Anteeksi, mutta ketä hyödyttää se, että myönnän luuseriuteni?

se ei lisää omaa motivaatiota, päinvastoin voi viedä sitä (minä olen luuseri, en siis voi onnistua) eikä sen kenenkään muunkaan päivää luulisi parantavan että toinen toteaa että olen läski koska olen luuseri.



Minä olen lievästi ylipainoinen enkä kyllä edes myönnä olevani luuseri. Minä nautin elämästäni herkutellen mieluummin kuin olen hoikka askeettisemmin eläen - ei tällainen valinta mitään luuseriutta ole.

Jutta vaan prvoilee voita leivälleen.

henkilö luuseri, jos hän ei reistailevan psyykensä vuoksi kykene hallitsemaan painoaan? Auttaako se häntä tsemppaamaan, jos hän ensin myöntää olevansa luuseri?



Entä auttaako bulimiasta tai muusta syömishäiriöstä kärsivää se, että hän myöntää olevansa luuseri?



Minun ihmiskuvassani kaikki ihmiset ovat saman arvoisia. Luusereita kaikki tai sankareita kaikki... ihan mistä näkökulmasta katsotaan.

varmaan siitä, kenelle myöntää. Eihän kukaan ole kiloistaan tai muutenkaan hyvinvoinnistaan vastuussa kuin itselleen eli ylipainoa tarvitse muille selitellä. Kysymys kuitenkin on, miksi moni tekee niin?



Itselleen kannattaa kuitenkin olla rehellinen. Jos kilot häritsee, kannattaa pohtia enemmin, mitä asialle voi tehdä kuin sitä, miksi kiloille ei voi tehdä mitään.



Oscar.