Mun lapsi

*halaa*

Meillä suvussa tapaus joka on vammautunut pysyvästi äidille raskaudenaikana annetun lääkkeen vuoksi, lääkkeen joka nykyisin on onneksi kielletty raskaana olevilta... Nyt jo aikuinen mies on eristäytynyt mökkiinsä maalle koska kokee että ihmiset pitävät häntä hirviönä ja tuijottavat - ilmeisesti on kuitenkin ihan ok tyytyyväinen kunhan saa olla rauhasssa.

syvää vihaa sitä ammattitaitotonta kätilöä ja vastuussa ollutta synn.lääkäriä kohtaan. Toivon vain, että heidän omat jälkeläiset saisivat kokea saman kohtalon. Kaikkea kokemaansa ei mielestäni pidä eikä missään tapauksessa tulekaan antaa anteeksi, saatikka unohtaa.



ap

mutta loppujen lopuksi se vihaaminen kääntyy sinua itseäsi vastaan ja käy lopulta liian raskaaksi. Uskotko todella sen auttavan asiaa jotenkin, että toivot hoitohenkilökunnalle samanlaista kärsimystä, mitä olette joutuneet kokemaan?



Oletteko päässeet avun piiriin myös sillä tavoin, että pääset itse juttelemaan aiheesta ammattiauttajan kanssa?



Voimia syksyyn.

käsi sydämmelle: mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa? on helppo tulla neuvomaan, kun itse ei ole kokenut mitään vastaavaa.



jos minulta ei hoitohenkilökuntakaan ole pyytänyt anteeksi, miksi ihmeessä minun pitäisi antaa heille anteeksi?



ihan täysillä muuten käydään, kiitos huolenpidosta:)



ap

mutta loppujen lopuksi se vihaaminen kääntyy sinua itseäsi vastaan ja käy lopulta liian raskaaksi. Uskotko todella sen auttavan asiaa jotenkin, että toivot hoitohenkilökunnalle samanlaista kärsimystä, mitä olette joutuneet kokemaan?

Oletteko päässeet avun piiriin myös sillä tavoin, että pääset itse juttelemaan aiheesta ammattiauttajan kanssa?

Voimia syksyyn.

Jos sinun omaa pikku-Jennaa kiusaa Jani-Petteri koulussa, niin oletan sinunkin toimivan ja toivovan, että J-P saa rangaistuksensa asiassa, oli se sitten mikä tahansa jälki-istunnosta kotiarestiin tai jotain siltä välitä. Turha jeesustella turhista.

lapsen kärsimys jo sinällään on aina rankkaa, mutta varsinkin, jos tiedostaa, että tämä olisi ollut vältettävissä.



Anteeksiannon prosessi on hidas tällaisissa tapauksisa, eikä sitä voi kiirehtiä. Sen käsittelyyn vaikuttaa myös itse kunkin elämänhistoria, mitä siis on tapahtunut jo ennen tätä kyseistä tragediaa. Mutta ensin täytyykin tuntea vihaa ja muita tunteita: surua, pettymystä, jne, ennen kuin voi edetä anteeksiantoon. Anteeksi anto ei tarkoita, että asia ei enää ole kipeä tai vaikea. Anteeksianto ei myöskään ole vain sille, joka on toiminut väärin. Vaan viime kädessä sinua itseäsi varten myös. Kun joskus kykenet antamaan anteeksi, vapaudut katkeruudesta, joka ei koskaan ole elämää edistävä voima, vaan elämänlaatua tuhoava voima. Suosittelen minäkin asian käsittelyä esimerkiksi terapiassa, ihan jo kyseisen lapsenkin takia. Hän ei saa koko elämäänsä elää siinä kokemuksessa, että hän on virheen tulos. Myös lapsi itse jonain päivänä antaa asian toivottavasti anteeksi. Tämä ei ole vain vanhempien prosessi, vaan hänen itsensä myös

lapsen kärsimys jo sinällään on aina rankkaa, mutta varsinkin, jos tiedostaa, että tämä olisi ollut vältettävissä.

Anteeksiannon prosessi on hidas tällaisissa tapauksisa, eikä sitä voi kiirehtiä. Sen käsittelyyn vaikuttaa myös itse kunkin elämänhistoria, mitä siis on tapahtunut jo ennen tätä kyseistä tragediaa. Mutta ensin täytyykin tuntea vihaa ja muita tunteita: surua, pettymystä, jne, ennen kuin voi edetä anteeksiantoon. Anteeksi anto ei tarkoita, että asia ei enää ole kipeä tai vaikea. Anteeksianto ei myöskään ole vain sille, joka on toiminut väärin. Vaan viime kädessä sinua itseäsi varten myös. Kun joskus kykenet antamaan anteeksi, vapaudut katkeruudesta, joka ei koskaan ole elämää edistävä voima, vaan elämänlaatua tuhoava voima. Suosittelen minäkin asian käsittelyä esimerkiksi terapiassa, ihan jo kyseisen lapsenkin takia. Hän ei saa koko elämäänsä elää siinä kokemuksessa, että hän on virheen tulos. Myös lapsi itse jonain päivänä antaa asian toivottavasti anteeksi. Tämä ei ole vain vanhempien prosessi, vaan hänen itsensä myös

lapsi on kaikella tavoin meille hyvin rakas, emmekä me muistuta häntä tapahtuneesta. joten, toivottavasti et pahastu, mutta kirjoituksesi oli jotenkin hyvin ympäripyöreä, opeteltu ja mitäänsanomaton, aivan kuin poliitikon kynästä tulostettu kirjoitus. tekijöille en tule koskaan antamaan anteeksi, ehkä joskus itselleni.

ap

en todellakaan pahastu.

Sen sijaan pahoittelen, jos kirjoitukseni siltikin oli jotenkin paperinmakuinen, vaikka mietin vastaustani aika paljonkin ja pyrin kohdentamaan sen sinulle, sen perusteella mitä luin.





Oli selvästi aistittavissakin sinun avauksestasi, miten rakas lapsesi sinulle on. Ethän kärsisikään hänen vammastaan , jos et olisi onnistunut solmimaan hyvää kiintymyssuhdetta. Tuo rakkaus kantaa teitä ja toivottavasti saatte sitä lähipiiriltänne myös riittävästi.

Kirjoituksestasi paistaa syvä viha ja katkeruus, etkä suostu kuuntelemaan kenenkään muun kantaa. Miksi sitten teit avauksen? Oletitko, että ihmisten perusluonne on saada tuollaiseen syyllistyneet vastaamaan teoistaan kovimman kautta?



Ei, ihmisen perusluonteeseen kuuluu surun eri vaiheet.. Viha, masennus, kaupankäynti ja viimein hyväksyminen. Jos ikinä pystyt ottamaan mitään ohjeita vastaan, niin sanoisin ettet pysähtyisi surutyössäsi vaan saisit prosessin loppuun. Tämä kaikki sinun on kuitenkin itse tajuttava, kukaan netissä tai todellisessa elämässä ei voi sinulle sitä tolkuttaa.



Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Jos vain annat mahdollisuuden, niin joku päivä huomaat ettet kuluta voimiasi ja aikaasi vihaan joka ei johda mihinkään.

en todellakaan pahastu.

Sen sijaan pahoittelen, jos kirjoitukseni siltikin oli jotenkin paperinmakuinen, vaikka mietin vastaustani aika paljonkin ja pyrin kohdentamaan sen sinulle, sen perusteella mitä luin.

Oli selvästi aistittavissakin sinun avauksestasi, miten rakas lapsesi sinulle on. Ethän kärsisikään hänen vammastaan , jos et olisi onnistunut solmimaan hyvää kiintymyssuhdetta. Tuo rakkaus kantaa teitä ja toivottavasti saatte sitä lähipiiriltänne myös riittävästi.

Meillä on paljon hyviä hetkiä lapsen kanssa. En tiedä, pystyykö palstan lukijoista kukaan ymmärtämään, jos sanon, että lapsen kuolema on jollaintapaa helpompi asia, kun hoitovirheen vuoksi vammautuneen lapsen kanssa eläminen. asiat ja tapahtumat muistuttavat kuitenkin tavallaan päivästä toiseen, surukin on mukana.

vastaan tulee joskus tuollaisia pällistelijöitä ja tollistelijoita, joilla ei ole hajuakaan tapahtumista, jotkut (lapset) nauravat lapselleni ja ilmeilevät hänelle. Auttaa, kun ei käytä silmälaseja liikkuessaan, ei tarvitse välittää ihmisten ilmeistä:)

ap

elämä on kyllä nykyäänkin vielä hankalaa. Terveydenhoitoa ja kuntoutusta on kyllä tarjolla, mutta ihmisten asenteisiin on vaikea vaikuttaa. Kaikki jotka on vähänkin erilaisia leimataan friikeiksi. Ja näitä ryhmiä on paljon; vammaiset, ulkomaalaiset, homot, lyhytkasvuiset, liikalihavat ja monet joutuvat kärsimään kiusanteosta ja ihmisten suvaitsemattomuudesta. Vertaistukiryhmät auttavat monia, siellä saa keskustella ja olla saman kokeneiden kanssa. Hoitovirheet ovat valitettavia, mutta lääkärit ja hoitajatkin ovat vain ihmisiä ja virheitä sattuu. Koittakaa saada asia käsiteltyä ja jaksaa jatkaa sillä mitä on olemassa.

Tahtoisitko kertoa?

Voimia