Ystäväni eristäytyy vauvan kanssa

kun lapsi kerran on päiväkodissa, käy muskarissa ja tapaa isovanhempiaan.Hän ei vain syystä tai toisesta välitä tavata juuri sinua tässä elämäntilanteessa. Ehkä vaan nuo muut sosiaaliset kontaktit hänelle riittää nyt pikkulapsiaikana ja enemmät olisivat rasite.



Itse en käynyt myös oikeastaan missään kun lapset oli pieniä, viihdyin kotona vaan.

NYT alkaa olla taas aikaa muullekin kuin sille oman perheen pyörittämiselle.

ystäväni on ollut erittäin sosiaalinen aikaisemmin. Osallistunut moniin juttuihin ja tapaillut muitakin kavereita - niin ajattelin jo masennusta tai parisuhdeongelmia tms.

Eli aikani meni perheen kesken. En usko että ystäväsi tarkoittaa tuolla mitään pahaa, jotkut vaan "hukkuvat" siihen perhe-elämään täysillä eivätkä enää muista muuta elämää.

Hei!



Itse olin aivan poikki kaksosten synnyttyä. Minua ahdisti suunnattomasti, kun kaikki halusivat tulla kylään. Olisin vain halunnut olla rauhassa, lasteni kanssa, enkä mitään ylimääräistä hälyä.

kyökkipsykologia taas oikein huipussaan...



t. 5

parempi kun en sekaannu

t: ap

kyökkipsykologia taas oikein huipussaan...

t. 5

Odotan itse ensimmäistä lastani ja minusta on hassua, että monien mielestä elämän pitäisi jatkua mahdollisimman samanlaisena vauvan jälkeenkin ja että ihmiset olettavat. että kotoa pois pääseminen on jotenkin erityisen hienoa ja tärkeää vauvan vanhemmille. Minulle tämä elämänvaihe on erittäin kotiin keskittynyttä enkä kaipaisi ystäviä kylään viikonloppuisi enkä haluaisi suunnitella menoja esim ensi kevääksi mutta en halua myöskään jatkuvasti tuottaa pettymyksiä kavereilleni. Toivoisin, että löytyy ymmärrtstä puolin ja toisin.



Ehkä sinä voit mennä kaverisi luo kylään tai puhua ihan suoraan, että sinua mietityttää, miksette enää näe?

Minulla on entinen ystävä samanlainen kyökkipsykologi.

Kun lapsemme olivat pieniä, en jaksanut ottaa kantaa hänen ongelmiinsa yhtä tiheästi kuin ennen. Toiseksi elän sillä tavalla, että aika aikaansa kutakin. Liehumiset oli liehuttu ja ei enää kiinnostaneet kun lapsia tuli.

Entinen ystäväni sitten maireasti tuli mäkisemään, että ymmärtää kyllä, että meillä menee huonosti ja olemme varmaan kohta eroamassa kun en enää hänen luonaan käy niin usesti kylässä ja olen vain masentuneena kotona.

Voi arghhhh, siksi en käynyt kylässä kun en jaksanut sitä energiasyöppöystävääni. Mutta tuon lauseen jälkeen panin välit lopullisesti elämääni nokkaansa työntävän kaverin kanssa ja olen todella helpottunut asiasta.

parempi kun en sekaannu

t: ap

kyökkipsykologia taas oikein huipussaan...

t. 5

lapsi on päiväkodissa (äiti siis varmasti palannut töihin). Sä ihmettelet, miksi tämä kaveri ei ehdi tapaamaan sinua.



Oletko oikeasti ajatellut, että kun todennäköisesti tuon ikäinen lapsi menee nukkumaan 20-21 välillä, niin montako tuntia siihen jää äidillä viettää aikaa lapsen kanssa työpäivän jälkeen? Ja kun siinä samassa parissa hassussa tunnissa pitää ehtiä ruokkimaan lapsi, siivoamaan, pyykkäämään, käymään harrastuksissa...



Aika jännä, että kaveritapaamiset ei ole prioriteetti 1 tässä yhtälössä...



Mun mielestä ei juurikaan kuulosta eristäytymiseltä.Sun mustasukkaisuudelta ja ajattelemattomuudelta sitäkin enemmän.

Mulla on kolme lasta enkä ymmärrä tuota ajatusta, että kun lapsi on kotona niin äidin pitää kulkea lapsen vieressä joka sekuntti ihan vain sen yhteisen ajan vuoksi.

On meilläkin lapset koulussa ja pk: ssa ja silti ehdin tavata ystäviäkin. Voin kyläillä lasten kanssa tai meille voi tulla kylään, siinähän ne lapset pyörii ja saavat huomiota sitä tarvitessaan.

lapsi on päiväkodissa (äiti siis varmasti palannut töihin). Sä ihmettelet, miksi tämä kaveri ei ehdi tapaamaan sinua. Oletko oikeasti ajatellut, että kun todennäköisesti tuon ikäinen lapsi menee nukkumaan 20-21 välillä, niin montako tuntia siihen jää äidillä viettää aikaa lapsen kanssa työpäivän jälkeen? Ja kun siinä samassa parissa hassussa tunnissa pitää ehtiä ruokkimaan lapsi, siivoamaan, pyykkäämään, käymään harrastuksissa... Aika jännä, että kaveritapaamiset ei ole prioriteetti 1 tässä yhtälössä... Mun mielestä ei juurikaan kuulosta eristäytymiseltä.Sun mustasukkaisuudelta ja ajattelemattomuudelta sitäkin enemmän.

Ja kyllä, silloin kun lapset oli päiväkodissa, en lähtenyt klo 17 jälkeen raahaamaan niitä jonkun kaverin luo kylään, vaan halusin viettää lasten kanssa rauhallista koti-iltaa.

Sinä olet voinut juoksuttaa lapsiasi työpäivän ja päiväkotipäivän jälkeen kavereillasi, mutta usko tai älä, kaikkien ei sitä tarvitse tehdä.

Ja kumma vain, että minulla silti säilyi kaverit ruuhkavuosien ylikin. Mutta minä en ole koskaan valinntukaan kavereiksi läheisriippuvaisia surkimuksia, joita pitäisi olla koko ajan pitämässä kädestä kiinni.

Mulla on kolme lasta enkä ymmärrä tuota ajatusta, että kun lapsi on kotona niin äidin pitää kulkea lapsen vieressä joka sekuntti ihan vain sen yhteisen ajan vuoksi.

On meilläkin lapset koulussa ja pk: ssa ja silti ehdin tavata ystäviäkin. Voin kyläillä lasten kanssa tai meille voi tulla kylään, siinähän ne lapset pyörii ja saavat huomiota sitä tarvitessaan.

lapsi on päiväkodissa (äiti siis varmasti palannut töihin). Sä ihmettelet, miksi tämä kaveri ei ehdi tapaamaan sinua. Oletko oikeasti ajatellut, että kun todennäköisesti tuon ikäinen lapsi menee nukkumaan 20-21 välillä, niin montako tuntia siihen jää äidillä viettää aikaa lapsen kanssa työpäivän jälkeen? Ja kun siinä samassa parissa hassussa tunnissa pitää ehtiä ruokkimaan lapsi, siivoamaan, pyykkäämään, käymään harrastuksissa... Aika jännä, että kaveritapaamiset ei ole prioriteetti 1 tässä yhtälössä... Mun mielestä ei juurikaan kuulosta eristäytymiseltä.Sun mustasukkaisuudelta ja ajattelemattomuudelta sitäkin enemmän.

Mä olen hoitovapaalla 2-vuotiaan kanssa, ja mun menot (vanhojen, lapsettomien) kavereiden kanssa on todellakin vähentyneet. Olen silti ihan tyytyväinen elämääni, sillä mulla on helppo mukava lapsi, ja hänen kauttaan olen saanut uusia ystäviä, joita näen tai näemme yhdessä. En siis ole mökkiytynyt tai tullut hulluksi tai masentunut, mutta en varmaan ole enää ihan sama ihminen kuin lapsettomana. Kyllä mä niiden vanhojen ystävien kanssa yhteyttä pidän, mutta lähinnä facebookissa kirjoitellaan kuulumisia ja joskus jonkun kanssa kahvilla tai joku käy meillä, tai jonkun kanssa nopea kalja.



Ehkä mä olen liian uppoutunut tähän lapsimaailmaan; toisaalta mä juttelen kyllä uusien (äiti)kavereideni kanssa ihan muistakin jutuista kuin lapsista.



EN pitänyt siitä kun yksi ystäväni kertoi minun tarvitsevan kunnon irtiottoa, pitäisi lähteä hänen kanssaan toiseen kaupunkiin yön yli reissulle baariin, koska mä olen mökkiytynyt. En ole.



Hyvähän se on toisista välittää ja olla kiinnostunut siitä, onko ystävällä kaikki hyvin, mutta elämä muuttuu ja ihmiset sen mukana. Ehkä sinä et ap ole juuri nyt se kaikista ajankohtaisin ystävä hänelle?

Leimaat ns. ystäväsi mielenterveyspotilaaksi vain koska hän ei halua tavata sinua. Kuule, mitä jos katsoisit peiliin, miksi sinunkaltaisesi "ystävä" ei kiinnosta.

kyse vähintään masennuksesta. Minäkin eristäydyin kuin sairastuin masennukseen. Mitä, jos ehdottaisit, että käväiset hänen luonaan? Tai piipahdat muuten vain?

ystäväni on ollut erittäin sosiaalinen aikaisemmin. Osallistunut moniin juttuihin ja tapaillut muitakin kavereita - niin ajattelin jo masennusta tai parisuhdeongelmia tms.

Eli aikani meni perheen kesken. En usko että ystäväsi tarkoittaa tuolla mitään pahaa, jotkut vaan "hukkuvat" siihen perhe-elämään täysillä eivätkä enää muista muuta elämää.

Lapsemme on nyt 1v 4kk ja olen ihan mökkiytynyt.. Minulla on tosi paljon ystäviä ja sosiaalinen työ, ja kotiin jääminen vauvan kanssa hirvitti aluksi. Nyt kun vuosi meni, iski aika kovaa että miten nopeasti lapsi kasvaa ja oppii kaikkea uutta koko ajan. En haluaisi olla lapsen luota pois hetkeäkään. Jotenkin se äitiys tuntuu niin hienolta ja tärkeältä nyt, että unohtaa sen "oman" elämänsä.. Muskarissa käydään, mutta kavereita näen ehkä kerran kuussa ja se riittää ihan hyvin. Omat ystäväni ovat vähän vanhempia, lapset jo koulussa, mutta ymmärtävät että välitän heistä yhtä paljon kuin ennenkin vaikka en joka päivä soittele.

Eli aikani meni perheen kesken. En usko että ystäväsi tarkoittaa tuolla mitään pahaa, jotkut vaan "hukkuvat" siihen perhe-elämään täysillä eivätkä enää muista muuta elämää.

Sain lapset 10v ennen kaveria ja nyt kaveri nököttää lapsen kanssa yksin kotona. On kotihoidossa. Olen kotirouvana kotona, asun kilometrin päässä. Minulla ei ole päivisin mitään menoa, ei tähdellistä tekemistä. Lapset ovat koulussa. Olen pyytänyt ja pyytänyt, että tulisi meille tai mentäisiin kävelylle tai vaikka toisi lapsen minulle vähäksi aikaan hoitoon ja nukkuisi itse, lähtisi johonkin.



Lapsi oli vauvana hankala ja on varmasti univelkaa vaikka muille jakaa. On mökkiytynyt kotiinsa täysin. Tuntuu oudolta, koska oli entinen paras kaveri ja nyt ei olla nähty puoleen vuoteen, vaikka asutaan ihan vierekkäin.