Suvaitsevaisuuskasvatus päivähoidossa?

Lapsi ihailee luonnostaan punaista, keltaista ja sinistä kukkaa niityllä samalla tavalla. Värillä tai muodolla ei ole mitään merkitystä.

Samoin lapsi suhtautuu kaikkiin ihmisiin luontaisella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla. Suhtautuminen ei muutu, ennenkuin ympäristö ja etenkin omat vanhemmat vaikuttavat siihen.

Tampereen Hervannassa monikulttuurisessa ympäristössä olen huomannut, että alle 4-vuotiaiden lasten keskuudessa päiväkodissa ihonvärillä tai kulttuurilla ei ole merkitystä lasten keskinäisissä leikeissä. Kun ymmärtämys kasvaa, niin kotikulttuuri alkaa näkyä myös lasten käyttäytymisessä ja suhtautumisessa kaikenlaiseen erilaisuuteen.

Jotta vanhoja asenteita saadaan muutettua, niin suvaitsevaisuukasvatusta pitää antaa kaiken ikäisille lapsille. Parasta olisi, jos mukaan saisi myös lasten vanhemmat, koska he ovat se tärkein taho lapsen kasvatuksessa ja asenteiden luomisessa.

Valitettavasti meillä on vielä maassamme todella paljon lapsia (ja heidän vanhempiaan), jotka pelkäävät esimerkiksi mustaihoisia ihmisiä. Joten meillä on kansakuntana suuri työ tehtävänä, että osaamme antaa ihmisarvon kaikille ihonväriin, sukupuoleen, vammaan tms. katsomatta.

Itse olen tavallinen äiti kolmelle lapselle, jotka ovat viettäneet varhaislapsuutensa yli 100 kansallisuuden ja kielen keskellä.

.. kaikenlaista suvaitsevaisuuskasvatusta sekä päivähoidossa että myöhemmin koulussa. Koska vanhemmista ei ole aina suvaitsevaisuuskasvattajiksi (vaikka pitäisi! ) on tärkeää, että päivähoidossa/koulumaailmassa asia otetaan esiin.



Myös kansainvälisyyskasvatusta "pienimuotoisempi" suvaitsevaisuus- ja empatiakasvatus olisi minusta todella tärkeitä. Minusta lapset liian usein oppivat, että empatia ja suvaitsevaisuus ovat heikkouksia, ja elämässä pätevät viidakon lait. Tämä vaatii mielestäni monitahoista ja pitkäjänteistä kasvatusyhteistyötä varhaiskasvatuksesta koulumaailmaan asti. Kaikkien opettajien eri tasoilla pitäisi olla yhtä lailla syvästi sitoutuneita näihin periaatteisiin. Edes opettajien, vaikka kotoahan sen pitäisi lähteä. Vaan kun ei lähde. Aina.



Olen kahden tytön äiti, enkä työskentele varhaiskasvatuksen kentällä.

Lapset ovat suvaitsevaisia, meillä aikuisilla on siinä eniten tekemistä. Työskentelen erityisryhmässä eltona ja kohtaan joka päivä asian. Pidän kaikkein tärkeimpinä taitoina joita ph voi opetella sosiaalisia taitoja, suvaitsevaisuus, tunnetaidot jne. Ne menee minun mielestä vielä ohi tiedollistenkin taitojen. Toki niitä tehdään paljon, mutta tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa sitä kongitiivista puolta opitaan jo muutenkin...



Ihailen lasten ymmärrystä erilaisuutta kohtaan.