Miten iso miinus on miehen suku?

että ette ole päässeet elämässänne eteenpäin. Vieläkin notkutte vanhempienne armoilla. Katkaiskaa napanuorat niin elämä helpottuu. Ei tarvitse moisia miettiä. Meillä on myös etäisen asialliset välit molempien sukuihin. Vaikka samassa kaupungissa asumme. Nähdään noin kerran kuussa jonkun luona sunnuntai päivällisellä. Vaihdamme kuulumisia. Lastenhoitoon käytän palkattuja hoitajia.

miehen vanhemmilla valtava kesäpaikka, hehtaareittain rantaa. Siitä on sitten lohkottu rantatontit joka lapselle ja maksettu mökin rakentamiset. Eli tällä kaveriparilla on ollut oma mökki parikymppisestä miehen vanhempien ansiosta.



Toinen kaveri siippoineen sai miehen vanhemmilta niin ison ennakkoperinnön, että pystyivät maksamaan ensiasuntonsa lainan kokonaan pois. Satojatuhansia silloisia markkoja siis.



Eli tajuan kyllä mitä ap tarkottaa, jotkut osaavat naida "oikein" ;-)

Nykyään ahdistaa joka kerta enemmän appivanhempien vierailut. Heillä ei ole minkäänlaisia käytöstapoja, eikä minkäänlaista sivistystä. En lasten kuullen viitsi kuitenkaan sanoa mitä ajattelen...

PLUSSAT:



-rentoa porukkaa

-kaksi sydänystävää miehen siskoista

-lastenhoitoapua, jos pyydetään



MIINUKSET:



-tuppautuva ja kaikkitietävä anoppi





Oma sukuni ei ole avuksi, jos ei vaivaksikaan. Kaukana asuvat. Perintöä ei kummaltakaan puolen ole vähäistä enempää tulossa, vaikka en ole koskaan osannut sellaisesta edes uneksia.

että ette ole päässeet elämässänne eteenpäin. Vieläkin notkutte vanhempienne armoilla. Katkaiskaa napanuorat niin elämä helpottuu. Ei tarvitse moisia miettiä. Meillä on myös etäisen asialliset välit molempien sukuihin. Vaikka samassa kaupungissa asumme. Nähdään noin kerran kuussa jonkun luona sunnuntai päivällisellä. Vaihdamme kuulumisia. Lastenhoitoon käytän palkattuja hoitajia.

Meillä välimatkaa on sen verran, että kanssakäyminen on harvempaa, mutta autetaan puolin ja toisin. Mitään pakkoa ei ole, ajankohdat sovitaan yhdessä, jos on joku isompi juttu. Tämä koskee niin pieniä remontteja, metsätyöitä kuin lasten hoitoon ottamista. Nytkin olivat mummolassa tämän viikon, kun meillä oli töitä.

Minusta olisi surullista, jos ydinperhe eristäytyy ja suhde lähisukulaisiin on enemmän kuin suhde kehen tahansa tuttavaan. Siis jos muuten ei ole suurempia ongelmia.

Meillä on miehen kanssa aika samanlaiset taustat, minun lapsuuden kotini on ehkä vähän kirjaviisaampi (koulutetumpi ja muutenkin enemmän lukeva), mutta ero ei ole iso. Anoppi on kiva, sosiaalisesti taitava, mutta ei tuppautuva. Appiukko ei ihan niin minun makuuni, mutta ihan järkevä hänkin.

Mitään suuria perintöjä ei ole tulossa, omakotitalo molemmilta puolilta (jakajina sisaruksemme) ja miehen puolelta lisäksi maapaikka.

että mieheni isä on kuollut jo, ennen kuin tutustuimme. Äiti ja sisar ovat yksinäisiä sinkkuja, jotka eivät minusta ainakaan suhtaudu kamalan hyvin, että olen "vienyt" heiltä "miehenkorvikkeen"... nyt pompottaminen on jo vähän laantunut, kun meillä on lapsia, ja ymmärtävät, että lapsetkin tarvitsevat isäänsä. Eivät kuitenkaan koskaan soita minulle tai juttele kanssani mistään, ja jos käyvätkin, puhuvat lähinnä mieheni ja lasten kanssa, minä kelpaan ruuanlaittajaksi ja siivoojaksi. Asuvat onneksi tosi kaukana.



Omalta puoleltani vanhemmat elävät, mutta isäni ei ollut koskaan meistä lapsista kiinnostunut, eikä ole lapsenlapsistaankaan... vanhempani ovat eronneet, ja isääni näkyy kerran tai kaksi vuodessa, vaikka asuu lähellä. On aina jossain huitelemassa. Olisi minusta mukavaa, kun lapsilla olisi elämässään joku muukin mies, kuin isä, vaikka heillä tosi hyvä isä onkin.



Äitini taas on oikeastaan ihan mukava, tykkää touhuta lasten kanssa ja tapaa heitä n. kerran viikossa. Tarjoutuu hoitamaankin toisinaan, vaikka tarvetta ei juuri ole, kun olen kotona vielä. Äidissäni vain rasittaa joskus jätetyn naisen jorinat, eli tarve vieläkin mustamaalata isääni ja hänen naisystäväänsä, vaikka erosta on vuosia, ja äitini itse aina jauhoi, että voi kun tuo ukko tajuaisi lähteä...



Olisihan se mukavaa, että lapset voisivat odottaa mummolaan pääsyä, käydä joskus vaikka papan kanssa kalassa tms., mutta aina ei kaikki mene kuten ajattelisi. Itse lapsena vietin kesäisin ja lomilla aina joitakin päiviä mummolassa, ja odotin näitä vierailuja kovasti. Muistan vieläkin lämpimiä kesäpäiviä ja yhteisiä hetkiä lämmöllä, ja käyn mummoni luona lasteni kanssa. Mukavaa nähdä, miten lapset saavat isomummoon elämäniloa ja voimaa, vaikka ikää on jo 88-vuotta.

Meillä on hieman samantyyppinen tilanne kuin ap:lla, tosin appivanhempani eivät ole sentään alkoholisteja, mutta katkeria, kateellisia ja moukkamaisia kyllä. Heidän katkeruutensa taustalla on 20 vuotta sitten koettu konkurssi, ja lisäksi miehen sisarukset eivät ole sanottavasti menestyneet elämässään. Rahasta puhutaan koko ajan, ja kaikki haluttaisiin maksattaa muilla, niin tuttua.



Meillä on selkeä epätasapaino perheiden välillä, oma perheeni ei ole mitenkään erityisen rikas, mutta ylempää keskiluokkaa kuitenkin, ja velkaa ei ole, joten vanhemapani voivat viettää suht mukavaa elämää ja auttaa meitäkin.



Meillä on mieheni kanssa kohtuulliset palkat, mutta myös isohko asuntolaina, ja olemme päättäneet elää ilman autoa, jotta voisimme mm. matkustella. Tämä on jatkuva kateudenaihe.

Eli jos nyt aikuisiällä, äitinä, katsot elämääsi taaksepäin ja mietit kaikkea miehesi kautta saamaasi: appivanhempiasi, miehen suvun mahd. statusta, perheenne sen puolen tukiverkkoa, sieltä tulevaa "henkistä pääomaa", mahdollista tulevaa perintöänne - materiaalisia ja henkisiä arvoja siis yhteensä - miten tärkeänä asiana elämässänne pidät niitä? Rehellisesti?

Itse en nuorena ja rakastuneena välittänyt yhtään siitä, että mieheni äiti on katkera, alkoholisoituva ja kouluttamaton kääkkänä, enkä siitä, että miehen veli on tasapainoton pikkurikollinen.

Mieheni itse on siis perheensä kunnollisin, jämpti ja rakastettava, koulutettu ja fiksu.

Toki yhä ajattelen niin, että TÄRKEINTÄ liitossa on se toinen ihminen, hänen arvonsa ja ajatuksensa, mutta kieltämättä tuo taustan merkitys nousee vuosien ja uuden sukupolven eli syntyvien lasten myötä vahvemmin esiin.

Esimerkkejä:

- miehen suvusta ei koskaan tarjolla lastenhoitoapua.

- siellä ei mitään kivoja perinteitä, juhlia, yhteisiä matkoja tms.

- miehen suvun puolen synttäri- ja joululahjat lapsille aina joko surkeita tai olemattomia.

- siellä ns. duunariarvot, eli erilaisuutta ja koulutusta vieroksutaan.

- raha on aina issue, eli aina siitä puhutaan, niitä jolla sitä on, kadehditaan ja kaikki mikä pystytään, maksatetaan jollakulla muulla.

Välillä mietin, että mieheni on mun kautta saanut kivan uuden perheen: lämpimät ja rakastavat appivanhemmat, kivat talkooporukat milloin mihinkin kotiremppoihin, varmat huoltojoukot lapsilleen, mun veljestä mainion frendin + myös taloudellista apua jonka antaminen mulle ja veljelleni on mun vanhempien mielestä täysin normaalia, (suorastaan tuputtavat)kun heillä on mistä ottaa.

Ja mitä mä olen saanut? Kännisen anopin rähjäämään puhelimessa, puuh!

Tiedän, että tällä palstalla kerjään ehkä verta nenästäni tällaisella "vertailulla", mutta en tarkoita tätä pahassa mielessä vaan ihan uteliaisuuttani - onko teille muille miehen suvun puoli "pääomaa" vai rasite? Miten tärkeä asia teille?

... no joiltakin osin meidän suku on ihan OK...mutta eipä lähiperhe. (mutta silti rakastan ainakin äitiäni)

No on miehen suku paljon auttanut, mutta helposti tulee verrattua anopin apua hänen tyttärensä perheelle ja mieheni eli hänen poikansa perheelle (näidenhän tulisi olla tasapuolisia)...Anoppi on hoitanut tyttärensä lapsia esikoulu/kouluikäiseksi saakka ja ILMAISEKSI, lisäksi miehen mukaan jatkuvia ruokaostoksia satelee sinne....Enpä oikein usko että meitä olisi noin auttanut...Muutenkin tuntuu olevan asenne anopilla, jos me oltais tarvittu lasten hoitoa, että hän ei olisi siinä voinut auttaa...Mutta muuten anoppi on ihan kohtuu mukava ja on tullut apua...

Mutta ap:lle sanonon, minusta sinun kannattaa ajatella niin että ei miehestäsi varmasti ole mukavaa, kun hänellä on sellainen suku kuin on! Ei minustakaan tunnu kivalta, ettei meidän perhe voi mennä milloin vaan käymään minun vanhemmilla isäni alkoholismin ja hulluuden takia...Ja kun sinulla on niin ihana perhe ja suku mitä enemmän tarvitset?

on valitettavan pieni. Mieheni sisar 8 joka oli miestäni paljon vanhempi) oli ihan mukava, ja suhtautui minuun alkukankeuden jälkeen erittäin positiivisesti, kannustavassa hengessä. Hän oli olut huolissaan pikkuveljestään, ja oli iloinen kun veli "asettui aloilleen",vaihtoi yrittäjyyden säännölliseen palkkatyöhön vanhaan ammtatiinsa yms. Valitettavasti sisko kuoli pian sen jälkeen syöpään. Mutta ainakaan hänen ei tarvinnut huolehtia pikkuveljestä enää silloin.

Miehen isoveljeen suhteet on lämmenneet (asuu kaukana) ja olemee usein yhteydessä. Toivomme voivamme mennä sukuloimaan taas, meitä pidettiin todella hyvänä viimeksi:-)

Miehellä on lisäki eno ja täti elossa, täti on tosi kiva, aktiivinen ihminen. Näkisin mielelläni useamminkin. Eno on jo sairalloinen ja elää aika paljon uuden vaimonsa ja tämän perheen tahtiin. Lisäksi on joukko veljen- ja sikonlapsia. Emme ole kovin läheisiä, mutta he ovat ihan ok.

Lapsenhoitopalveluja ja lahjoja en ole odottanutkaan.

Lapsesta hänen setänsä on hauska ja hänestä on hullunhauskaa kuunnella mieheni ja sen veljen inttelyä ja jatkuvaa herjailua toisilleen.

Siis niin, että miehen suku varakasta + hienoa ja oma vaatimattomampaa? Tässä ketjussa tuntuu suurimmalla osalla olevan niin että naisen puolen suku "parempaa" tai sitten on samantyyppiset taustat...

Minukset:

- alkoholisti/mt-ongelmainen appi

- kiihkouskova apen äiti

- "mä en halua lapsenlapsia" anoppi



Plussat:

- Rento appipuoli

- Appipuolen kesämökki

Mä olen saanut miehen puolelta normaalit anopin ja apen, lastenhoitoapua, rahallista apua ym.



Mies taas on saanut minun puoleltani alkoholisoituneet vanhemmat, ongelmia, epätasapainoisen vaimon.

... yhtä hyvin voisi kysyä, että miksi mieheni olettaa mun suvun hoitavan meidän lapset.



Kummasti vaan on niin, että esim. nyt joululomien aikaan kun tarhat ja koulut kiinni, niin mun vanhemmat ovat meillä viikon muksujen kanssa - vievät ulkoilemaan, kylpylään, retkelle.... kyllä kai se useimmissa perheissä on tapana, että isovanhemmat osallistuvat edes jonkin verran, kun työikäisillä on kuitenkin aina lyhyemmät lomat kuin esim. koululaisilla.



JA VAIKKA juoppo anoppini tahtoisikin, en edes uskaltaisi antaa lapsia hänen huomaansa.



Tein siis avauksen saadakseni näkemyksiä tähän sun suku-mun suku -teemaan, en tuosta hoitoasiasta suoranaisesti purnatakseni.



t. ap

Toki erimielisyyksiäkin on ollut näinä kahtenakymmenenä vuonna, mutta pääasiassa tulemme hyvin toimeen. Lastenhoitoapuja emme ole saaneet kummankaan perheeltä, koska mummulat ovat 400 ja 500km päässä. Toisaalta pysyy välitkin hyvinä kun näemme noin 3-4 kertaa vuodessa. Tulemme taloudellisesti hyvin toimeen, että sellaisiakaan apuja emme ole saaneet. Olemme aika samanlaisista taustoista molemmat. Uskoisin että merkittävin etu hyville väleille on tuo etäisyys!! Muuttakaa kauas!

Meillä myös suvut satojen kilometrien päässä. Tapaamme kesäisin vain.

et sun lapsilla on ees yhet "kunnolliset" isovanhemmat.



On paljon perheitä joilla ei oo tukiverkoina ketän.



Älä valita turhasta.