden jatkaminen jos olisin esim. kolme vuotta ollut pois aktiiviopiskelusta sen takia että olisin toisen lapsen hankkinut siihen perään. Jos opintojen aloitus on vasta edessä, niin toki silloin voi olla parempi että tekee ne lapset ja sen jälkeen keskittyy opintoihin "keskeytyksettä".

Meillä oli esikoinen helppo vauva, helppo taapero, helppo hoidettava kaikin puolin. Silti pelkäsin itse lähinnä sitä, että kun on ne opinnot ja työt ja kenties jonkinlaiset rahahuolet siinä, niin olisi liian rankka setti ensin selvitä siitä yhden vauva-ajasta, heti perään toinen valvomisineen ja esikoinen taaperona siinä mukana, sen jälkeen olisi sitä päiväkotirumbaa pienten lasten kanssa, iltaisin siivousta ja lastenhoitoa, opintojen tekoa yöhön asti... Pelkäisin siis että muutaman vuoden päästä siinä vaan olisi liikaa tullut liian nopeasti.

Kun oli pitkään vain yksi lapsi, ehti elämä vähän rauhoittua vaikka ne opinnot ja epäsäännölliset työt siinä olikin pakkaa sekoittamassa. Ja minusta olisi jotenkin tuntunut pahalta, että kun aikaa meni väkisinkin niihin töihin ja opintoihin, niin esikoisen olisi vielä ensimmäisinä vuosinaan pitänyt jakaa vanhemmat sisaruksen kanssa. Minusta meille oli parempi näin, että saatiin esikoinen aika mukavasti "isoksi" ja sitten vasta seuraavaa. Varsinkin kun eihän sitä ikinä tiedä, onko se seuraava lapsi yhtä helppo ja terve. Nyt esikoinen on viisi vuotias ja kohta syntyy toinen lapsi. Tässä välillä olen tehnyt opintoja eteenpäin. Tämän toisen äitiysloman aikana esikoinen voi hyvällä syyllä jatkaa osa-aikaisesti hoidossa, koska kaipaa jo tuon ikäisenä sitä leikkiseuraa, ja uskon että pystyn itse vielä äitiyslomalla sen osa-aikaisen hoitopaikan ansiosta jonkin verran niitä opintoja tekemään pois alta. Kun kakkonen on päiväkoti-iässä, esikoinen on eskari-ikäinen ja meneekin siitä kohta sitten kouluun. Se on jo toinen juttu, miten aikatauluttaminen sitten onnistuu ainakin jos itsekin olen siinä vaiheessa työelämässä, enkä ole vielä kolmannestakin lapsesta äitiyslomalla, mutta niinhän se tilanne taitaa useimmissa perheissä tulla eteen, että esikoisen kouluunmeno ja lyhyet päivät koululla voi olla hankalia. Jos mulla on siinä vielä joku gradun tms. teko, niin sitten eri juttu.

ikäero 1v 7kk.. toinen lapsi ei todellakaan mene siinä sivussa.. ei paljon ole muistikuvia menneistä ajoista.. lapset nyt 1v 9kk ja 3v 5kk.. joka päivä toivon että saisin vain olla välillä rauhassa.. ja odotan sitä kun muuttavat joskus pois kotoa, vaikka paljon olen hyvääkin saanut on se paljon ottanut.. liian paljon!

Meillä lapsilla reilu 3 vuotta ikäero (pienempi oltais haluttu mutta luonto päätti toisin). Voisin sanoa että toinen lapsi ei ole muuttamut asioita juurikaan. Tosin meidän nuorempi on vasta 5 kk. Arki pyörii esikoisen rytmien mukaan ja vauva on niihin sopeutunut. Ainut asia tietysti on se että kaksi lasta hoidettavana (pesut, ruokailut ym.). Ja kun ikäero on noinkin suuri niin ei meillä ollut mitään mustasukkaisuutta ym. ja esikoinen osaa käydä potalla yksin ja syödä sekä leikkiä yksinäänkin tovin niin minä saan keittää vaikka päiväkahvit. Vauva on helppo tapaus ja yöllä saan nukuttuakkin ihan hyvin. 

Minun vanhemmat asuu kauempana, miehen äiti ja siskot lähellä. Ystäviä on aika paljon ympärillä.  En ole osannut oikein ketään pyytää apuun vielä tämän yhden kanssa, joten varmaan pitää tulevaisuudessa muuttaa asennetta jos toisen lapsen saamme. Mutta yritän tuudittautua siihen ajatukseen että "siperia opettaa", ja sopeudutaan uuteen tilanteeseen. Sen näkee sitten, miten arki lähtee kahden vaippasankarin kanssa sujumaan...

- AP

Minulla on jo yksi ammatti alla, haluaisin kuitenkin lähteä jatkamaan omalla alallani opintoja unelma-ammattiini. Töitä olen tehnyt keikkaluontoisesti jo äitiyslomallakin, ja haluaisin mahdollisimman pitkään olla kotona esikoisen kanssa. Ainakin se 1,5v tavoitteena. Miehellä vakityöpaikka. Onhan se toki kituuttamista kotihoidontuella tai äitiyspäivärahalla, mutta kyllä sen kestää muutan vuoden. Lähinnä nuo joidenkin jo mainitsemat "pää hajoaa"- tunteet pelottaa. Esikoisen kanssa on ollut suhteellisen helppoa, mitä nyt yöheräilyt saa pinnaa välillä kireälle. Onneksi meillä on paljon vauvakavereita, joten esikoinen jo tottunut siihen että saattaa joku muukin olla äidin sylissä välillä.

Opiskelut mietityttää kahden kanssa. Miten se muuten menee,tietääkö kukaan, jos saisin vaikka nyt keväällä yhteishaussa opiskelupaikan ja olisin jo ensisyksynä raskaana, miten kauan voi opiskelua lykätä? Esim. jos vaikka lykkäisin syksyllä paikkaa vuodella eteenpäin, ja saisin lapsen vuoden päästä nyt joulukuussa? Koittakaapa ymmärtää tätäkin sepostusta, mutta joka ymmärsi niin miten se menee?

-AP

Hrrr ihan kamalaa oli varsinkin silloin kun molemmat uhmailivat.

Mutta toisaalta nyt nuo näyttävät olevan hyviä kavereita (6v ja 4v). Leikkivät keskenään todella paljon. Itse olin ainoa lapsi ja kyllä mun lapsuus taisi olla melko yksinäinen, nyt kun noihin kahteen vertaa :/ 

Ainiin ja jos haluat eriteltynä asioita, jotka muuttuvat:
- harrastukset ja ajan organisointi, ei ole niin helppoa mennä ja tehdä. 1 voi olla kipeä kun jotain pitäisi tehdä, 2 voi olla nukkumassa kun pääsisi lenkille ulos. Iästä riippuen, vaunulenkit kahden kanssa ei välttis ole rentoja kuten yhden kanssa (4 vee huutaa kokoajan vieressä ettei jaksa kävellä, vauva on hiljaa vaunuissa - pää hajoaa äidillä - kyllä). Yhden vauvan kanssa oli helppoa, pystyi tekemään vaikka 5 tunnin lenkin tai reissun jos olisi halunnut, ketään ei tarvinut noutaa hoidosta yms. Aika ja ajankäyttö - se tulee eteen kahden - kolmen lapsen perheessä jossain vaiheessa.

- kahden eri kehitystason seuraaminen ja niihin jakaantuminen. Välillä lässyttää vauvalle, esikoinen huutaa ja tekee jotain tyhmää / tarvii apua / anything ja sitten ollaankin taas laatimassa 4 veelle ajankohtaista käyttäytymistä ja virikettä :D Se yllätti ekoina viikkoina. Mutta pian siihen oppi!

Meillä on ikäeroa 1v5kk. Meillä esikoinen oli vauvana tosi hankala, mutta toinen lapsi sattui olemaan helppo ja rauhallinen. Kaksi on mennyt siinä kuin yksikin ja nyt on kolmas toiveissa, kun kakkonen täytti juuri vuoden. Arki menee rutiinilla. Meillä ei ole ollut koskaan minkäänlaista lastenhoitoapua, mutta eipä sitä ole tarvittukaan, koska olen asennoitunut olemaan nämä vuodet lasten kanssa koko ajan. Mielestäni kahden kanssa olemisessa painaa paljon se, millaisia lapset ovat luonteeltaan ja persoonaltaan. Olen myös sitä mieltä, että kahden kanssa on paljon mielekkäämpää kuin vain yhden kanssa, koska tekemistä on enemmän ja samalla myös iloa on enemmän.

Meillä ikäeroa oli kahdella ensimmäisellä lapsella n.2,5 v. Minulle oli yllätys miten toinen lapsi muuttaa elämää, esikoinen oli tyytyväinen ja nauravainen, imetys sujui hyvin, nautin hänen kanssaan vauva-ajasta, oli mahdollisuus levätä päivällä jne. Toinen lapsi oli itkuinen vauva, imetys takkusi, yöunet jäi vähiin, esikoisen pahin uhmaikä ajoittui toisen lapsen syntymään, kuvitelmat rauhallisista imetyshetkistä vaihtuivat esikoisen perässä juoksenteluun vauva rinnalla, esikoinen kun päätti juuri imetyshetkillä tehdä kaikkea kiellettyä.
Opiskeleminen pienten kanssa ei myöskään ole ollut kovin helppoa. Mies ei voinut olla pois töistä joten lasten sairastelujen aikana piti miettiä korvaavia tehtäviä pakollisten luentojen sijalle jne. Kahden pienen vienti hoitoon rasitti enemmän kuin yhden ym. Osaltaan kaikki liittyi tietysti kahden pienen vanhemmaksi kasvuun ja ensimmäisen uhmaiän kohtaamiseen.
Sanon vain ettei omassa tilanteessani kaksi mennyt siinä kuin yksi, mutta toisaalta kun lapset olivat 2,5 ja 5 oli jo paljon helpompaa! Paljon riippuu myös lasten luonteista. Kolmas lapsi tuntui taas menevän "siinä sivussa" ja vauva-aikakin oli ihan mukavaa ja rentoa.

Mä aloin opiskella kun esikoinen oli 6kk. Toinen syntyi kun esikoinen 1v5kk. Kävin ekassa tentissä synnytyksen jälkeen, kun toka oli 2kk. Nyt ovat 3 ja 5 ja teen gradua.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2015 klo 12:24"]Mä aloin opiskella kun esikoinen oli 6kk. Toinen syntyi kun esikoinen 1v5kk. Kävin ekassa tentissä synnytyksen jälkeen, kun toka oli 2kk. Nyt ovat 3 ja 5 ja teen gradua.
[/quote]
Olen ostanut kotiin apua ja mies auttaa myös!

Meillä ikäeroa tuli lähemmäs 4 v mun lapsille. Arki pyörähti mukavasti käyntiin, mutta vauva alkoi valvottaa 6 kk iässä ja sitä on nyt jatkunut 10 kk ikään. Olen todella väsynyt ja joutunut näkemään rankemman puolen tällaisesta arjesta. En tiedä oliko pahempi ne alkuviikkojen hormoni-itkut vaiko tämä kokoaikainen valvominen. Nautin silti vauvasta ja esikoisesta ja yritän uskoa, että kyllä tää ehkä ekan vuoden jälkeen helpottaa ja saa nukuttua univelat joskus pois. En kyllä enää kolmatta tän setin jälkeen tee vaan suuntaan itsekin uudestaan koulunpenkille ja alan suunnittelemaan uutta uraa. On se hyvä, että välillä koetellaan, nähdään mitä se on kun on rankkaa. Muutenhan näitä lapsia tekisi vaikka 10, jos ei sit olisi näitä rajoitteita (liian vähäiset yöunet......) :D

Kaks lasta ei mene siinä missä yksikin. Kaikki työmäärä tuplaantuu.

Riippuu täysin lapsesta. Rauhallinen tyytyväinen vauva ei juurikaan muuta mitään, mutta koliikkivauva todellakin muuttaa. Varsinkin jos ensimmäinen lapsi on ollut rauhallinen. 

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat asuu kauempana, miehen äiti ja siskot lähellä. Ystäviä on aika paljon ympärillä.  En ole osannut oikein ketään pyytää apuun vielä tämän yhden kanssa, joten varmaan pitää tulevaisuudessa muuttaa asennetta jos toisen lapsen saamme. Mutta yritän tuudittautua siihen ajatukseen että "siperia opettaa", ja sopeudutaan uuteen tilanteeseen. Sen näkee sitten, miten arki lähtee kahden vaippasankarin kanssa sujumaan...



- AP

Kaikkeen tottuu, vaikka jääpuikko peräsuolessa olemaan. Näin totesi mummoni, joka eli sota-ajan ja oli 11 lapsen äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Kaks lasta ei mene siinä missä yksikin. Kaikki työmäärä tuplaantuu.

Minusta tuntui, että työmäärä vähintään kymmenkertaistui toisen myötä. Esikoinen oli todella helppo lapsi, toinen äärimmäisen vaativa ja kovapäinen. Nyt jo molemmat aikuisia.