Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa elää yhdessä ihmisen kanssa joka on tyytymätön kaikkeen?
29.12.2011 |
Mieheni ON masentunut, sen tiedän ja tiedostan ja hän on lääkityksellä, mutta silti hän on aina ja joka asiaan tyytymätön, koko ajan surullisen oloinen tai vähintäänkin tympääntynyt. Ei puhu juuri mitään, paitsi valittaa. Joulu oli tylsä, lahjat huonoja, perhe-elämä on rasittavaa, työ syvältä, vaimo kyllästyttää, ilmat on kehnot. Kaikki on siis vain huonosti. Jos häntä koittaa saada iloiseksi, tai kehuu häntä tai on itse tyytyväinen ääneen, hän ottaa tekohymyn kasvoilleen ja sanoo "v***n kivaa".
On oikeasti tosi vaikeaa kun puoliso on ihan jatkuvasti huonotuulinen tai surullinen. Viimeksi viime viikolla kysyin että haluaako silti edelleen olla osa tätä meidän perhettä ja vastasi että haluaa. Mutta vaikeaksi tekee meidän muidenkin elämän kun koko ajan surkuttelee ja valittaa, vaikka ihan oikeasti kaikki on todella hyvin kaikilta muilta osin paitsi hänen päänsä sisältä.
Miten eteenpäin?
Kommentit (20)
kerro että vaikka mies haluaa olla osa perhettänne niin sinä et kohta enää halua että hän on osa sitä näistä syistä. Käyttäytymistään voi muuttaa ennenkuin on liian myöhäistä. Anna miehelle mahdollisuus, sano suoraan mikä mättää. Jos tilanne ei korjaannu, eläkää kokeeksi hetki erillänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten toi liittyy masennukseen? Minkä ikänen sun mies on jos lahjat on huonoja?
Ulos koko porukka! Pois kotoa!
Jos sulle sanoo vitun kivaa niin onko se oikein? Vaikka miten on masentunut olisi niin tollasia ei sanota ja jos sanoo niin sitten siitä puhutaan.
Minäkin olen masentunut, käyn terapiassa mutten napsi pillereitä. Sanon välillä ikäviä muttei jatkuva vittuilu ole kenellekään ok.
Te ette saa olla miehelle sylkykuppi!!
Meidän suhteessa minä olen se osapuoli, joka olen ahdistunut ja masentunut. Mieheni jaksaa edelleen katella mua vaikka välillä on sellaisia aikoja jolloin olen koko ajan ärtynyt ja huudan kaikesta melkein. Se on ikävä puoli se et sitä tulee jotenki sokeaksi asioille ja se joka sattuu olemaan siinä lähellä niin siihen sen kaiken melkein kohdistaa. Viimeksi tuli niin paha riita, että sovittiin suhde ystävyydeksi vähäksi aikaan. Mieheni sanoi minulle, että hän parhaansa mukaan mukautuu tilanteeseen ja suhteeseen ja sitä minä en halua. Ollaan kohta kuusi vuotta seurusteltu enkä tosiaankaan halua muuta kuin onnellista elämää meille. Äitini oli narsisti ja nyt olen huomannut itsessäni samanlaisia piirteitä kuin mitä äidilläni oli. Hän vain huusi ja puri kiukkuaan minuun ja nyt en todellakaan halua muuttua hänen kaltaisekseen. Sen takia olen aloittamassa masennuslääkitystä ja muutenkin otan tilanteeni nyt vakavasti.
Voisin sanoa teille, että parhaiten ymmärrän itseäni ja tilannetta silloin kun se toinen on vakavana ja tajuan itsekkin että rakastan häntä liian paljon menettääkseni hänet taistelutta. Tsemppiä teille kaikille. Härkää sarvista vaan, se on vähintä voi yrittää.
Olen itsekin usein tuommoinen valittaja. En tiedä, miten mieheni on pärjännyt. Hän kyllä urheilee paljon ja suosittelee sitä minullekin, että kävisin lenkillä aina, kun alkaa jokin asia ottaa päähän. Minulla on huono itsetunto ja toivoisin, että mies kehuisi minua, kun alan valittaa siitä, miten huono ja avuton olen. Mutta sitä mies ei osaa tehdä. Kunpa hän silloin tulisi halaamaan ja sanoisi, miten kiva on, että olen kuitenkin olemassa.
Toisaalta minulla on työpaikalla eräs läheinen työkaveri, joka aiheuttaa itselleni tällä hetkellä paineita olemalla se valittaja. Hän kategorisoi työkaverit ja esimiehet osaaviin ja ei-osaaviin ja veikkaan, että minutkin hän on lokeroinut niihin vähemmän osaaviin. Kuitenkin hän paljon minullekin on haukkunut monia työntekijöitä. Välillä hän muuttaa mielensä ja alkaa ylistää niitä, joita on aiemmin haukkunut ja päinvastoin. On ahdistavaa kuunnella hänen tiukkapipoista arviointiaan muista ihmisistä. Olen miettinyt, että ottaisinko asian suoraan puheeksi hänen kanssaan. Mieheni kuitenkin oli sitä mieltä, että niin ei kannata tehdä, ja luultavasti mies on oikeassa. Minusta tämmöisestä käytöksestä pitäisi kuitenkin antaa palautetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini on aina ollut erittäin negatiivinen ihminen, valittaa, ei ole tyytyväinen mihinkään, kaikki asiat ovat hirveää ja kauheaa hänen mielestään, kaikki ihmiset haukutaan selän takana. Osa tästä on varmaan persoonallisuutta mutta myös masennusta jossakinmäärin.
Valitettavasti mehestäni on alkanut tulemaan samoja piirteitä esiin nyt viime vuosina; on tyytymätön kaikkeen ja epämääräisellä tavalla hermostunut (kotona on painostava tunnelma). Hän on juuri sitä tyyppiä joka kokoaa kaiken sisäänsä eikä puhu, sitten käyttäytyy vihamielisesti, vittuilee, naljailee ja saa raivonpurkauksia. Lieneekö masentunut vai muuten elämäänsä vittuuntunut. Ukko tuntuu kuvittelevan että onni löytyy ulkoisista tekijöistä vaikka todellisuudessahan se on sisäsyntyistä.
Olen itse paremminkin peruspositiivinen ihminen ja kyllä on voimia kuluttavaa rypeä ainaisessa negatiivisuudessa tahtomattaan!
Mutta ei kuitenkaan aina, eikä varsinkaan silloin jos valituksen aihetta ei oikeasti ole.
Negatiivisen elämänkatsomuksen omaavat ihmiset tuntuvat näkevän kaiken huonossa valossa, ja se on kanssaihmisille todella raskasta. En tiedä jaksanko itse enää kovin kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mitään mahiksia että neggigksestä tulis vielä normaali?
Oma äitini oli tällainen valittaja ja negatiivinen marisija vuosikymmeniä, eli kerkesi pilata lapsuuteni ja nuoruuteni. Hänellä oli diagnosoitu masennus ja lääkitys oli vissiin huono, kun ei tehonnut. Hän 'parani' masennuksesta kun täytti 70 ja nyt on oikein iloinen ja tyytyväinen elämäänsä. 'Neggis' siis voi parantua vuosikymmenien jälkeenkin. Itse en kestäisi jos oma mieheni olisi marisija, välttelen sellaisia ihmisiä, koska ovat energiasyöppöjä. Läheiset ei voi mitään muuta kuin kärsiä, ainakaan itse en äitiäni pystynyt ilostuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja nyt olen laittanut eron vireille. Mulle kirkastui se että oma elämä valuu hukkaan toisen jatkuvaa valitusta kuunnellessa. Meilläkin kaikki hyvin, miehellä hyvä työpaikka ja ihan kohta talosta lainat maksettu, lapset pysyneet terveinä jne...Läheisiltä olemme saaneet tukea ja silti koko elämää leimaa miehen ainainen tyytymättömyys. Onpa joskus lipsauttanut että ei varsinaisesti nauti perhe-elämästä, perui kuitenkin puheensa kun ensimmäisen kerran ehdotin eroa.
Ikävä kyllä en osaa sinua neuvoa mutta toivon että saatte asiat kuntoon. Me emme saaneet, minun jaksamiseni loppui.
ihan kuin meiltä. Mies on sitä mieltä että minä ja lapset haittaamme hänen elämäänsä ja hänen kaikki rahansa kuluvat perheen ylläpitoon. Haluaisi käyttää aikaansa ja rahojaan enemmän omaan harrastukseensa. Ikää 36 v.
Ero tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nostan tällaisen vanhan ketjun, koska meillä on kotona juuri tuollaista, mieheni on hirveän tyytymätön ihan kaikkeen, ja kateellinen kaikille muille vähän kaikesta. Ääneen ei myönnä olevansa kateellinen, mutta on. Jos lukioajan Markuksella on isompi ja hienompi asunto/talo, jos naapurin lapset menee nukkumaan tunnin aiemmin ja niiden isi saa katsella tunnin kauemmin yksinään televisiota (hän siis kuvittelee tällaisia, ei tiedä, mutta arvelee naapurissa näin olevan). Ja joku työpaikan Raimo pääsee Lapin-lomalle ilman perhettään. Jos ehdotan hänen menevän mukaan, niin se ei käy, koska hän ei ole sellainen mies (siis antaa ymmärtää että hän on parempi mies) No sitten vielä saatan sanoa, että joo, sinä oletkin ollut ihanasti aina meidän kanssa, mutta nyt voisi olla aika tehdä tällainen poikien reissu, niin ei se sit kumminkaan käy, mutta näyttää hapannaamaa kotona monta viikkoa ja on ärtynyt ja muistuttaa kun "se Raimo on nyt siellä Lapissa, muistatko kun kerroin". Viikonloppuaamuna kello 10 vasta naama onkin norsun veellä, kun lapsi kysyy pääseekö tänään uimaan/leikkipuistoon, koska isi on ihan loppu ja se on ajatellut että 6-vuotias nukkuu kohta kymmenen jälkeen päikkärit, kun onkin jo kasin aikoihin herännyt.
Lähinnä ajattelin kysyä, että onko muilla näin, onko tämä ihan peruskauraa miehen elämässä, kun on annos perhe-elämää täynnä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:04"]
Lähinnä ajattelin kysyä, että onko muilla näin, onko tämä ihan peruskauraa miehen elämässä, kun on annos perhe-elämää täynnä?
[/quote]
Siinä tapauksessa, että lapsiperhe-elämä tosiaan tekee miehen onnettomaksi, tuo on täysin normaalia käytöstä. Itse asiassa monet miehet yksinkertaisesti lähtevät pois tuossa vaiheessa. Jos miehesi kuitenkin pysyy maisemissa ja hoitaa välttämättömät velvoitteensa vaikka sitten nuristen, hän sietää enemmän kuin monet muut.
Kuvittele, että kokisit itse olevasi vankina omassa elämässäsi.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:04"]
nostan tällaisen vanhan ketjun, koska meillä on kotona juuri tuollaista, mieheni on hirveän tyytymätön ihan kaikkeen, ja kateellinen kaikille muille vähän kaikesta. Ääneen ei myönnä olevansa kateellinen, mutta on. Jos lukioajan Markuksella on isompi ja hienompi asunto/talo, jos naapurin lapset menee nukkumaan tunnin aiemmin ja niiden isi saa katsella tunnin kauemmin yksinään televisiota (hän siis kuvittelee tällaisia, ei tiedä, mutta arvelee naapurissa näin olevan). Ja joku työpaikan Raimo pääsee Lapin-lomalle ilman perhettään. Jos ehdotan hänen menevän mukaan, niin se ei käy, koska hän ei ole sellainen mies (siis antaa ymmärtää että hän on parempi mies) No sitten vielä saatan sanoa, että joo, sinä oletkin ollut ihanasti aina meidän kanssa, mutta nyt voisi olla aika tehdä tällainen poikien reissu, niin ei se sit kumminkaan käy, mutta näyttää hapannaamaa kotona monta viikkoa ja on ärtynyt ja muistuttaa kun "se Raimo on nyt siellä Lapissa, muistatko kun kerroin". Viikonloppuaamuna kello 10 vasta naama onkin norsun veellä, kun lapsi kysyy pääseekö tänään uimaan/leikkipuistoon, koska isi on ihan loppu ja se on ajatellut että 6-vuotias nukkuu kohta kymmenen jälkeen päikkärit, kun onkin jo kasin aikoihin herännyt.
Lähinnä ajattelin kysyä, että onko muilla näin, onko tämä ihan peruskauraa miehen elämässä, kun on annos perhe-elämää täynnä?
[/quote]
Tuntuu varmasti oudolta, kun miehesi ei nauti lapsiperhe-elämästä, vaikka sinulle se on tyyliin elämän täyttymys. Mies ehkä kuvitteli tulevansa onnelliseksi, kun sinäkin olet onnellinen, mutta niin ei juuri koskaan käy. Ihmisen elämän täytyy olla sellainen kuin hän itse haluaa. Miehesi kokee olevansa satimeen joutunut rotta.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:04"]
nostan tällaisen vanhan ketjun, koska meillä on kotona juuri tuollaista, mieheni on hirveän tyytymätön ihan kaikkeen, ja kateellinen kaikille muille vähän kaikesta. Ääneen ei myönnä olevansa kateellinen, mutta on. Jos lukioajan Markuksella on isompi ja hienompi asunto/talo, jos naapurin lapset menee nukkumaan tunnin aiemmin ja niiden isi saa katsella tunnin kauemmin yksinään televisiota (hän siis kuvittelee tällaisia, ei tiedä, mutta arvelee naapurissa näin olevan). Ja joku työpaikan Raimo pääsee Lapin-lomalle ilman perhettään. Jos ehdotan hänen menevän mukaan, niin se ei käy, koska hän ei ole sellainen mies (siis antaa ymmärtää että hän on parempi mies) No sitten vielä saatan sanoa, että joo, sinä oletkin ollut ihanasti aina meidän kanssa, mutta nyt voisi olla aika tehdä tällainen poikien reissu, niin ei se sit kumminkaan käy, mutta näyttää hapannaamaa kotona monta viikkoa ja on ärtynyt ja muistuttaa kun "se Raimo on nyt siellä Lapissa, muistatko kun kerroin". Viikonloppuaamuna kello 10 vasta naama onkin norsun veellä, kun lapsi kysyy pääseekö tänään uimaan/leikkipuistoon, koska isi on ihan loppu ja se on ajatellut että 6-vuotias nukkuu kohta kymmenen jälkeen päikkärit, kun onkin jo kasin aikoihin herännyt.
Lähinnä ajattelin kysyä, että onko muilla näin, onko tämä ihan peruskauraa miehen elämässä, kun on annos perhe-elämää täynnä?
[/quote]
Tuntuu varmasti oudolta, kun miehesi ei nauti lapsiperhe-elämästä, vaikka sinulle se on tyyliin elämän täyttymys. Mies ehkä kuvitteli tulevansa onnelliseksi, kun sinäkin olet onnellinen, mutta niin ei juuri koskaan käy. Ihmisen elämän täytyy olla sellainen kuin hän itse haluaa. Miehesi kokee olevansa satimeen joutunut rotta.
[/quote]
no ei, ei ne sen tunteet tunnu oudoilta, koska ei tämä minullekaan ole ollut "unelmien täyttymys" niin että onnesta hihkuisin joka pv, kun muksut haastaa ja vaatii. Mutta mulla on sellainen elämän asenne pohjimmiltaan että pitäisi tehdä tästä vankilasta mahd. mukava, jos tässä nyt pakko on lusia (ja pakko on, koska noi lapset tuli tehtyä ja ne on syyttömiä omaan syntymäänsä). Että yritän nyt nauttia tästä mitä on, vaikka se on legosotkua, uhmaa, kasvukipuja.
Sen lisäksi toisen lapsen meillä halusi ennen kaikkea mies (ja toki onneksi halusi, ihana lapsi saatiin). Ja sitä en tajua, että jos baari-ilta saa kotoa vihreää valoa, tai vaikka parin viikon oma loma, niin miksei sitten käytä sitä mahdollisuutta, päästä edes hetkeksi satimestaan ulos?
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:35"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:04"]
nostan tällaisen vanhan ketjun, koska meillä on kotona juuri tuollaista, mieheni on hirveän tyytymätön ihan kaikkeen, ja kateellinen kaikille muille vähän kaikesta. Ääneen ei myönnä olevansa kateellinen, mutta on. Jos lukioajan Markuksella on isompi ja hienompi asunto/talo, jos naapurin lapset menee nukkumaan tunnin aiemmin ja niiden isi saa katsella tunnin kauemmin yksinään televisiota (hän siis kuvittelee tällaisia, ei tiedä, mutta arvelee naapurissa näin olevan). Ja joku työpaikan Raimo pääsee Lapin-lomalle ilman perhettään. Jos ehdotan hänen menevän mukaan, niin se ei käy, koska hän ei ole sellainen mies (siis antaa ymmärtää että hän on parempi mies) No sitten vielä saatan sanoa, että joo, sinä oletkin ollut ihanasti aina meidän kanssa, mutta nyt voisi olla aika tehdä tällainen poikien reissu, niin ei se sit kumminkaan käy, mutta näyttää hapannaamaa kotona monta viikkoa ja on ärtynyt ja muistuttaa kun "se Raimo on nyt siellä Lapissa, muistatko kun kerroin". Viikonloppuaamuna kello 10 vasta naama onkin norsun veellä, kun lapsi kysyy pääseekö tänään uimaan/leikkipuistoon, koska isi on ihan loppu ja se on ajatellut että 6-vuotias nukkuu kohta kymmenen jälkeen päikkärit, kun onkin jo kasin aikoihin herännyt.
Lähinnä ajattelin kysyä, että onko muilla näin, onko tämä ihan peruskauraa miehen elämässä, kun on annos perhe-elämää täynnä?
[/quote]
Tuntuu varmasti oudolta, kun miehesi ei nauti lapsiperhe-elämästä, vaikka sinulle se on tyyliin elämän täyttymys. Mies ehkä kuvitteli tulevansa onnelliseksi, kun sinäkin olet onnellinen, mutta niin ei juuri koskaan käy. Ihmisen elämän täytyy olla sellainen kuin hän itse haluaa. Miehesi kokee olevansa satimeen joutunut rotta.
[/quote]
no ei, ei ne sen tunteet tunnu oudoilta, koska ei tämä minullekaan ole ollut "unelmien täyttymys" niin että onnesta hihkuisin joka pv, kun muksut haastaa ja vaatii. Mutta mulla on sellainen elämän asenne pohjimmiltaan että pitäisi tehdä tästä vankilasta mahd. mukava, jos tässä nyt pakko on lusia (ja pakko on, koska noi lapset tuli tehtyä ja ne on syyttömiä omaan syntymäänsä). Että yritän nyt nauttia tästä mitä on, vaikka se on legosotkua, uhmaa, kasvukipuja.
Sen lisäksi toisen lapsen meillä halusi ennen kaikkea mies (ja toki onneksi halusi, ihana lapsi saatiin). Ja sitä en tajua, että jos baari-ilta saa kotoa vihreää valoa, tai vaikka parin viikon oma loma, niin miksei sitten käytä sitä mahdollisuutta, päästä edes hetkeksi satimestaan ulos?
[/quote]
Ihmiset ovat erilaisia. Kaikki meistä eivät sopeudu yhtä hyvin kuin sinä. Lisäksi selvästikin pidät lapsiperhe-elämää kuitenkin mielekkäämpänä kuin miehesi. Hänelle arki saattaa olla täyttä kidustusta. Voi olla, että hän on vain vähän pitkästynyt, tai sitten jokainen päivä on hänelle taistelu kalvavaa tyytymättömyyttä vastaan.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:35"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:04"]
nostan tällaisen vanhan ketjun, koska meillä on kotona juuri tuollaista, mieheni on hirveän tyytymätön ihan kaikkeen, ja kateellinen kaikille muille vähän kaikesta. Ääneen ei myönnä olevansa kateellinen, mutta on. Jos lukioajan Markuksella on isompi ja hienompi asunto/talo, jos naapurin lapset menee nukkumaan tunnin aiemmin ja niiden isi saa katsella tunnin kauemmin yksinään televisiota (hän siis kuvittelee tällaisia, ei tiedä, mutta arvelee naapurissa näin olevan). Ja joku työpaikan Raimo pääsee Lapin-lomalle ilman perhettään. Jos ehdotan hänen menevän mukaan, niin se ei käy, koska hän ei ole sellainen mies (siis antaa ymmärtää että hän on parempi mies) No sitten vielä saatan sanoa, että joo, sinä oletkin ollut ihanasti aina meidän kanssa, mutta nyt voisi olla aika tehdä tällainen poikien reissu, niin ei se sit kumminkaan käy, mutta näyttää hapannaamaa kotona monta viikkoa ja on ärtynyt ja muistuttaa kun "se Raimo on nyt siellä Lapissa, muistatko kun kerroin". Viikonloppuaamuna kello 10 vasta naama onkin norsun veellä, kun lapsi kysyy pääseekö tänään uimaan/leikkipuistoon, koska isi on ihan loppu ja se on ajatellut että 6-vuotias nukkuu kohta kymmenen jälkeen päikkärit, kun onkin jo kasin aikoihin herännyt.
Lähinnä ajattelin kysyä, että onko muilla näin, onko tämä ihan peruskauraa miehen elämässä, kun on annos perhe-elämää täynnä?
[/quote]
Tuntuu varmasti oudolta, kun miehesi ei nauti lapsiperhe-elämästä, vaikka sinulle se on tyyliin elämän täyttymys. Mies ehkä kuvitteli tulevansa onnelliseksi, kun sinäkin olet onnellinen, mutta niin ei juuri koskaan käy. Ihmisen elämän täytyy olla sellainen kuin hän itse haluaa. Miehesi kokee olevansa satimeen joutunut rotta.
[/quote]
no ei, ei ne sen tunteet tunnu oudoilta, koska ei tämä minullekaan ole ollut "unelmien täyttymys" niin että onnesta hihkuisin joka pv, kun muksut haastaa ja vaatii. Mutta mulla on sellainen elämän asenne pohjimmiltaan että pitäisi tehdä tästä vankilasta mahd. mukava, jos tässä nyt pakko on lusia (ja pakko on, koska noi lapset tuli tehtyä ja ne on syyttömiä omaan syntymäänsä). Että yritän nyt nauttia tästä mitä on, vaikka se on legosotkua, uhmaa, kasvukipuja.
Sen lisäksi toisen lapsen meillä halusi ennen kaikkea mies (ja toki onneksi halusi, ihana lapsi saatiin). Ja sitä en tajua, että jos baari-ilta saa kotoa vihreää valoa, tai vaikka parin viikon oma loma, niin miksei sitten käytä sitä mahdollisuutta, päästä edes hetkeksi satimestaan ulos?
[/quote]
Koska baari-illan ja oman loman puute ovat vain tekosyitä. Tyytymättömyys ja onnettomuus tulee ihmisen sisältä, ei ulkopuolisista asioista.
Sun pitää kysyä miehiltä, joilla on vaimo. Itselläni ei ole koska en kestäisi just sitä jatkuvaa tyytymättömyyttä ja kitinää.
Mies ei ollut edes masentunut, hän oli vain sitä mieltä että me muut olemme olemassa hänen elämäänsä vaikeuttamassa.
No eipä olla enää, elämä on ihanaa kun negatiivisuus lähti ovesta ulos.