Lue keskustelun säännöt.
Sen Oikean tunnistaminen ilman kokemusta?
31.10.2012 |
Aloitin seurustelu"urani" melko myöhään, 24-vuotiaana, ja nyt parin vuoden jälkeen ahdistaa tietyt asiat. En siis ole varma olenko Sen Oikean kanssa, kun en tiedä mitä se edes tarkoittaa!
Meillä sujuu kaikki ihan hyvin, olen ihan tyytyväinen. En kuitenkaan kaikilla alueilla. Pidemmät keskustelutuokiot johtaa tosi usein riitelyyn, koska emme puhu ns. samaa kieltä aina. Syitä tähän on monia, mm. meidän todella eroavat koulutustaustat, erilaiset harrastukset, erilaiset mielenkiinnonkohteet, erilaiset kokemukset elämässä jne.
Tämä voisi kai olla rikkauskin, mutta meillä ei tunnu olevan, kun joskus on vaikea olla aidosti kiinnostunut siitä mitä toinen puhuu (tämä ongelma molemminpuolinen), ja tietotasomme on niin erilaiset.
Muuten meillä siis sujuu, olemme arvoilta, elämänsuunnitelmilta, tulotasoilta jne. samanlaisia, ja seksielämä sujuu. Suurimman osan ajasta olen siis tyytyväinen.
Voinko sanoa miestäni minulle oikeaksi? En haluaisi enää etsiäkään. Onko normaalia että suhteen jokin osapuoli ei toimi hyvin, vaikka muut osapuolet toimivat?
Kiitos kaikista vastauksista!
Kommentit (10)
meillä lähtötilanne hyvin samankaltainen, "myöhään" olemme kumpikin aloittanut seurustelun (22v)ja olemme toistemme ensimmiset. Nyt vajaa kolmikymppisenä minusta tuntuu että onko hän (mies) sittenkään "se oikea"? Meillä on 3-vuotias lapsi, ja viimeaikoina olemme "etääntyneet" toisistamme. Tuntuu että olemme kämppiksiä joilla on lapsi ja lapsiperheen arki. Seksi ei tunnu kiinnostavan kumpaakaan,ja silloin kun sitä on niin se on aikalailla surkeaa.
Välillä tuntuu että meidän olisi parempi erota, jos vaikka olisimme onnellisempia toisten ihmisten kanssa...
Eli jotain 30-kriisiä siis pukkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Takana kymmenen vuoden suhde ensirakkauden kanssa, vuoden vaikea kaukosuhde joka lopulta myös satutti minua pahasti sekä nykyinen, omilla ongelmillaan varustettu ( mutta huomattavasti helpompi ) suhde kihlattuni kanssa. Lapsikin on tuloillaan.
Jokaisen kanssa tietyt keskustelunaiheet ovat olleet riitaisia erilaisten taustaintressien vuoksi. Suurin syy tähän tässä tapauksessa on ehkä minä itse, tulistun herkästi ja tunnen helposti alemmuutta joka johtaa ylilyönteihin keskustelussa. Nykyisen kanssa ollaan vaan sovittu ettei hankaavista aiheista tarvitse puhua.
Sillä osalla parisuhdetta ei kuitenkaan ole minulle suurempaa merkitystä. Tärkeintä on luottamus ja kunnioitus. Ja niidenkään ei tarvitse olla aina absoluuttisia.
Olen myös huomannut tuovani samoja ongelmia jokaiseen suhteeseen joten yhteen autuaaksi tekevään "oikeaan" ihmiseen en enää jaksa uskoa.. nyt jo uskoisin sen olevan toivon riemuvoittoa kokemuksesta. Kliseistä mutta totta on sekin että suhteessa täytyy tahtoa: tahtoa rakastaa, kunniottaa ja olla toiselle muutenkin hyvä tunteiden vaihtelevista suhdanteista huolimatta.
Kaiken tämän sanottuani olet vielä nuori ja on hyvinkin mahdollista että olisit onnellisempi jonkun toisen kanssa. Et ole vielä naimisissa eikä teillä ole lapsia : sinulla on se kuuluisa elämäsi tilaisuus olla tahtomatta juuri tätä miestä ja katsoa mitä muuta maailma tuo tullessaan.
Minä humkand en ole oikein hyvä missään, en seuraa aikaani, en politiikkaa, en urheilua, en pidä itsestäni huolta, en urheile jne ja mies taas seuraa kaikkea, on fiksu, korkeasti koulutettu eikä siis mikään huuhaa-ala kuten itsellä, on hyvä käsistään, siisti, ymmärtää rahan päälle ja talousasioista kaiken ja osaa pyörittää arkea järjestelmällisen tehokkaasti. Minua se ei niinkään haittaa, mutta mieheni on välillä erittäin vittuuntunut minuun ja huomaan sen. Mies on kyllä kännissa sanonut jonkun riidan aikana, että teki todellisen emämunausken valinnassaan. Niin sekin erottaa, että minä juon viiniä pari kertaa viikossa ja mies ei taas juo kuin pari kertaa vuodessa.
Oletko tiennyt, että noin puolet avioliitoista päätyy eroon?
Uskon, että joku löytää jo nuorena sielunkumppaninsa (joita on varmasti lukuisia), jonka kanssa asiat sujuvat kohtuullisen kivuttomasti lopun ikää, ja voi todeta olevansa onnellinen ja rakastavansa toista vielä vanhuusiässäkin. Joku taas päätyy naimisiin sellaisen kanssa, joka on sillä hetkellä unelmien täyttymys ja "se oikea", mutta toteaa joskus myöhemmin, että elämä yhdessä on mahdotonta tai kurjaa.
Jos sinusta tuntuu tuossa vaiheessa, että et ole onnellinen, niin eroa. Löydät ja tapaat vielä liudan miehiä, joista joku on todennäköisesti parempi vaihtoehto. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin oppia elämään itsensä kanssa. Uskon, että silloin myös löydät sinulle sopivan puolison helpoiten, kun et koko ajan etsi jotain mystistä sitä oikeaa, ja opit tuntemaan itsesi kunnolla. Jos taas olet pääasiassa onnellinen, etkä tunne mitään suuria tuskia nykyisesi kanssa, niin kannattaa miettiä omia vaatimuksiaan ja pitää mielessä, että kukaan ihminen ei ole täydellinen. Riippuu sinusta itsestäsi haluatko jakaa elämäsi nykyisen miehesi kanssa, unohda ajatukset siitä, että tähtiin on kirjoitettu että sinun kuuluu olla jonkun tietyn kanssa. Sinä ja toinen osapuoli olette ne, jotka päättävät kenen kanssa haluatte elää.
Eli 20+ vuotta yhdessä. kolme lasta.
Se mikä pitää meídät yhdessä on oikeasti se kemia, eikä mikään järkisyy.
Rakastetaan toisiamme ja halutaan fyysisestikin tottakai, koska aidosti rakastetaan. Siinä se!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos taas olet pääasiassa onnellinen, etkä tunne mitään suuria tuskia nykyisesi kanssa, niin kannattaa miettiä omia vaatimuksiaan ja pitää mielessä, että kukaan ihminen ei ole täydellinen. Riippuu sinusta itsestäsi haluatko jakaa elämäsi nykyisen miehesi kanssa, unohda ajatukset siitä, että tähtiin on kirjoitettu että sinun kuuluu olla jonkun tietyn kanssa. Sinä ja toinen osapuoli olette ne, jotka päättävät kenen kanssa haluatte elää.
[/quote]
Eli 20+ vuotta yhdessä. kolme lasta.
Se mikä pitää meídät yhdessä on oikeasti se kemia, eikä mikään järkisyy.
Rakastetaan toisiamme ja halutaan fyysisestikin tottakai, koska aidosti rakastetaan. Siinä se!
Oletan että jos ihmiset luottaa pelkästään suureen kemiaan pitämään heidät yhdessä kaksikymmentä vuotta, avioerotilastoista saattaa tulla vielä surkeammat..
Onnea kuitenkin teille onnellisille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli 20+ vuotta yhdessä. kolme lasta.
Se mikä pitää meídät yhdessä on oikeasti se kemia, eikä mikään järkisyy.
Rakastetaan toisiamme ja halutaan fyysisestikin tottakai, koska aidosti rakastetaan. Siinä se!
Oletan että jos ihmiset luottaa pelkästään suureen kemiaan pitämään heidät yhdessä kaksikymmentä vuotta, avioerotilastoista saattaa tulla vielä surkeammat..
Onnea kuitenkin teille onnellisille!
Oletko tiennyt, että noin puolet avioliitoista päätyy eroon?
Uskon, että joku löytää jo nuorena sielunkumppaninsa (joita on varmasti lukuisia), jonka kanssa asiat sujuvat kohtuullisen kivuttomasti lopun ikää, ja voi todeta olevansa onnellinen ja rakastavansa toista vielä vanhuusiässäkin. Joku taas päätyy naimisiin sellaisen kanssa, joka on sillä hetkellä unelmien täyttymys ja "se oikea", mutta toteaa joskus myöhemmin, että elämä yhdessä on mahdotonta tai kurjaa.
Jos sinusta tuntuu tuossa vaiheessa, että et ole onnellinen, niin eroa. Löydät ja tapaat vielä liudan miehiä, joista joku on todennäköisesti parempi vaihtoehto. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin oppia elämään itsensä kanssa. Uskon, että silloin myös löydät sinulle sopivan puolison helpoiten, kun et koko ajan etsi jotain mystistä sitä oikeaa, ja opit tuntemaan itsesi kunnolla. Jos taas olet pääasiassa onnellinen, etkä tunne mitään suuria tuskia nykyisesi kanssa, niin kannattaa miettiä omia vaatimuksiaan ja pitää mielessä, että kukaan ihminen ei ole täydellinen. Riippuu sinusta itsestäsi haluatko jakaa elämäsi nykyisen miehesi kanssa, unohda ajatukset siitä, että tähtiin on kirjoitettu että sinun kuuluu olla jonkun tietyn kanssa. Sinä ja toinen osapuoli olette ne, jotka päättävät kenen kanssa haluatte elää.
Tuo löydät ja tapaat liudan miehiä ei kyllä kaikkien kohdalla pidä paikkansa.
Nyt kun olen aikuinen (40v), tiedän elämästä pari asiaa. Voin kertoa.
Ensimmäinen: tiedät kun löydät elämäsi rakkauden. Sen tietää samalla tavalla kuin vaikkapa sen, kun lapsesi alkaa syntymään: paluuta ei ole. Sen tuntee kun rysähtää.
Toinen: Niitä Oikeita voi hyvinkin olla enemmän kuin yksi. Ei kovin montaa silti. Itselläni noin kaksi (eikä kumpikaan ole entisiä aviomiehiäni). Eletyn elämän tuoma perspektiivi on saanut minut tämän näkemään.
Kehottaisin 26-vuotiaana jatkamaan elämistä ilman henkisesti epätyydyttävää suhdetta.