Uskon, että edesmennyt kaverini ilmestyi uneeni
Seisoin tämän kaverin asunnon eteisessä ja kävelin olohuoneeseen, jossa hän seisoi minua odottamassa. Tiesin tässä unessa(kin), että kaverini on kuollut, mutta silti ei pelottanut, ei yhtään oli vain sellainen levollinen olo. Hän halasi minua ja onnitteli vauvasta (olen nyt 12. viikolla raskaana, josta en ole juurikaan ihmisille kertonut), kertoi, että hänellä on kaikki hyvin ja pyysi kertomaan ihmisile, etteivät olisi enään surullisia, että elämä jatkuu. Lopuksi kaverini lupasi saattaa pian kuolevan pappani turvallisesti taivaaseen kun aika sitten on.
Näin ei ole minulle ikinä ennen tapahtunut, mutta täytyy kyllä sanoa, että nyt on paljon enemmän sinut sen asian kanssa, että hän ei ole enään täällä. Vaikka niinkin typerän asian kuin unen takia, mutta silti..
Joskus niiden tarkoitus on herätellä ajattelemaan.