onko ihmisillä muka oikeasti näin kiire?

No mutta, meitähän on täällä vaikka kuinka monta. Jaa ilouutisesi meidän kanssamme :)

mutta olen itse aivan kuolemassa kiireeseeni. Se on ihan hirveää. NYT mulla on aikaa, mutta kesken työpäivän ei oikeasti minuuttiakaan.



Eilen mieheni kysyi, mitä mun työpaikkani kahvipöydässä mietitään USA:n presidentinvaaleista, ja voin vain tuijottaa: ei herranjumala mulla ole tilaisuutta pitää mitään kahvibreikkejä tai puhua työhön liittymättömistä asioista! Se on kamalaa, mutta se on mitä on.

Tapahtui näin:

ystävä soitti minulle, enkä ollut juttutuulella. Hän pyysi kylään. Sanoin, että edessäpäin on paljon menoja ja kiireitä. Menemättä yksityiskohtiin miksi ja mitä sitten, mutta ystäväni ei uskoinut minua. Hän ihmetteli minun vähäpuheisuuttani ja vaisuuttani. Hän ihmetteli, miten minulla muka voi olla niin kiireitä, etten ennättäisi kylään.



Kas tämän takia:

Tein kauppaan lähtö, odotin tenavaa matkaan. Takana oli kiireisiä päiviä ja koululaisen kanssa taistelua. En jaksanut jutella. En halunnut jutella.



Olin juuri aloittanut kokopäivätyön, lapsen koulu ja päiväkoti, arki, lasten harrastukset. Lapsen läksyihi meni ihan koko ilta.

Lapsilla oli juuri alkaneet syksyn harrastukset ja aikataulut olivat vielä hakusessa.

olen yh.

Ei minun kanssani kukaan jaa arkea.

Missä välissä lähden kylään?



Miksi hän ite ei ikinä tullut meille kylään? Hän on kotona. Yksi koululainen, yksi kerholainen. Siivooja käy, mies jakaa arkea.



Hän ei kuulemma ennätä tulla, kun ilta koululaisen jälkeen ja kanssa ja lasten kanssa hurahtaa niin nopsaan ja plaaplaa ja lapset eivät suostu eivätkä halua lähteä (meille? ) ylipäänsä mihinkään kotoaan.



No sama vika se meilläkin. Työpäivän jälkeen se sama ruuanlaitto, kaupassakäynti ja lapsen läsksyt, harrastukset jne. ja lapset eivät halunneet illalla enää lähteä kotoa mihinkään.



Kaverilla lapset harrasti viikonloppuisin, meillä ne oli vapaita, lisäksi kaverilla oli aina vieraita ja silloin kun siellä oli muita vieraita, me emme voineet / saaneet tulla silloin kylään. Joten minä olisin ollut se, joka tottakai joustaa ja ajelee kylään.

?

Mulla on vähän sama tilanne, mä aina kuuntelen enkä oikeestaan koskaan sano että mulla ei ole aikaa. Jos joskus niin käy niin lupaan soittaa ja soitan myös, takaisin heti kun voin.



Niin monet kerrat olen omat hommani keskeyttänyt että voin kuunnella ystävän iloja ja suruja.



Mutta jos mulla on jotain niin suurin osa ns ystävistä ei ehdi kun pitää mennä saunaan tai laittaa pyykit tms... tästä syystä avaudun nykyään vain täällä...

Mäkään en aina viikolla työpäivien jälkeen jaksa edes vastata puhelimeen, en vaan jaksa olla sosiaalinen.



En minä kyllä ottaisi itseeni ollenkaan siitä että ihmiset ei ehdi juuri sillä punaisella sekunnilla jutella tai vastata kun itse haluaa jotain jakaa.