Lue keskustelun säännöt.
Minulla on hyvä olla ateistina
12.02.2012 |
En koe menettäneeni mitään. En koe olevani moraaliton. En koe sisälläni olevan uskonnon jättämää aukkoa. En koe olevani huono ihminen. En koe olevani huono kasvattaja. En koe uskontoa uhkana. Enkä halua muuttua.
Miten sinusta tuli ateisti? Itselleni se oli sellainen kasvuprosessi. Koin vaiheen, jossa voimakkaasti mietin uskontoja ja omaa suhdettani uskontoon. Ajan ja käsittelyn kanssa tajusin entistä voimakkaammin sen, että olisin itselleni valheellinen jos yrittäisin väkisin uskoa johonkin. En siis löytänyt itsestäni uskovaa, vaikka kuinka tarkastelin.
Minkä ennakkoluulon koet, että haluaisit oikoa?
Kommentit (9)
mitäpä se kenellekään kuuluu. Hyvä jos olet onnellinen elämääsi. Itse uskon eri tavalla eikä sekään kuulu toisille ihmisille. Minun on erittäin hyvä olla Jumalani lähellä ja tiedän tapaavani Hänet hyvinkin pian.
vaan hyvin henkilökohtaisesti koettua. Hyvää päivän jatkoa sinulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...jopa niin kiva, etten koe tarpeelliseksi avata aiheesta keskusteluja tuntemattomien kanssa. Ei tarvitse silläkään lailla päteä, kun asia ei kerta kaikkiaan vaan kosketa kummankaan ääripään kautta. En pönkitä itsetuntoani uskollani tai sen puuttumisella. Asia ei määrittele minua, enkä minä itseäni sen kautta.
Vain hyvin pieni prosenttiosuus väestöstä on ateisteja.
Ei ateisti voi olla onnellinen, koska on materialistinen sika, jolla ei ole minkäänlaista inhimillisyyttä tai empatiakykyä...
Ei vaan, minusta (ateistina) on pelottavaa ajatella, että uskovaisten mielestä vain jumala antaa moraalin ja käytösnormit. Ehkä he itse olisivat hillittömiä, mistään piittaamattomia seksihulluja rikollisia, jos eivät herran pelossa eläisi kurissa ja nuhteessa?
Itselläni tie tähän elämänkatsomukseen oli aika samanlainen kuin ap:lla. En vain näe syytä uskoa johonkin, joka ei näy, jota ei voi havaita, eikä tunnu vaikuttavan yhtään mihinkään. Miksi perustaisin elämänkatsomukseni tuollaisen oletuksen varaan?
Miksi perustaisin elämänkatsomukseni tuollaisen oletuksen varaan?
Se on hyvä alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...jopa niin kiva, etten koe tarpeelliseksi avata aiheesta keskusteluja tuntemattomien kanssa. Ei tarvitse silläkään lailla päteä, kun asia ei kerta kaikkiaan vaan kosketa kummankaan ääripään kautta. En pönkitä itsetuntoani uskollani tai sen puuttumisella. Asia ei määrittele minua, enkä minä itseäni sen kautta.
Tämä on keskustelupalsta. Kyse ei ole ylentämisestä, itsetunnon pönkittämisestä. Kyse on tarkoituksena ehkä synnyttää keskustelua siinä missä keskutellaan mitä uskonto tuo jonkun toisen elämään. Tai miten joku toinen kokee uskonnon itselleen tärkeäksi ja aloittaa puhumisen siitä.
Sen miten koen asian määrittelevän minua ei tietysti ole sellaista, että elän koko elämäni sen kautta. Mutta totta kai sekin minua määrittelee. Pakostakin. Olen kokonaisuuksien summa. Minua määrittelee koko historiani, kokemukseni, arvoni, yhteiskunta jossa elän, kulttuurini jne.
*TErkuiN: alkuperäinen
Se on hyvä alku.
Tai päätöspiste, vastaus ja perustus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin itse koen, että suvaitsevaisena ateistina olen nimenomaan jopa ihanteellinen kasvattaja. Lapsemme on nykyään aika kiinnostunut uskonnosta, ja mikäpä siinä. Asioista keskustellaan, eikä meillä ole tarvetta yrittää saada häntä kallelleen mihinkään suuntaan.
mitäpä se kenellekään kuuluu. Hyvä jos olet onnellinen elämääsi. Itse uskon eri tavalla eikä sekään kuulu toisille ihmisille. Minun on erittäin hyvä olla Jumalani lähellä ja tiedän tapaavani Hänet hyvinkin pian.