Muita, joilla juhannus on ihan tavallinen päivä?
Me ei tehdä mitään ihmeellistä. Ollaan kotona vaan. Meillä me kaksi aikuista ja 9kk vauva.
Kommentit (22)
Me kanssa. 2 aikuista kotona viettämässä normaalia viikonloppua. 1 päivä enemmän, mutta ei sen ihmeempää. Syödään hyvin ja herkutellaan, kuten muulloinkin viikonloppuina.
Minulla, mutta asun ulkomailla. Töissä olen ja tavallinen perjantai-ilta edessä.
Sama täällä. Asiakkaiden kotimaassa juhannus on tietenkin sama kuin mikä tahansa työpäivä, joten tässä istun päätteen edessä ja vastailen puhelimeen kuin minä tahansa perjantaina.
Juu, kaksin kotona pariviikkosen vauvan kanssa. Vauvan isä on tulossa kylään, eipä muuta.. ostin vähän karkkia itselleni :P
Täällä! Kun olin vielä naimisissa, niin mies meni lasten kanssa mökille (appivanhempieni). Minua ei sinne koskaan hyväksytty joukkoon mukaan enkä kyllä kaivannutkaan. Olen siis viettänyt lukuisat jussit yksin kotona. En edes osaa juhannusta juhlia. Lapsuuden perheelläkään ei mökkiä ollut, joten ihan kotona juhannus oltiin.
Mun piti lähteä erääseen kaupunkiin sinkkukaverin kanssa tänään, mutta tulinkin kipeäksi, joten yksin kotona. Toivottavasti edes jtn ohjelmaa tulisi telkusta ja onhan tää netti :)
vettä sataa ja on viileetä, ihan normiviikonloppu meidän suurperheessä. en ole juhannusta juhlinut 15 vuoteen.
Meillä kanssa ihan tavallinen viikonloppu. Itse asiassa en ymmärrä edes miksi juhannusta pitäisi sen kummemmin juhlia. No, herkkuja ostettiin kyllä illaksi, mutta niin me usein tehdään viikonloppuina. Ärsyttää nämä kaikki suomalaiset pakkojuhlat, kuten vappu ja juhannus.
Kai sitä nyt vois edes lasten takia grillata. Ei juhannusta sen ihmeemmin tarvi juhlia?
[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 13:53"]
Kai sitä nyt vois edes lasten takia grillata. Ei juhannusta sen ihmeemmin tarvi juhlia?
[/quote]
Ei meillä ainakaan ole omaa grilliä, asutaan kerrostalossa. Talon pihalla on joku grilli, mutta luulen että juoppo naapuri parkkeeraa sinne tänään. Ap
Ei tässä ehdi mitään viettelemään, kun on töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä. Ihan koko ajan ei jaksa, joten tulin tähän vähän hengähtämään. Kaupatkin meni niin aikaisin kiinni, että oli kiire töiden välissä käydä aikaisin kaupassa, ettei jäädä ilman ruokaa. Kiireessä mätin ostoskärriin jotain ja tasan 12 kurvasin pois kaupan pihalta.
aamulla navettaan illalla navettaan, oli pyhä tai arki, aiva sama
Luulen, että joka paikkakunnalla on ilmaisia juhannustapahtumia. Jos perheessä on lapsia, niin kai sitä nyt jossakin voisi käydä? Vaikka ei itse perustaisikaan juhlimisesta, niin lapsille olisi kiva olla edes jotakin tavallisesta viikonlopusta poikkeavaa.
Itselleni on tärkeätä nähdä juhannuskokko; lapsuudessani se oli kesäm kohokohta maalla.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 14:56"]
aamulla navettaan illalla navettaan, oli pyhä tai arki, aiva sama
[/quote]
Sama täällä. Joulu, juhannus, uusi vuosi, kaverin häät, omat häät, äidin 50-vuotispäivät - aina navettaan.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 15:13"]
Luulen, että joka paikkakunnalla on ilmaisia juhannustapahtumia. Jos perheessä on lapsia, niin kai sitä nyt jossakin voisi käydä? Vaikka ei itse perustaisikaan juhlimisesta, niin lapsille olisi kiva olla edes jotakin tavallisesta viikonlopusta poikkeavaa.
Itselleni on tärkeätä nähdä juhannuskokko; lapsuudessani se oli kesäm kohokohta maalla.
[/quote]
Kaupunkilaislapsena en ole vieläkään (ikää 50 v) nähnyt yhtään juhannuskokkoa livenä. Enkä usko jääneeni mistään hyvin tärkeästä paitsi.
t: tuo, joka ei juhli juhannusta muutenkaan
Juhannus ei ole ollenkaan tavallinen paiva, mutta ulkosuomalaiselle siita on valitettavasti tullut sellainen. Lapsilla viela koulua jne.
Mekin ollaan vain kotosalla, lapset 3v ja 1,5v.. tylsää on! odotetaan et menevät nukkumaan että saisi vähän omaa aikaa..
Kotona ollaan mekin (äiti, isä ja 10v poika). Saimme kutsun tätini mökille (jonne vanhempani menevät), mutta sen verran väsynyt töistä etten halunut lähteä. En vaan jaksa nyt olla ns ihmisten ilmoilla. Väsyttää ja vituttaa.
Grillasimme ja lämmitämme saunan. Juhannuskokko jä tänä vuonna näkemättä kun auto hajosi eikä pyörillä jaksa lähteä.
Mukavaa juhannusta kuitenkin kaikille :)
Varmaan onkin niin, että juhannus on aina ollut enemmän maaseudun juhla. Vaikka olen muuttanut kaupunkin jo alle 20v., niin ne lapsuuden juhannukset ovat niin mukavina muistoissa! Kotiin tuli vieraita, laitettiin hyvää ruokaa, isä haki aina juhannuskoivut rappujen pieliin ja illalla mentiin koko väki rantaan kokolle. Lapset saivat valvoa myöhään aikuisten kanssa jne.
Kun omat lapsemme olivat pieniä, olimme silloinkin usein juhannuksen siellä maalla isovanhempien luona . Nyt viihdyn ihan yhtä hyvin kaupungissa kuin maallakin juhannuksena, mutta sen kokon haluan vieläkin nähdä, vaikka ikää on jo 60v.!
Täysin turha "juhla" = tekosyy ryypätä. Mitä helkkarin hohtoa siinä nyt on, viinaa vedetään mökillä ja grillataan samaa mitä aina mökillä. Kesä on tosi ihanaa aikaa, mutta mitään erityistä juhlimista juhannuksessa ei ole, vähän aina alkaa vituttaa kun kesä kääntyy jo syksyynpäin. Meillä on nyt vieraita, ja piti hikihatussa siivota, tulipa juhannussiivot tehtyä. Saunassa meinataan käydä kun ollaan pitkään jo lapsille luvattu kokeilla uuden talon saunaa, yli 2kk jo asuttu, mut ei ole tullut saunaa lämmitettyä.
Miehellä sattui olemaan tänään ja huomenna vapaapäivä, mutta sunnuntaina taas töihin. Suurimman osan jouluista ja juhannuksista mies on töissä, itse olen myös yleensä työskennellyt aloilla joissa ollaan lähes aina töissä.
Meillä sama, vauva tosin 10 kk. Ensi viikolla muutto ja pikkasen olisi tarkoitus pakata:)