Mitä tekisit minun kengissäni? (olen yksinäinen)

olen pahoillasi puolestasi ja tiedän tunteen.



täällä ei kuitenkaan kannata kysyä neuvoja, koska täällä pahoittaa mielensä ja saa kuulla olevansa milloin mitäkin. älä siis kysyä täällä neuvoja.

olen jo vuosia sitten lopettanut muiden seuraan tuppautumisen kokonaan ja Facebookistakin poistin hiljaisen profiilini vuosi sitten. Ei sellaiset pakkoystävyydetkään kivoja ole jotka selvästi on toiselle osapuolelle lähinnä velvollisuuksia ja taakkoja, kun kerran yhteydenpito on yksipuolista.



Yksinäisyyteen olen tottunut aika hyvin. Parisuhdetta kyllä kaipaisin mutta en enää muita ystäviä.

Sitten minulle jotenkin riitti, poistuin facebookista ihan kokeilun vuoksi. Päätin, että odottelen josko joku haluaisi minuunkin välillä ottaa yhteyttä. No, tässähän sitä vielä ollaan. Ei juuri kukaan edes ole huomannut facebookista poistumistani, saati soitellut minulle. Joten, tässä vielä ollaan.



En siis tiedä, mitä sinun kannattaisi tehdä.. Ehkä kuitenkin on hyvä jonkinlaisia kaverisuhteita pitää yllä, vaikka sitten olisikin aina tuo osapuoli..? Mene ja tiedä.

Uskon, että kaikkeen tottuu, yksinäisyyteenkin. Mutta ajatus siitä, että sellaiseen täytyy tottua on surullinen.



Pelkään sitä, että kukaan ei vuosiin edes soita.

Eikö kellään ole mitään sanottavaa?

silti kannustan jatkamaan, vaikka turhauttaakin.



Teen tässä muutaman tarkentavan kysymyksen

- Oletko pyytänyt aivan konkreettisesti ja suoraan. Soittanut Leenalle ja sanonut, tule meille lauantaina klo 18. Vai käyttänyt ylimalkaisempia ilmaisuja? Semmoiset yleiset että "nähdään" tai "Ois kiva kun tulisit kylään" tai "lenkkiseuraa kaivataan" jäävät usein liian ilmaan. Ole konkreeettinen



- Vaihda kohdetta. Kysy uusia ihmisiä jos entisistä ei ole mihinkään.



- Koeta olla ajattelematta,ettet kelpaa kellekään. Uskoisin, että nyt vain eivät intressit ja kellonajat ole kohdanneet, ihmiset ovat niin hektisiä.



Älä lannistu, koska sillä iskostat ajatuksiisi vain pettymyjsen ja epäonnistumisen

omatunto, kun en ehdi kutsua tai mennä kylään ja olen epäsosiaalinen. Koska tulee aika, jolloin lapset ovat omillaan, niin sitten onko minulla enää yhtään ystävää jäljellä.



Olen miettinyt, että silloin olen ehkä sen edessä, että joudun etsimään aivan uusia tuttavia tai ystäviä ja se ei tule olemaan helppoa. Suku on tosi pieni, että olen vanhana sitten aivan yksin...Hui pelottaa jo nyt !

vaikka netistä , harrastuksista, baarista, mistä ikinä.



Huomattavasti helpompaa se on, kun on kavereita ennestään ja olet näennäisesti "normaali" kuin jos olisit eristäytynyt kaikista. Sellainen on niin outoa että ihmiset karttavat jo ihan sen takia. Voi olla osasyy siihen että sinuun pidetään tällä hetkellä etäisyyttä? Ties vaikka nuo vanhatkin kaverit alkaisi ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä kun saat uutta elämää.



Itsekin olen ollut samassa tilanteessa mutta mm. masennuksen takia tein juuri päinvastoin ja tässä sitä ollaan aivan yksin. Toisaalta mieletön helpotus ja olen tähän tottunut enkä seuraa oikein kaipaakaan.

uusi harrastus tai jotakin

Sellainen on niin outoa että ihmiset karttavat jo ihan sen takia. Voi olla osasyy siihen että sinuun pidetään tällä hetkellä etäisyyttä? Ties vaikka nuo vanhatkin kaverit alkaisi ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä kun saat uutta elämää.

että jos kaverisi tietää/aistii että olet yksinäinen etkä kovin haluttua seuraa muidenkaan kavereittesi silmissä niin sen takia ehkä karttaa itsekin.

alkaisin aktiivisesti etsimään uusia kavereita. Kaverisuhteet on harvoin sillä lailla staattisia, että kun kerran olet saanut kaverin, niin olette sitten kavereita aina. Minä ainakin ajattelen, että tuttuja ja kavereita tulee koko ajan, ja silloin tällöin joku tulee ystäväksi asti. En ota ihmissuhteita sillä lailla vakavasti, etten pahoita mieltäni jos minua ei ole jonnekin kutsuttu. En myöskään ole aktiivinen fb:ssä, koska en jotenkin ole tajunnut koko paikan pointtia, ja useat ystävänikään eivät ole siellä. Voisin kuvitella, että jos minun pitäisi siellä jotenkin "testata markkina-arvoni" niin minäkin tuntisin itseni yksinäiseksi.



Mieti ap miten ja missä voisit tutustella ihmisiin sillä lailla kevyesti, vailla paineita. Varmasti löytyy sellaisia tilaisuuksia, ja sellaisia ihmissuhteita, joita voit syventää - et vain ehkä ole kokenut joitakin ihmisiä lähelläsi tähän mennessä riittävän kiinnostaviksi. Heistä voi sellaisia tulla, jos tutustut heihin lähemmin.

ihmiset kuitenkin haluaa tavata, kun ehdotat, niin se tarkoittaa, että ne haluaa tavata. Silti ne voi tavata myös toisiaan, ilman sinua ilman että se tarkoittaa että ne eivät tahdo tavata sinua.

Voi olla, että moni on tottunut, että sinä sitten soitat, eikä siksi itse soita sinulle. Monella voi myös olla niin kiireistä elämä, etteivät tule itse järjestäneeksi lisää menoja- soittele itse aktiivisesti ihmisille- silti voivat ilahtua kun otat yhteyttä.

Itse en useinkaan ehdi soittaa kavereille, ennenkuin minulle soitetetaan (yritän kyllä ehtiä joskus ensin), lapsi, opiskelut, ym, ihmisiä joita pitää/kiva nähdä (kavereita ja sukulaisia) on sen verran paljon, että usein tulee niitä tapaamisia ja kyläilyjä sovittua sen verran paljon ilman että itse teen aloitetta että en jaksa alkaa itse enää lisää järjestämään. Ja kun tapaa eri ihmisiä, aikaa menee ennenkuin seuraavan kerran näkee jotakin. Jos olen juuri nähnyt jotakuta, en soita hänelle seuraavalla viikolla, vaikka olisi kiva nähdä periaatteessa, koska seuraavalla viikolla olen jo sopinut tapaavani yhden kaverin, käyväni mummolassa viikoloppuna ja meneväni siskon kanssa ostoksille. En halua joka illalle sovittua ohjelmaa. Eli soitan kaverille myöhemmin, mutta voi olla, että hän ehtii ensin ja ilahdun kyllä sitten ja mielelläni häntä tapaan. Mutta elämässäni on muitakin ihmisiä, joita myös tahdon ehtiä tapaamaan.

Olen mies ja toivoisin vähän sosiaalisempaa elämää. Olen töissä ja minulla on harrastuksia ja olen perheellinen, mutta en vietä enää sellaista vilkasta elämää kuin joskus nuorempana. Vain pari kertaa vuodessa näen muita ystäviä kuin minun tai vaimoni lähisukulaisia. Ei edes veljeni kutsu meitä nykyisin mihinkään aikuisten juhliin, vain lastensa synttäreihin (olemmeko liian vanhoja?)



Työpaikalla on erittäin harvoin mitään iltarientoja ja asiakasttilaisuuksiinkaan en pääse kun minut on urallani työnnetty sivuraiteelle, en kuulu "terävimpään kärkeen". Olen mukana lapsemme koulun vanhempaintoiminnassa, mutta melkein kaikki muut ovat naisia ja heillä on omat juttunsa ja minä saan tietää niistä vasta kun ne on jo pidetty, oikeastaan en tiedä kiinnostavatko ne minua. Minulla on pari harrastusta josta kaverit ovat miehiä lähes kaikki, osa aika "nörttejä" tosin, ja osallistun harrastukseen liittyvään keskustelupalstaan. Useimmat kaverit asuvat muualla kuin itse asun, ja tapaan heitä vain jos on jotkut alan messut tai muut tilaisuudet. Lisäksi vaimoni mielestä harrastukseni on aika "hoopo" ja hänestä en saa kaveria. Olen ajatellut kanssa uusia harrastuksia kuten kirjojen kirjoittamista tai ratsastusta mutta kun rupesin kirjoittaa kirjaa ja halusin kokeilla ratsastaa ja otin yhteyttä erääsen naispuoliseen vanhaan luokkakaveriini asioiden tiimoilta niin vaimoni tuli mustasukkaiseksi ja sanoi että nyt loppui tuollainen selän takana puuhastelu. Vaimo tosin itse kirjoittaa novelleja kanssa mutta muuten haluaa olla vain kotona tai mökillä ja mulle koti ja mökki ovat vain työleirejä, en ehdi harrastaa niissä mitään.



Eli, jos haluaisin kavereita ja päästä tutustumaan uusiin ihmisiin, sekä naisiin että miehiin, onko naamakirjasta mulle mitään iloa, vai onko se vain niitä varten jotka ovat ennestään tuttuja toisilleen?

Facebookin hyötyjä ja huveja ei toisen puolesta voi tietää, mutta jos et FB vielä kuulu, kannattaa kokeilla. Tietenkin ensin siellä on ainoastaan omat yystävät, mutta FB:ssä on monia ryhmiä esim tietyn harrasteen tai musiikkigenren ympärille, joiden kautta tutustuu uusiin ihmisiin, ja joissa järjestetään myös kokoontumisia livenä tämän asian tiimoilta.



Muista myös työväenopisto.



Lisäksi joissain seurakunnissa on esim. isä-lapsi-sählykerhoja tai retkiä isille+lapsille, joita kautta voi myös solmia uusia tuttavuuksia.

onko siellä pakko "kehua" omia saavutuksiaan kun sen minkä olen nähnyt siitä se vaikuttaa kuin olisi joku teinityttöjen bloggailupaikka?



Sitten noista muista aktiviteeteistä, niin kokemukseni työväenopistoista on että ovat vähän kuivia ja riippuu täysin ryhmästä syntyykö mitäään epävirallisia kontakteja jäsenten kesken. Kerran kauan sitten venäjän kurssilla meistä muutamasta vähän rempseästä miehestä ja vielä rempseämmästä (nais-) opettajasta tuli sellainen porukka joka kosus lähti tunnin jälkeen kaljalle, juteltiin siihen aikaan kiinnostavasta Venäjän tilanteesta ym mutta sitten muutin eri paikkakunnalle enkä ole ollut heidän kanssaan tekemisissä.