Kun lapsesi vain itkee ja itkee

Yön pitkinä, pimeinä tunteina mielessä käy vaikka mitä. Muistan itkeneeni ja parkaisseeni vauvalleni "ole nyt joskus edes hiljaa!"



Se vain on niin vaikeaa, jaksaa rauhottaa ja rauhottaa ja rauhottaa itkevää lasta. Kun mikään ei auta.

MUTTA kun sitä jatkuu ja jatkuu, eikä enää itse vaan jaksaisi, silloin sitä miettii että pistäisit vain turvan rullalle.



Silti sitä jatkaa hyssyttämistä ja heijaamista ja silittämistä tai mitä se nyt vaatiikaan.



2

Se vain on niin vaikeaa, jaksaa rauhottaa ja rauhottaa ja rauhottaa itkevää lasta. Kun mikään ei auta.

Minäkin olen joskus lopulta tiuskaissut lapselle, että nyt sinun pitää kyllä lopettaa tuo huutaminen - lapsi siis jo viisivuotias. Eihän se tietenkään siihen tiuskaisuunkaan lopu, mutta kun ei vain jaksa!

Jaksaako tasapainoisempi, parempi, kärsivällisempi äiti loputtomasti?

ap

Yleensä johtuu siitä, että on loukkaantunut tai suuttunut mulle. Saattaa loukkaantua siitä, ettei jääkaapissa ole enää banaanijugurttia ja sitten ulvotaan 2 tuntia. Ja se on rasittavaa! Kun lapsi ei mitenkään ota kontaktia ja jos hänelle yrittää puhua tai lohduttaa niin huuto vaan pahenee. Väsyttävää. No onneks näitä "kohtauksia" on nykyään harvemmin kuin 6kk sitten. Sillon saattoi olla useampia päivässä.. Nyt enää viikottain.

joka ei saanut edes 10v iässä itkua loppumaan, vaikka yritti. Siksi jaksan omaa itkijääni: hän ei vo isille mitään. Onneksi itku ei ole raivoa tai huutoa jaan lohdutonta itkua, jota ei tarvitse erityisesti yrittää hiljentää. Pidän sylissä ja annan itkeä, kyllä se joskus loppuu. Eri asia, jos lapsi kiemurtelisi ja vastustelisi lohdutusta.

Yleensä johtuu siitä, että on loukkaantunut tai suuttunut mulle. Saattaa loukkaantua siitä, ettei jääkaapissa ole enää banaanijugurttia ja sitten ulvotaan 2 tuntia. Ja se on rasittavaa! Kun lapsi ei mitenkään ota kontaktia ja jos hänelle yrittää puhua tai lohduttaa niin huuto vaan pahenee. Väsyttävää. No onneks näitä "kohtauksia" on nykyään harvemmin kuin 6kk sitten. Sillon saattoi olla useampia päivässä.. Nyt enää viikottain.

Voimia teille, ehkäpä hän oppii isommaksi kasvaessaan elämään pettymysten kanssa ;)

Yleensä johtuu siitä, että on loukkaantunut tai suuttunut mulle. Saattaa loukkaantua siitä, ettei jääkaapissa ole enää banaanijugurttia ja sitten ulvotaan 2 tuntia. Ja se on rasittavaa! Kun lapsi ei mitenkään ota kontaktia ja jos hänelle yrittää puhua tai lohduttaa niin huuto vaan pahenee. Väsyttävää. No onneks näitä "kohtauksia" on nykyään harvemmin kuin 6kk sitten. Sillon saattoi olla useampia päivässä.. Nyt enää viikottain.

Minulla on pian 5 v täyttävä tyttö, joka on samantapainen.

Asia tai tapahtuma on periaatteessa aika vähäpätöinen, lapselle kuitenkin aivan mielettömän iso - ja sitten huudetaan. Kahta tuntia en anna hänen huutaa, sillä tämä neiti huutaa suoraa huutoa, ulvoo ja parkuu niin isoon ääneen, ja sellaisella äänellä, että se kuulostaa kuin häntä pahoinpideltäisi.

Joskus pari vuotta sitten päiväkodissa lapsi suuttui jostain kotiinlähtiessä ja parkui ja itki epätoivoisesti päiväkodin eteisessä. Puin tai riisuin kenkää, kurahousua tms. Hoitaja kävi katsomassa: aha, lapsi huutaa, äiti pysyy rauhallisena, ei mitään hätää.

Kuitenkn on ollut tilanteita, että minun on tulkittu pahoinpitelevän lapsiani, tai olevan kyvytön osoittamaan lohtua ja rakkautta,

ja meistä on tämän tiimoilta tehty useampikin lastens. ilmoitus ja tultu päälle haukkumaan, toisinaan huolestuneena opastamaan, joten tämän takia joudun kieltämään lasta huutamasta.

Se on nimittäin erittäin kovaäänistä huutoa ja parkua ja aihe voi todellakin olla, että ei saa sukkaa jalkaan, väärä juomalasi tms.

ns. unteiden sanoittamisen metodi: kun lapsi alkaa raivota ja itkeä, häntä lohdutetaan ja kerrotaan, mikä häntä harmittaa. Esim. "sua harmittaa, kun äiti otti sulta sen lelun pois". Meidän lapsi on melko temperamenttinen tapaus, ja tämä tuntuu auttaneen. Uhmis on hukassa tunteidensa kanssa, koska ei osaa oikein nimetä niitä. Kannattaa kokeilla, saattaa auttaa tai ainakin vähän lieventää kuohuntaa!

Ei unteiden.

ns. unteiden sanoittamisen metodi: kun lapsi alkaa raivota ja itkeä, häntä lohdutetaan ja kerrotaan, mikä häntä harmittaa. Esim. "sua harmittaa, kun äiti otti sulta sen lelun pois". Meidän lapsi on melko temperamenttinen tapaus, ja tämä tuntuu auttaneen. Uhmis on hukassa tunteidensa kanssa, koska ei osaa oikein nimetä niitä. Kannattaa kokeilla, saattaa auttaa tai ainakin vähän lieventää kuohuntaa!

Mutta sillä huudon hetkellä se on turhaa, koska lapsi ei kommunikoi, kääntää päänsä pois ym. Toki kohtausten jälkeen sitten kerrotaan ja aika hyvin osaa kertoa syyn, kun vähän ensin johdattelen.



Kyllä tämä tästä etenee. Koko ajan mennään parempaan suuntaan. Hän on muutenkin luonteeltaan sellainen pitkävihainen.. Kiitos teille tempeistä!



-6-

Itkee koko ajan, ensin ajateltiin et vatsakipuja. Nyt on puolivuotias, lääkärin tarkastama vauveli ja aina vaan itkee kaikkea. Olen tyytynyt siihen. Ajattelen, että on vähän herkempi kaveri, mut toki välillä väsyttää. Kuvittelin myös, et ekojen kuukausien jälkeen helpottais, mut ei. Nyt puoli vuotta kuunnellu päivittäin itkua lähes koko ajan. Yöt nukkuu hyvin!!! Se pelastaa niin paljon. :)



Rakas on lapsi ja olemme molemmat mieheni kanssa tosi herkkiä luonteita, että uskon tässä tapauksessa olevan vain luonnekysymys siis myös lapsella. Se ajan kaa sit helpottaa varmasti, kun tulee ymmärrystä lisää :)

Täällä yhdeksänvuotias tyttö, joka ei saa tunteitaan haltuun... Vauvana oli mikä ihanin aurinkopallero, mutta jossain vaiheessa elämää tutustui pettymyksiin.



Ja ne on kamalia. Sitkeä tyttö, huutaa tuntikausia. Odotan 'riemulla' murrosikää. Tosin kaikkien huutokohtausten yhteinen tekijä on, että äiti on tehnyt jotain tyhmää, tai siis suoraan sanoen pilannut hänen elämänsä.



Otan aika rauhallisesti. Äitihän mä sille olen.



Ja ajatukset on olleet kyllä aika karuja. Mutta ne on olleet vaan ajatuksia. Ja jos sitä ei hyvällä saanut tyyntymään, niin antaa huutaa.



Se on vielä lapsi ja sillä on kehittymätön minäkuva. Hän ei muista näitä itkupotkuraivareitaan lainkaan, tai muistaa ne eri tavalla. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja lopulta sen on itse opittava hallitsemaan pettymyksiään.



Eli tuo tunteiden sanoittaminen on hyvä metodi, kannatan. Ja antaa huutaa. Sit voi jälkikäteenkin jutella, että huomaatkos, harmitus meni ohi.



Elämässä selviää monesta asiasta, ei tarvi heti vetää ranteita auki.

jutella sille huutelijalle, että ainakaan yöaikaan ei kiljuta, koska toisten pitää saada nukkua. Selitätä mitä siitä seuraa jos äiti ei saa nukuttua (= kiukkuinne väsynyt äiti, joka ei jaksa hoitaa päivällä). Niin ja mulla on ollut tuollainen lapsi, että teidän kyllä jutun. Saattoi huutaa yöllä tuntitolkulla ja mikään ei auttanut. Oli ehkä peitto huonosti tms ja jos yritti sitä laittaa ei tilanne siitä ainakaan parantunut. Sitten en vaan enää jaksanut ja juteltiin päivällä asiasta ja homma loppui. Lapsi oli tuolloin 4v eli tajusi jo jotain asioista. Päivälläkin saattoi huutaa parikin tuntia, kun sukka oli huonosti. Hänellä on aika vahvoja yliherkkyyksiä ja hahmotusvaikeuksia (selvisi sitten) ja kävimme toimintaterapiassakin. Homma alkoi helpottaa tuossa 6v:nä merkittävästi. Edelleen 10v:nä saa hepuleita huonoista vaatteista, mutta ne vaatteet on monasti huonot, kun pitää lähteä johonkin joka jännittää. Huumorilla ja tiukalla otteella noista tilanteista selvitään. Lapsen kanssa on myös puhuttu asiasta ja sanoitettu niitä tunteita aika paljonkin. On auttanut tilannetta paljon, että lapsi itse tunnistaa sen tunteen ja tietää mistä se johtuu ja että se menee ohi. Tsemppiä. Niin ja ei ollut tyynen rauhallinen mieli minulla noina yön pitkinä tunteina eikä usein päivälläkään. Totta on kuitenkin, että tuota hermostumista ei ihan kamalasti paranisi näyttää. Se kun ei varsinaisesti auta ulos siitä tilanteesta.

Mutta sillä huudon hetkellä se on turhaa, koska lapsi ei kommunikoi, kääntää päänsä pois ym. Toki kohtausten jälkeen sitten kerrotaan ja aika hyvin osaa kertoa syyn, kun vähän ensin johdattelen.

Kyllä tämä tästä etenee. Koko ajan mennään parempaan suuntaan. Hän on muutenkin luonteeltaan sellainen pitkävihainen.. Kiitos teille tempeistä!

-6-

Minun pian 5 v muksuni on enemmänkin nopeasti "reagoivaa" eli temperementtista lajia, ei niinkään pitkävihainen.

Sanoisin , että hän "dramaattinen lapsi", kuten eräs työkaveri kuvasi omaansa. Kaikki asiat ja tunteet ovat valtavan suuria.

Tunteiden sanottaminen ei auta, huudon keskellä hän ei kuuntele, eikä rahottumisen jälkeen kaipaa neuvoja siitä, mikä häntä harmitti tai mitä hän tunsi.

Eikä minua sen lapsen huuto haittaisi, mutta se haittaa muita, lastensuojelun selvityksen kohteena oleminen on erittäin uuvuttavaa, kun joudun todistelemaan, että olemme normaaleja, emme lyö, mutta meitä ahdistaa ja loukkaa ne väittämät ja siksi emme teidän edessänne ole ns. normaaleja vaan menemme kaikki lukkoon.

taisin olla nro 9.

Lapsi nukkuu yöt hyvin eikä juurikaan heräile, joskus vessaan tms, mutta sitten palaa sänkyyn ja jatkaa unia.



No en mä tiedä onko toi pitkävihainen oikea sana, en vaan tiedä miten muuten kuvailisin. Minä olen kanssa jo tottunut siihen lapsen ulinaan ja huutoon, mutta ympäristöä se häiritsee, lastensuojeluilmoituksia meistä ei ole tehty.



-6-

nuorimmaisen kanssa on mennyt hermot tuon itkemisen kanssa muutaman kerran. pahasti en ole koskaan sanonut -ainakaan ääneen. ystävältäni kuoli taapero ikäinen lapsi ja joka kerta, kun meinaa pinna palaa lasten nahistelujen keskellä niin kuulen ystäväni sanat itkuisella äänellä: niin paljon kaduttaa asiat joita lapselleni sanoin, kun hän vain itki ja itki.

Joskus herää painajaiseen tsoinaan itsee unissaan. Rauhottuu siihen, että silitän kunnes nukahtaa uudestaan tai ota meidän viereen nukkumaan. Onneksi rauhottuu, kun huomaa ettei ole hätää. Tsemppiä sinulla jaksamiseen.

Mä sanon jo 2,5-vuotiaalle, että "älä ulise" tai "nyt lopeta tuo vinkuminen", jos ruinaa itkemällä. Tai nostan uhmaitkua itkevän sohvalle esim. pöydästä kun en jaksa kuunnella. :(