Minkä ikäisenä lapsesi muuttaa pois kotoa?
Kommentit (19)
toinen kun oli ammattikoulussa, kolmas lukion toisen luokan alussa. Olivat jo yli 18 enkä heittänyt ketään ulos. Täällä Espoossa vain on vaikea saada asuntoa joten sellainen on otettava jos saa. Kävivät kaikki töissä koulun ohella.
Jos poika siinä 30 ikävuoden tienoilla itsenäistyisi, olisi ihan hyvä.
Näytti just jäähyväiskirjettä, jonka oli kirjoittanut ja sanoi jättävänsä aamulla kouluun lähtiessä pöydälle. Ei kuulemma aio palata koulusta kotiin. Nukkeleikit jäi tosin tänään kesken joten luulen, että tulee jatkamaan leikkejä. Voi olla, että muuttaa sitten kun saa leikin loppuun kaverin kanssa. Kysyin jo kaverin äidiltä, että saako lapsi sieltä yösijan jos ei muuta paikkaa keksi ja kotiin ei ylpeys anna tulla.
maata. Oudolta tuntuu , kun nyt elokuusta alkaen on kotona ollut vaan 2 lasta. Teinejä jo tuokin.
Itse muutin 20-vuotiaana, kun lähdin muualle opiskelemaan. Sisko muutti 17-vuotiaana.
ihan sopiva ikä. Kyllä sitä nuori tarvii oman vapautensa. Kotona ei sellaista ole.
asua ainakin 25-vuotiaaksi kuulemma. Nyt 17. Poika. Viihtyy. Ja ei minullakaan mitään sitä vastaan ole. Vapautta kummallakin. Ja ruoat on tarjoutunut ostamaan kun ammattiin valmistuu ;)
Näytti just jäähyväiskirjettä, jonka oli kirjoittanut ja sanoi jättävänsä aamulla kouluun lähtiessä pöydälle. Ei kuulemma aio palata koulusta kotiin. Nukkeleikit jäi tosin tänään kesken joten luulen, että tulee jatkamaan leikkejä. Voi olla, että muuttaa sitten kun saa leikin loppuun kaverin kanssa. Kysyin jo kaverin äidiltä, että saako lapsi sieltä yösijan jos ei muuta paikkaa keksi ja kotiin ei ylpeys anna tulla.
perään 20-vuotiaana lukion ja armeijan jälkeen. Eiköhän nuoremmallakin mene samaan malliin.
Minut on aikoinaan heitetty pois kotoa ja se oli ihan kauheaa. Sellaista en omille lapsilleni halua.
Heitätkö pihalle heti kun täyttää 18v?
mutta kyllä tuossa parikymppisenä olisi syytä ruveta harkitsemaan itsenäistä elämää. Sen olen jo sanonut, että täysihoito kotona loppuu, kun täyttävät 20, että jos silloin vielä täällä asuvat, saavat tavalla tai toisella osallistua asumiskuluihin, ja on turha odottaa ruoka-, siivous- ja pyykkäyspalvelua ainakaan ilmaiseksi.
Jos ministeri Käteinen kavereineen saisi päättää, lapseni muuttaisi pois kotoa 9 kk iässä.
saavat olla. Mutta tietenkin se edellyttää sitä, että hoitavat muuten asiansa mallikkaasti. Se esim. olisi mukavaa, että ylläpidon vastineeksi kävisivät ilta-/viikonlopputöissä ja tienaisivat rahaa kotoa lähdön varalle.
ja poika 22v:nä. Kuopuksesta ei vielä siis tiedä, nyt vasta 11v
Muista en tiedä- Ovat vielä alaikäisiä.
21v muutti toinen
lopuista ei vielä tiedä
kun käy ton ammattikoulun loppuun. Ollaan jo katseltu hänelle sitä omaa asuntoa. Kohta täyttää 17v ja amis loppuu, kun on 19v. Mutta onhan niitä asuntoja jo katseltava, kun oman ostaa.
Nyt ovat esiteinejä, ja olen kyllä muuttanut mieleni ihan täysin. En haluisi päästää mihkään vielä ainakaan kymmeneen vuoteen noita murmeleita =)
Tällä paikkakunnalla ei ole jatko-opiskelumahdollisuuksia.
Lähtivät lukion jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.