Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joiden mies ei koskaan käy kaupassa eikä laita ruokaa?
19.12.2011 |
Tuntuu välillä aika raskaalta tämä arjen pyörittäminen. Vaikka teen lyhennettyä työpäivää, tahtoo päivät töissä venyä ja töitä on paljon. Kotihommat tuntuu kaikki olevan minun vastuullani.
Meillä mies ei koskaan käy kaupassa eikä laita ruokaa. Ruokaa ei laita, koska ei osaa (siihenhän on helppo vedota). Tulee perheestä, jossa isä ei myöskään ole tehnyt mitään ja äiti senkin edestä. Kaupassa ei ole käynyt enää vuosiin. Tapa alkoi silloin kuin kuopuksemme oli pieni. Kuopus, nyt 8v, on aina inhonut ja inhoaa edelleen kauppareissuja, eikä häntä haluttu pakolla mukaan ottaa. Näin käytännöksi muodostui se, että mies on kotona lapsen kanssa ja minä hoidan ruokaostokset. Nyt lapsi pärjäisi kotona hetken itsekseenkin, mutta tapa on jäänyt. Eikä toisaalta edes halua miestä kauppaan mukaan, koska ei siitä mitään apua ole. Huokailee vain ja hoputtaa menemään eteenpäin.
NÄiden lisäksi kun vielä vastaan siivouksista, pyykinperusta, lasten läksyistä ja muista koulumuistamisista, tuntuu, että oma energia ei enää riitä. JOulu tulossa, enkä saa joulujuttuja valmiiksi. En sitten millään. Ei juuri stressaa minua, mutta lapsille ei haluaisi pettymystä.
Kommentit (2)
Ei mikään ihme että puolet pareista eroaa kun arki kuormittaa äitejä tolla tavalla !......Miehille tekisi hyvää lukea tätä palstaa jos eivät muuten ymmärrä mikä arjessa on naisille niin kuormittavaa !....Tuollaista arjen pyörittämien varmaan monessa perheessä.........Nainen koettaa jaksaa lasten takia.Sotaväen jälkeen pojilla sais olla vuoden talouskoulu jossa oppisivat laittamaan ruokaa ja siivoamaan ym. Mieskokkejakin on . ei ruuanlaitto ole mikään sukupuolikysymys....mies oppii siinä missä nainenkin .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se on ainoa syy, mikä saa hänen peränsä nousemaan tietokoneen äärestä säännöllisin väliajoin pois. Joskus se jopa tuo kaupasta tullessaan leipää ja maitoa, mutta hyvin teatraalisesti.
Ruokaa laittaa myös yleensä, koska on saanut päähänsä, että teen mitäänsanomattoman makuista ruokaa. Ruoan maustaa sitten suolaiseksi ja pippuriseksi. Varmaan ei maista itse enää mitään, kun tupakoi. Me lasten kanssa sitten koetetaan kohteliaisuudesta syödä aina hieman, mutta harmittaa, kun lapset jättävät ruokaa, nousee aiheesta kamala poru miehen taholta.
Itse teen normaalia 8 tunnin päivää ja siihen tunnin ajomatka suuntaansa. Meillä mies tulee perheestä, jossa isä ollut autoritäärinen ja hyvin itsekeskeinen ja kuollut mieheni ollessa lapsi. Ei siis myöskään hyvin upea lähtökohta tuohon osallistuvaan rooliin. Kieltämättä alkaa täälläkin olla energia vähissä. Joulujutut täälläkin laittamatta.
Miten me ap tsempattaisiin itsemme tekemään lapsillemme edes se joulu? Miehemme eivät tuosta muutu. Koetetaanko vaan vaikka huone kerrallaan nyt käydä edes pintapuolinen siivous läpi, sitten vaikka pelliliset leivontaa (torttuja, pipareita), kinkkuostoksilla on tänään jaksettava käydä, ja hymyä naamariin vaikka kuinka voimat ovat loppu.
Ajattelin itse yöllä, että minun on varmaan oikeasti kohta tilattava aika mielenterveystoimistoon. En tahdo saada enää otetta mistään ja olen niin väsynyt. Ei se ole toki pelkästään miehelläni tuo laiskuus. On myös luonteeltaan hyvin negatiivinen ihminen ja se syö minusta viimeisetkin mehut. Ja yleensä ottaen tunnen olevani kaikissa asioissa ja perheen päätöksissä yksin.
Mutta yritetään tosiaan nyt tsempata vielä. Ei ne lapset varmaankaan tosi pahana pidä, jos ei kaikki ole viimeisen päälle tip top. Koetetaan pysyä rauhallisina ja olla joulumielellä, jos se suinkin on mahdollista. Hyvää ja rauhaisaa joulua ap! :)