Pitäisikö 4-vuotias viedä psykologille?

Miksi noin nuoren tartteis haluta olla kenen kanssa vaan, tai olla monen kanssa?



Kirjoittaja ainakin taitaa olla täysin erilainen?

Katselee kyllä muiden leikkejä ja näyttää siltä, että haluaisi mukaan.



Ap

ilmeisesti hän on temperamentiltaan ujo ja hitaasti lämpiävä. Se ei ole lapsessa vika tai puute vaan luonteenpiirre, ominaisuus.

Älä painosta ja hoputa.

Lue vaikka Keltikangas-Järvisen temperamenteista kertovia kirjoja.

Pakostikin tulee patistettua, että menisi mukaan.



Ap

Seuraa, haittaako se lastasi itseään. Jos asia haittaa vain sinua niin muista että asia haittaa vain sinua. Jos lapsi itse on tyytyväinen niin alla lapsen olla ujo ja arka. Älä pakota ja ahdistele. Jotkut vain syttyy hitaasti ja on ujoimpia.



Pääasia, että on edes joku/joitakin lapsikavereita! Siten oppii toimimaan sos.suhteissa!!



t.lto

Oma lapseni oli samanlainen. Sitten selvisi, että hän ei tiedä, miten kysytään tai miten mennään mukaan. Siis: ootsä mun kaa? Mikä sun nimi on? tms. Hän ei osannut kysyä näitä.



Auta lasta. Mene yhdessä hänen kanssaan ja kysy sinä, voisiko xxx tulla myös teidän leikkiinne mukaan tms.

Kysy lapsen nimeä ja kerro oman lapsesi nimi, jos hän ei uskalla kertoa itse.



Älä odota, että lapsi olisi omatoiminen tai osaisi itse, se on hänelle liian vaikeaa, hän tarvitsee siihen aikuisen apua, ohjausta, tukea. Ei sitä, että patistellaan: mene vain jne. Vaan niin, että olet hänen mukanaan, oikeasti turvana ja auttamassa alkuun.

Oma lapseni on myös ujo ja juuri tuo leikkiin mukaan meneminen tökkii. Olen monet kerrat näyttänyt lapselle mallia ja yrittänyt auttaa leikin alkuun kysymällä muilta lapsilta voiko lapseni tulla mukaan leikkimään. Lapseni on myös itse pyytänyt minua toimimaan kysyjänä. Mutta sitten kun olen näin tehnyt, on lapsi noin puolet kerroista mennyt täysin lukkoon ja kieltäytynyt menemästä leikkiin, vaikka juuri on kysytty ja toiset lapset ovat toivottaneet tervetulleeksi mukaan. Ne vasta ovatkin olleet hankalia tilanteita. Laskenkin sen varaan että aika auttaa. En painosta enkä rupea enää liiaksi junailemaan näitä leikkitilanteita.

Ole aktiivinen mukava äiti niin lapsesi saa siinä sivussa kavereita. Leikitte hippaa, pyydätte muita mukaan jne.

Teette hiekkakakkuja ja rakennatte isoja linnoja ja pyydätte kavereita rakentamaan kanssa. Viet saippuakupla-aineita mukanasi ja kaverit mukaan....

että oma nelivuotiaani osaisi mennä täysin vieraiden lasten leikkiin noin vain mukaan. Suurin osa aikuisistakaan ei kykenisi hyppäämään muutamassa minuutissa mukaan sellaisen ryhmän toimintaan, jossa muut tuntevat toisensa mutta hän ei ketään.



Minä sovin muiden lasten vanhempien kanssa puistotreffejä ihan sillä ajatuksella, että tutut lapset saavat leikkiä keskenään. Siinähän se leikin ilo osaltaan on, että saa olla itselleen tärkeiden ihmisten kanssa. Nelivuotiaiden kanssa tämä on jo tosi helppoa, koska voin ottaa lapsen kaverin siihen vahdittavaksi vaikka vanhemmilla oiskin kiireitä.



Pitäisikö ap sun kutsua enemmän lapsen kavereita mukaan puistoilemaan?

Senhän takia yritän patistella mukaan leikkeihin, että saisi niitä kavereita!



Ap

Oletko esimerkki vai komennatko vain lastasi leikkimään?

Ainakin aluksi olen mukana, tänäänkin mentiin yhdessä katsomaan toisen lapsen autoa, mutta ei. Ei sitä viitsisi ihan tuppautua täysin mukaan. Ei ne muutkaan lapset äidin helmoissa pyöri.



Ap

Lapsi on vain ujo.Itse olin pienenä niin ihmisarka,että halusin lähteä kotiin jos puistoon tuli muita lapsia. Vasta yläasteella sain kunnolla kavereita ja rohkaistuin. Älä vie psykologille,yritä vain muuten tukea lapsen sosiaalista kehitystä,kyllä se siitä :)

Ongelmahan on sinun. Sinun mielestä lapsen pitäisi olla toisenlainen. Anna lapsen kehittyä rauhassa. Sehän hyvä jos päiväkodissa on yksi hyvä kaveri. Jotkut ovat sellaisia, että on 1 tai 2 hyvää kaveria. Toiset sellaisia, että kulkevat laumoissa. Tytöille luonteenomaistakin, että on vähän kavereita. Keltikangas vois auttaa ymmärtämään, että monen lapsen kanssa onkin yllättävän vaikea toimia, on niin paljon enemmän kuin vain yhden lapsen kanssa. Sun pitäisi hyväksyä se, että oma lapsesi on sellainen kuin on, koska jos et sitä tee ja patistelet, luot lapsellesi huonon itsetunnon, koska hän ei ole hyväksytty omana itsenään. Ryhmän leikkiin voi olla vaikea mennä mukaan. Yhden kanssa paljon helpompi. Onko lähellä asuvia lapsia, joita ovisi usein tavata?



Oma arka tyttöni (kotihoidossa muuten) kiinnostui 4-vuotiaana muista lapsista, mutta ei todellakaan mennyt helposti mukaan. Täytti keväällä 5 ja kesän myötä rohkeus kasvoi, ystäviä löytyi ja loppukesästä jo omatoimisesti haki yhtä tyttöä leikkiin.

Herranen aika, jos kerran 4v ei vielä itsekseen maaiilmalla pärjää, se on ikäänkuin äidin velvollisuus olla kaverina!

En tajua suomalaista yhteiskuntaa, jossa vanhemmat ei voi osallistua lasten leikkeihin!!! Sitten kuitenkin valitetaan leikkikentän laidalla kun lapsi ei osaa tositen kanssa leikkiä. APUA!

Ainakin aluksi olen mukana, tänäänkin mentiin yhdessä katsomaan toisen lapsen autoa, mutta ei. Ei sitä viitsisi ihan tuppautua täysin mukaan. Ei ne muutkaan lapset äidin helmoissa pyöri.

Ap

Herranen aika, jos kerran 4v ei vielä itsekseen maaiilmalla pärjää, se on ikäänkuin äidin velvollisuus olla kaverina!

En tajua suomalaista yhteiskuntaa, jossa vanhemmat ei voi osallistua lasten leikkeihin!!! Sitten kuitenkin valitetaan leikkikentän laidalla kun lapsi ei osaa tositen kanssa leikkiä. APUA!

mutta mikä sinun ongelmasi oikein on? Ei tarvitse vielä itsekseen maailmassa pärjätä, riittäisi että pärjäisi tutussa lähipuistossa muiden lasten kanssa näin alkuunsa. Vanhempi on kuitenkin aina mukana siellä puistossa. Vanhemman tehtäviin ei minusta ensisijaisesti kuulu leikkiminen, vaan ihan jotkut muut asiat. Minä taas en ymmärrä tuollaisten ulkosuomalaisten meininkiä, että vanhempien pitäisi olla lastensa kavereita. Ja jos vaivaudut lukemaan, niin ehkä huomasit, että menin mukaan katsomaan toisen lapsen autoa. Mutta kun ei sekään nyt oikein käy, että minä siellä leikin muiden lasten kanssa, kun lapsi tököttää tumput suorina 10 metrin päässä. Tai ehkä luit, että mutta et ymmärtänyt lukemaasi.

Ap

leikkimistä hieman ennen kuin sitä psykologille viemistä! Haloo, olisko helpompi vaihtoehto?

Että ihan menit katsomaan kaverin autoa?! WOW! Olet tosi kannustava malli lapsellesi... kade!

Herranen aika, jos kerran 4v ei vielä itsekseen maaiilmalla pärjää, se on ikäänkuin äidin velvollisuus olla kaverina!

En tajua suomalaista yhteiskuntaa, jossa vanhemmat ei voi osallistua lasten leikkeihin!!! Sitten kuitenkin valitetaan leikkikentän laidalla kun lapsi ei osaa tositen kanssa leikkiä. APUA!

mutta mikä sinun ongelmasi oikein on? Ei tarvitse vielä itsekseen maailmassa pärjätä, riittäisi että pärjäisi tutussa lähipuistossa muiden lasten kanssa näin alkuunsa. Vanhempi on kuitenkin aina mukana siellä puistossa. Vanhemman tehtäviin ei minusta ensisijaisesti kuulu leikkiminen, vaan ihan jotkut muut asiat. Minä taas en ymmärrä tuollaisten ulkosuomalaisten meininkiä, että vanhempien pitäisi olla lastensa kavereita. Ja jos vaivaudut lukemaan, niin ehkä huomasit, että menin mukaan katsomaan toisen lapsen autoa. Mutta kun ei sekään nyt oikein käy, että minä siellä leikin muiden lasten kanssa, kun lapsi tököttää tumput suorina 10 metrin päässä. Tai ehkä luit, että mutta et ymmärtänyt lukemaasi.

Ap

Leiki lapsesi kanssa, se ehkä auttaa lastasi parhaiten. Ei se auta, että menet toisten lasten leikkeijin ja omasi jää yksin seisomaan tumput suorana.

että aika harvalla lapsella on kavereita siksi että LAPSI ITSE olisi aktiivinen, vaan oman kokemukseni mukaan ne kaverit vapaa-ajalla tulevat enemmän tai vähemmän vanhempien kautta. Joko vanhempien kavereiden ja sukulaisten lapsista, tai sitten, kuten meillä, puolituttujen lapsista aktiivisesti leikkitreffejä järjestelemällä. Jos näyttää, että lapsella vähänkään sykkaa toisen lapsen kanssa harrastuksissa, tai päiväkodissa, otan yhteyttä lapsen äitiin ja kerron rehellisesti, että kaivataan puistoiluseuraa. Tosi monella, varsinkin kotona hoidetulla (joilla on aikaa puistoilla), on sama ongelma, että puistossa ei meinaa löytyä kaveria jonka kanssa takuuvarmasti leikit sujuisivat. Sitten vaan vaihdetaan numeroita, ja kutsun heidät joskus puistoon. Kun on pari kertaa puistoiltu, ja jos tulee huonot kelit, kutsun meille kotiin. Siinä se alkukitka on jo ylitetty sekä aikuisten että lasten kesken. Kyse ei ole siitä, että minun ja sen äidin pitäisi olla kavereita, vaan siitä että me molemmat haluamme tukea lapsen kavereiden saamista, ja niitä näitä rupattelu tunnin-pari on siitä pieni hinta.



Tietenkään kaikilla ei ole tällaista tarvetta, mutta minusta on erittäin tärkeä omalla esimerkillä näyttää lapselle, että ihmisiä pitää ja saa lähestyä eikä torjunta ole mikään maailmanloppu.



Tällä tavalla olen saanut lapselle näitä kavereita, joiden kanssa puistoilla. Ja kun ahkerasti puistoillaan, myös niistä muista lapsista tulee sen verran tuttuja, että lapsi tuntee olonsa puistossa kotoisaksi. Vaikka ei heidän kanssaan esimerkiksi ikäeron vuoksi leikkisikään.

moi, mun nimi on Tiina, leikitäänkö yhdessä?

Tuolla tyylillä homma toimii aika pitkälle muualla. Miten se on niin vaikeaa? Mikä vaikeuttaa suomalaisten kykyä hakeutua toisten seuraan? Miksi ollaan tumput suorana kentän laidalla ilman kaveria, kun kuitenkin mieli tekee leikkiä toisten kanssa?

Nyt en kaipaa kommenttia, että mene sinne missä on parempaa, sillä asun Suomessa ja täällä pysyn, vaan ihan aidosti mietin miten kasvatuserot vaikuttaa tuohon?