Nuorena oli paljon kavereita ja kuuluin siihen

mihinkään jengiin, mutta kavereita oli paljon, sieltä sun täältä, eri piireistä.

Ei tarvinnut ikinä miettiä kenen kanssa "leikkisi", aina löytyi seuraa.

Kun täytin 20 piti bilettää kahtena päivänä kun kaikki eivät mahtuneet kämppään, 15 vierasta pe ja toiset 15 la =D

Nyt ikää 29v, ja pikkuhiljaa ollaan kasvettu erillemme...

Noista kolmestakymmenestä on enää viisi joiden kanssa pidän yhteyttä....

tuntuu pahalta kun tietää mistä jää koko ajan paitsi.



hyvää on se, että ei ole valmis mihin tahansa saadakseen hyväksyntää, kun tietää että samaa puuroa ne suositutkin syövät. monet aina epäsuositut ovat helppoja hyväksikäyttäjille kun tekevät mitä vain saadakseen olla kerrankin mukana.

Nuorena olin yksinäinen koulukiusattu. Opin selviämään ilman kavereiden luomaa suojamuuria. Tiesin kyllä miten ystäviä saadaan, halveksuin vain (ja edelleenkin) laumatoimintaa, tehdään mitä muutkin ihan vain että saa olla porukassa mukana. Ja jokaisessa porukassa on tietty mukana se vähän ulkopuolinen tyyppi, jota sorsitaan ihan vain siksi että voidaan.



Nuorena päädyin sitten esittämään känniääliötä, eli kaikkien hassunhauskaa sekopääkaveria. Muilla oli hauskaa, itse koin roolin alentavana. Aikuisena saan taas olla rauhassa, koska kännääminen ei kiinnosta. Ja suomalaisethan eivät juuri muuta harrasta.