Ethän hauku itseäsi lapsen kuullen?

Olen liian lihava ja tulen siitä usein maininneeksi.



Lapseni taas on liian laiha ja inhoaa laihuuttaan. Pitäisi osata olla hiljaa.

en koskaan tuskaile läskejäni tai hauku itteeni lapsen kuullen, toki jos vaikka laitan vahingossa jauhopussin jääkaappiin ja maitotölkin jauhokaappiin niin saatan hymyillen todeta, että "onpas äiti höperö kun tavaratkin menee kummallisiin paikkoihin.." mutta se on semmosta vitsailua :)

Paitsi näitä "aaa, olinpa tollo"-juttuja kun mokaan.

On tosi vaikeaa esim. sietää omaa ruumiinrakennettaan, kun samanlaisella ruumiinrakenteella varustettu äitini on säännöllisesti itseään peilin edessä mollannut. Samoja kohtia nyt sitten vihaan itsessäni, vaikka miten järjellä ymmärtäisin että toistan vaan samaa kuin äitini.. nyt 3-kymppisenä tuo ei niin vahvasti enää vaikuta, mutta murrosiän itseviha ja masennus oli jotain niin karmivaa etten halua sitä sen enempää muistella. Siihen toki liittyi varmasti muutakin kuin se, että äiti mollasi itseään peilin edessä.



Samaten olen äidiltäni oppinut "en mä osaa" -asenteen, sekä mallioppimisen kautta että äidin suhtautumisen kautta. Aina jos olin aloittamassa jotakin uutta juttua, esim. musiikkileikkikoulua alle kouluikäisenä, niin siitäkin piti ekana pelotella mitä kaikkea hankalaa siellä sitten pitää osata ja selviänköhän mä nyt varmasti siitä. Mut on kyllä niin viimeisen päälle opetettu siihen etten mä mitään osaa, että ei ihme että olen alisuoriutuja ja 30-vuotias opiskelija.



Vittu.