Miten jaksatte pitää pinnanne haastavan uhmaikäisen kanssa?

siis se että itse kasvaa ja kehittyy ja oppii toimimaan.

Ekan lapsen kanssa ei aina mennytkään nappiin mutta kolmas ja neljäs meni rutiinilla. Itse tajuaa sen, ettei lapsi kiukuttelulleen mitään voi ja aikuisen kiukku kun vaan lisää sitä lapsenkin kiukkua.

Johdonmukaisuus, sisu ja rauhallinen asenne auttaa.



Ei se karjuminen mitään auta eikä edistä. Joskus yllättäen toimii ihan pienikin omien tapojen muutos. Uhma loppuu aikanaan.

Ei mun tee tiukkaakaan olla rauhallinen. Päinvastoin musta tuntuisi naurettavalta karjua vaahtosammuttimen kokoiselle kolme vuotta vanhalle ihmisen rääpäleelle. Varmasti olen fiksumpi kuin se enkä käytä samoja konsteja saadakseni tahtoni läpi.

Ei se itsensä psyykkaaminen zen-tilaan aina onnistu, vaikka tiedän, että jos alan yhtään näyttämään sitä, että kiukustun ja aloitan valtataistelun niin se huuto ja kiukku nousee potenssiin kolme. Joskus mietin, että koskakohan meistä tehdään ls-ilmo, kun lapsi huutaa täyttä kurkkua: sä löit! ja en todellakaan ole lyönyt koskaan! Tuo pippuri kyllä lyö ja potkii kun siihen moodiin pääsee ja haluaa sitten, että äiti pyytää anteeksi..joopa-joo.



Laitan toivoni siihen, että tämäkin vaihe menee joskus ohi.. ja nyt olen yrittänyt käyttää super nannyn taktiikkaa, mitä enemmän huutoa, sitä vähemmän huomiota lapseen, jotain yliolkaisia huomautuksia ja katsontaa, ettei satuta itseään, mutta lunkisti yritän olla ja lukea esim. lehteä, kunnes osaa pyytää kauniisti, että esim. haluaa syliin. Nyt on sitten tällä taktiikalla pari kertaa rauhoittunut itsekseen lopulta ja tullut sitten halaamaan ja pyytämään anteeksi. Mutta haastavaa on kun tuntuu, että välillä lapsi oikein etsimällä etsii niitä taistelutilanteita, että varmasti pääsee kiukkuamaan. Jos yksi asia saadaan menemään sujuvasti, niin ihan varmasti sitten otetaan käsittelyyn toinen, josta varmasti voi alkaa huutamaan.. Tsemnppiä sinne!

Aika oudolta ja tyhmältä tuntuu kasvatusihmisen käytös. Onko tilanteessa kaksi uhmista?

Miksi mennä mukaan ja rähjätä?

Eikö äiti ymmärrä että uhmaikäinen on pieni lapsi jonka kuuluukin uhmata ja riehua, mutta aikuinen on aikuinen.

Ja tilanteet vaan pahenee jos itse rupeaa huutamaan.

Luulis normaaliälyisen ihmisen ymmärtävän tämän.

Ja tiedoksi, tiedän kyllä että ne tilanteet on rsittavia mutta eivät kestä pitkään.