Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku nainen jää jauhamaan synnytyskokemustaan?
04.02.2012 |
Oli taas useampi ruikutusviesti uusimmassa vauvalehdessä, sekä mielipideosastolla että sektioartikkelissa. Eikö se jos mikä ole itsekästä ajattelua ja oman navan ympärillä pyörimistä? Kaikista tärkeintähän on vauvan hyvinvointi. Mä voisin kirjoittaa kirjan edellisestä "pieleen menneestä" synnytyksestäni, mutta miksi jäädä sitä märehtimään, tärkeintä on että saatiin maailmaan terve hyvinvoiva vauva.
Minusta suuntaus on aivan väärä, että aina se huomio on siinä omassa kokemuksessa. Viimeistään äitiydessä pitää opetella ajattelemaan asiat lapsen kannalta ja joskus VAIN lapsen kannalta.
Kommentit (39)
traumaattisimpia kokemuksia ja se on vielä läpikäymättä henkisesti loppuuna asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omaa asennettaan ja tajuaa, että ehkä tässä asiassa se MINUN kokemukseni ei ole se oleellinen kysymys.
Koska se on emotionaalisesti niin kokonaisvaltainen, että nainen ei välttämättä koskaan sitä ennen tai koskaan sen jälkeen tunne samanlaista tunnekuohua.
Ja vielä, koska synnytys on universaali. Jokainen synnyttänyt äiti tuntee tiettyä solidaarisuutta toista synnyttänyttä äitiä kohtaan, ja elää eräänlaisessa yhteisymmärryksessä esim. siitä, että kukaan mies ei ikinä kestäisi synnyttämistä.
Riittikö nämä syyt vastaukseksi kysymykseesi?
itsekkäästi kieriskellen, siitä ei vain pääse eroon. Yhtä hyvin voisin masentunutta käskeä lopettamaan masentumisen, kun se on niin lamauttavaa ja rasittavaa myös läheisille. Tai käskeä ahdistunutta olemaan ihmisiksi, tässä on muutakin tekemistä.
sanoi kerran, että synnytyskokemuksessa piehtarointi on nykyajan itsekkyyden ilmentymä. Ennen asiat otettiin realistisemmin, nyt juostaan terapioissa käsittelemässä tätä MINUN ah niin epätäydellistä suoritustani.
Suorituksena kun sen ottaa, niin silloin siihen voi tulla mukaan epäonnistumisen momentti.
Tosin yhtä paljon mua ärsyttää synnytyksellä leuhkijat. Kiihkottomuus on parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumaattisia tai muuten suuria kokemuksia on käsiteltävä. Minulla meni kauan miettiessä kolmatta synnytystäni, koska kätilö oli todella töykeä.
Tämä vitoselle, joka selityksineen on myös harhateillä. Taisi oma suoritus olla 9- vai oliko kenties 7+?
JOS ymmärrät sarkasmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun mielestä hyvin sujunut synnytys on jokainen, josta on tuloksena terve äiti ja terve vauva. Se, että jäädään lillumaan jossain 'synnytyskokemuksessa' on ihan käsittämätöntä. Itse mietin voisiko olla niin, että psyykellä olisi jotain muita ongelmia käsiteltävänä, jotka sitten kanavoituu tällaiseen synnytyspettymykseen?
Omat synnytykset ovat olleet rajuja, nopeita ja tuskallisia, loppua kohti aika medikalisoituja ja osin dramaattisiakin. Tuloksena kumminkin kaikista terveet vauvat joita olen itse ollut hoitamassa, joten täysi kymppi Naistenklinikalle.
viestistäsi paistaa läpi, ettet ole selkeästi käynyt omaa "pieleen mennyttä synnytystäsi" vielä läpi, kun et ymmärrä toisten tarvetta sitä työstää.
itselläni on kolme hyvin erilaista synnytystä takana, joista ensimmäinen se eniten pieleen mennein. ja ymmärrän hyvin, että ihmisillä on tarve käydä tapahtumaa läpi. itselläni ei enää, sen verran monessa yhteydessä on noita onneksi saanut ruotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on siinä mukana. Ja traumaattisen kokemuksen voi sietää vasta kun on sen käynyt läpi kohta kohdalta ja hyväksynyt tapahtuman. Siksi esim toiset käy synnytystapahtumaa läpi uudestaa ja uudestaan.
Ennenvanhaan näistä asioista eii puhuttu ja elämä jatkui, mutta miten?? Niin monessa kodissa on virtahepo sohvan takana, joka vaikuttaa kodin ilmapiiriin ja ihmissuhteisiin läpi elämän. Monet virtahevot olisi saattaneet muuttaa pois, jos äidit olisivat saaneet selvittää päänsä puhumalla kipeistä asioista.
Lapsihan siinä on tärkein ja on osoitus nykyajan itsekkyydestä, että kehtaa masentua. Ei voi vain velloa omissa kokemuksissaan, kun on ihana lapsi siinä, jota varten nyt olla ja hengittää.
Ai niin, jos äiti kokee muita traumoja esim. perheen jäsenen kuolema, pahoinpitely, raiskaus, suuronnettomuus, niin saako hän olla järkyttynyt vai estääkö tämä kaiken kestävä äitiys senkin? Siis onhan se nyt itsekästä velloa omassa kokemuksessa, kun se lapsikin on olemassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanoi kerran, että synnytyskokemuksessa piehtarointi on nykyajan itsekkyyden ilmentymä. Ennen asiat otettiin realistisemmin, nyt juostaan terapioissa käsittelemässä tätä MINUN ah niin epätäydellistä suoritustani.
Suorituksena kun sen ottaa, niin silloin siihen voi tulla mukaan epäonnistumisen momentti.
Tosin yhtä paljon mua ärsyttää synnytyksellä leuhkijat. Kiihkottomuus on parasta.
toivottavasti tuo "pitkän uran tehnyt" päättää jäädä varhaiseläkkeelle pian! Eipä tuommoisia tarvittaisi synnyttäneitä äitejä hoitamaan. ://
tarvetta edes ajatella, että sitä pitäisi vatvoa, miten se synnytys absoluuttisesti meni. Minä ajattelin ja ajattelen, että kaikki tähtää vauvan hyvinvointiin ja kaikki toimenpiteet on tehty hänen hyvinvointiaan ajatellen. Se on terve tapa ajatella asiaa. Kerrohan, mitä apua siitä on jos velloo sellaisessa, mille ei voinut silloin mitään eikä voi nyt mitään? Kerro. Keneltä se on pois, kun alan pyöritellä ja pyöritellä jotain kivunlievitystoimenpidettä tai kätilön ilmettä tai muuta sellaista? Vauvaltahan sekin aika on pois.
Ja kyllä, todellinen emootioni tämän asian suhteen on huvittuneisuus ja korkeintaan lievä ärtymys sellaisten äitien suhteen, jotka pyörivät omassa synnyttämiskokemuksessaan. Ei tässä ole mitään peiteltyä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(kategorisesti luokiteltuna) synnytys ei vaan nyt ollut traumaattinen kokemus. Enkä masentunut, eikä se jäänyt vaivaamaan. Ehkä olen etuoikeutettu tai jotenkin vaan psyykkisesti erilainen kuin monet muut. Hyvä niin!
ap
Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Katsos, naisen tippaleipäaivoihin mahtuu kerrallaan enemmän kuin yksi asia. Kuten esimerkiksi vaikkapa lapsen syntymä.
Ja kiitos kysymästä, olin oikein tyytväinen omiin synnytyksiini :-)
Tämä vitoselle, joka selityksineen on myös harhateillä. Taisi oma suoritus olla 9- vai oliko kenties 7+?
JOS ymmärrät sarkasmia.
Synnys voi olla naiselle koko senastisen elämän hirvein ja kivuliain kokemus, jossa ensimmäistä kertaa paljastuu hyvin konkreettisesti sellainen pieni seikka, että elämä on hauras, ja että synnytykseen oikeasti voi kuolla. Ehkä jotkut ottavat sen iloisen kepeästi, mut minä en pystynyt. Mun piti miettiä moni asia elämässä uusiksi, kun synnytyksen keskellä tajusin, että voi olla ettei meistä nyt toinen tai kumpikaan selviä tästä.
Toinen synnytys meni normisti, eikähän sellaisessa olekaan juuri mitään mitä miettiä. Voihan sen jälkeen helposti täyttää päänsä vaipanvaihdolla, imetyksellä, kotitöillä ja muiden, vähemmän reippaiden ihmisten tuomitsemisella.
Musta olisi niin kiva muistella sitä synnytystä, onneksi oon tänne av:lle sen pariin kertaan laittanut.
Meillä on erilaisia tapoja käsitellä asioita ja suojautua vaikeilta tunteilta. Jos jokin painaa, kieltäminenkin voi toimia, mutta joskus sitten kyllä seuraavassa raskaudessa saattaa nousta pelko esiin.
Eikö se nyt ole hyvä että naiset kertovat hyvinkin erilaisista kokemuksista avoimesti?? Musta on aika rohkeaa tulla kertomaan ihan omalla naamalla ei niin hirveän putkeen menneistä sektioista! Ja mun mielestä nuo naiset olivat kuitenkin onnellisia lapsistaan,en ymmärrä ap:n dissausta.
No, se että äiti voi hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin (jos äiti on pääasiallinen hoitaja).