Voisiko kotihoidontuen vaihtaa perheverotukseen
Monissa Euroopan maissa on käytössä erilaisia lapsivähennyksiä, osittaista tai täydellistä yhteisverotusta jne. Näin esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa. Sopisiko tämä kotihoidontuen vastustajille?
Kommentit (14)
"Asumme saksassa ja olemme päässeet "nauttimaan" perheverotuksesta jo vuosia. Veroluokkia on 5, joista 1:ssä menee vähiten veroa ja 5:ssa ei sitten jää melkein mitään käteen palkasta. Jos mies, joka täällä useinmiten on "Hauptverdiener" eli perheen "pääasiallinen ansaitsija" on veroluokassa 3, on vaimon pakko mennä luokkaan 5. Molemmat voivat myös siirtyä veroluokkaan 4, mutta yleensä silloin vain häviää yhteensä enemmän rahaa verottajan taskuun. Voin kertoa että on motivaation kannalta aika lannistavaa, kun omasta pienestä osa-aikatyön palkasta jää todella vain murto-osa käteen ja miehen paljon isommasta palkasta menee paljon vähemmän veroa.
Jo tuo Saksan verokielessä yleinen "hauptverdiener" ja "nebenverdiener" kuvaa todella hyvin täällä vallitsevia 1950- luvun perheidylliin luutuneita yhteiskunnallisia rakenteita."
kahden pienituloisen eli n 2000 euroa tienaavan perheessä ei ne verohelpotukset olisi kovin suuria. Tai sitten miehen pitäisi saada veroprosentti nollille siksi aikaa kun minä kotona. Menisi tappiolle nykyiseen järjestelmään verrattuna muutoin.
että tarjolla olisi älykkäämpiäkin vaihtoehtoja perheverotuksen malliksi, kuin tuo hoopo Saksan malli, mein gott!
Mitä mieltä olette?
Ennakoverot entiseen maksettaisiin entiseen tyyliin. Lopullisessa verotuksessa kuitenkin puolisoiden tulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin kahdella.
Toidelle tulisi laskennallista jäännösveroa ja toiselle isompi palautus.
Palautuksesta vähennettäisiin jäännösvero (tai pikemmin jäännösveron itseisarvo). Palautukset sitten puoliksi kummallekin puolisolle.
Se tekisi kaikista kotona olevista kokonaan puolisosta riippuvaisia, kaikillahan ei ole yhteiset rahat, eikä siihen voi pakottaa. Lisäksi pienituloisia kh-tuen vaihtaminen kurittaisi.
Me kateelliset ihmiset emme saisi enää urputtaa toisten tuista ja avustuksista niin paljon ja virkamiestyöt vähenisi dramaattisesti eikä viran haltijat saisi enää nöyryyttää tukien hakijoita.
Ei missään tapauksessa vähennetä byrokratiaa, riippumattomuutta viran haltijoista eikä ihmisten vinkumisen kohteita saa vähentää.
ettekä hyötyisi perheverotuksestakaan mitään, koska maksatte veroja jo nyt niin vähän, ettei niistä voi enää "alennusta" antaa.
"Asumme saksassa ja olemme päässeet "nauttimaan" perheverotuksesta jo vuosia. Veroluokkia on 5, joista 1:ssä menee vähiten veroa ja 5:ssa ei sitten jää melkein mitään käteen palkasta. Jos mies, joka täällä useinmiten on "Hauptverdiener" eli perheen "pääasiallinen ansaitsija" on veroluokassa 3, on vaimon pakko mennä luokkaan 5. Molemmat voivat myös siirtyä veroluokkaan 4, mutta yleensä silloin vain häviää yhteensä enemmän rahaa verottajan taskuun. Voin kertoa että on motivaation kannalta aika lannistavaa, kun omasta pienestä osa-aikatyön palkasta jää todella vain murto-osa käteen ja miehen paljon isommasta palkasta menee paljon vähemmän veroa.
Jo tuo Saksan verokielessä yleinen "hauptverdiener" ja "nebenverdiener" kuvaa todella hyvin täällä vallitsevia 1950- luvun perheidylliin luutuneita yhteiskunnallisia rakenteita."
Ensinnäkin Saksan veroluokista kirjoittaja/kopioija ei tiedä mitään; veroluokka 3:ssa menee vähiten veroa eikä 1:ssä.
Toiseksi; saat veroluokat soviteltua miten haluat ja netistä löytyy laskureita joilla veroluokat optimoidaan ja tasataan puolisoiden kesken. Lisäksi taitava veroneuvoja hankkii sinulle paljon veroja takaisinkin, koska Saksassa löytyy mitä ihmeellisimpiä vähennyskohteita mistä Suomessa voi vain uneksia.
Usein Saksassa toinen puolisoista tekee tekee ns. minijob:ia, josta ei mene veroa ollenkaan, palkkakin on tosin 400 €/kk, mutta paljon esim. naiset tekevät tätä ja työtuntejakaan ei hirveästi ole.
Tässä vähän faktaakin fiktioiden sekaan.
Toiseksi; saat veroluokat soviteltua miten haluat ja netistä löytyy laskureita joilla veroluokat optimoidaan ja tasataan puolisoiden kesken. Lisäksi taitava veroneuvoja hankkii sinulle paljon veroja takaisinkin, koska Saksassa löytyy mitä ihmeellisimpiä vähennyskohteita mistä Suomessa voi vain uneksia.
Siis että veronmäärä on riippuvainen siitä kuinka hyvä verosuunnittelija sulla on vara ostaa. Kun oot tarpeeksi rikas ja hyvätuloinen ei tarvitse lopulta maksaa yhtään veroja. Vaan köyhät ja tyhmät maksaa.
Verojärjestelmän pitäisi olla niin yksinkertainen että 'verosuunnittelu' olisi mahdotonta.

Nuo verosuunnittelijan järjestämät palautukset ovat vain ns. extraa ja Saksassahan ei tarvitse tehdä veroilmoitusta ollenkaan jos ei halua, vieläkö Suomessa joutuu sellaiseen vaivautumaan ?.
Veroja maksat ihan luokkien mukaan, mutta vuosiverotuksessa se tasataan. Pitäähän sinunkin ilmoittaa Suomen veroehdotuksessasi mm. työmatkakilometrit, kotitalousvähennys ym. paljon muuta.
Ei yhtään vaikeampaa ole Saksan verotus, mutta saat rahaa usein ruhtinaallisesti takaisin. Kokemusta on :)
Mitä mieltä olette? Ennakoverot entiseen maksettaisiin entiseen tyyliin. Lopullisessa verotuksessa kuitenkin puolisoiden tulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin kahdella. Toidelle tulisi laskennallista jäännösveroa ja toiselle isompi palautus. Palautuksesta vähennettäisiin jäännösvero (tai pikemmin jäännösveron itseisarvo). Palautukset sitten puoliksi kummallekin puolisolle.
joilla pienempituloinen puoliso.
Jos molemmilla perheen vanhemmilla on keskituloinen työ, menee veroakin molemmilta suurinpiirtein saman verran eikä mitään palautuksia tulisi.
Yksinhuoltaja ei myöskään tässä mallissa saisi mitään hyvitystä verotuksessa.
Toki jos puhutaan kotihoidontuen aikaisesta verotuksesta, on yh tai toinen vanhemista toki nollatuloilla. Tuo on yleensä kuitenkin lyhyehkö aika ja muina aikoina nämä jäisivät ilman hyvitystä toisin kuin se suuri- ja pienempituloinen. Joita siis vaikka siellä Saksassa taitaa aika paljon olla ihan jo naisten osa-aikatöiden takia.
a) Puolisoiden tulot 0 € ja 60 000€
Lopullinen verotus tulojen 30000€ ja 30000€ mukaan
(ylimaksettu siis palautuksena)
b) Puolisoiden tulot 30 000€ ja 30000€
Lopullinen verotus tulojen 30000€ ja 30000€ mukaan
ei palautuksia