Miten on kasvatettu perheen lapsia, jos aikuisenakin kaikki on aina

Tuo on sellaista itsekästä vastuuttomuutta ja narsismia.

No mikäs on vika ihmisessä, joka ei pysty TEKEMÄÄN mitään vaan laittaa hanskat naulaan ja luovuttaa, kun kyse on vastuusta, kasvatuksesta.



Esimerkki: miehellä on ex-liitosta lapsia, jotka tapaamisviikonloppuina kiusaavat uuden liiton nuorempia sisaruksia joka tapaamiskerralla. Siis: huomattavati vanhempi, jo kouluikäinen sisarus kiusaa pienempäänsä. Isä ei puutu, ei tee mitään, ei kiellä, ei vahdi. Kun vaimo tulee sanomaan, isä lähinnä käy pitämässä vaimon vaatimuksesta monologin, josta lapset eivät tajua mitään eikä lasten käytös muutu.

Vaimo pyytää, että mies vahtii lapsiaan. Mies ei tee sitä.

Lopputulos: vaimo sanoo, että tapaamiset toteutuu muualla, lapsesi eivät tule tänne enää pienempää kiusaamaan, tilanteethan ovat jo vaarallisia ja kohta on henki pois jollakulla.



Mies toteuttaa tämän. Lapsen tapaamiset toteutuvat muualla.



Mikä on vika miehessä, joka ei kykene kieltämään tai rajaamaan tai kasvattamaan, eikä edes vahtimaan lapsiaan niin, ettei isompi saa eikä voi kiusata ja härnätä pienempää? MIksi? Tilanteet olivat välillä jo vaarallisia, kun isot (9v) innosti ja usutti pienen (3,5 v) hölmöilyihin, joista jo järkikin sanoo, että jos putoaa, on vähintään jalka poikki.

Mutta isä pystyi sanomaan, että meille et enää tule?



Kasvatustyö tai ns. vahtiminen olisi ollut vaativampaa ja vastuullisempaa. Rajaaminen. Kieltäminen, opastaminen. Mikä on pielessä, ettei tähän aikuinen mies pysty?



Lapsuus on ollut hyvä, erittäin hyvä. Kaikkea on annettu yllin kyllin.



Kysyy ihmettelevä ex-äitipuoli.

Liittyy tosin hänellä siihen, että pinna palaa ja sitten huutaa kuin sekopää...vika on aina muissa. Myöhemmin tajuaa osallisuutensa kyllä, mutta ei koskaan myönnä mitään ennenkuin asian hänelle vääntää rautalangasta.



En ole häntä lellinyt tai ollut ns. curling-vanhempi, melkeinpä päinvastoin.

ulkoistaa itsensä ongelmasta. Ainahan syyn löytää muualta. Huonot hiihtokäsineet olivat syynä lapsuuden ystäväni huonoon menestykseen hiihtokisoissa. Kuvittelisin, että lapsi oppii matkimalla luomaan näitä ulkoistuksia. Olkaa siis tarkkana, miten selittelette epäonnistumisianne.



Eräässä perheessä oli aivan tavallisia lapsia, mutta koulumenestys tavallista alempi. Mitään diagnooseja ei ollut. Mutta vanhemmat puhuivat: ei Kaisan tarvitse oppia näitä kun mekään ei opittu, missä näitä asioita tarvitaan, ei minun kouluaikaan ollut tällaisia. Why? Siinä tehtiin vaan hallaa uuden oppimiselle. Lasta pitäisi opettaa ottamaan vastaan haasteita ja vanhempi voisi olla myönteinen uusien asioiden suhteen. Vaikkapa itsekin opetella niitä trigonometrisia funktioita.

Kun lapsi kasvaa syyttelyn leimaamassa kodissa, hän oppii sen saman tavan. Syyllinen voi olla toinen perheenjäsen, sukulainen, naapuri, kapitalismi tai mikä tahansa, mutta ei koskaan minä itse.

Mun mies on samantyyppinen syyllistäjä. Appivanhempien keskustelu on karua kuunneltavaa, pelkkää nälvimistä. Pikkuhiljaa on koulutus tuottanut tulosta meillä, ja mies itsekin hoksaa milloin lähtee "levy päälle".

Kun lapsi kasvaa syyttelyn leimaamassa kodissa, hän oppii sen saman tavan. Syyllinen voi olla toinen perheenjäsen, sukulainen, naapuri, kapitalismi tai mikä tahansa, mutta ei koskaan minä itse.