Voiko tämä olla oikein? Työnantaja huomautti, että kannatan FB:n "väärää" ehdokasta
En ole koskaan kirjoitellut Facebookiin fanaattisesti oikeastaan mistään. Nyt pressanvaalien alla halusin monien muiden tavoin laittaa suosikkini numeron näkyviin profiilikuvaani. Olen myös muutamissa postauksissani kehunut häntä, mutta kertaakaan en ole dissannut vastapuolta.
Useat työkaverini, esimies mukaan lukien, ovat myös tuoneet FB:ssa poliittisia näkemyksiään julki, mutta kaikki nämä henkilöt ovat sattuneet kannattamaan eri ehdokasta kuin minä.
Nyt sitten työnantaja ilmaisi tyytymättömyytensä siihen, että kannatan julkisesti "väärää" ehdokasta. Perusteena on se, ettei ehdokkaani arvomaailma kuulemma sovi siihen arvomaailmaan, johon työnantaja haluaa voimakkaasti profiloitua. Ja että teen hallaa työnantajan maineelle, koska profiilissani käy ilmi sekä työnantajan nimi että kannattamani ehdokas. Työpaikallani tai -tehtävilläni ei ole mitään tekemistä poliitiikan kanssa, siinä tapauksessa rutinan ymmärtäisin!
Tämä ei siis ollut virallinen huomautus, vaan kahvipöydässä annettu "vahvanpuoleinen suositus" poistaa profiilistani viitteet väärän arvomaailman kannatukseen.
Mihin asti työnantaja oikein saa tällaisista määräillä??
Kommentit (21)
enkä kuollaksenikaan ottaisi pomoani kaverikseni, juuri siksi. Töissä on työminä, ystävilleni olen ystävä. Niitä ei kannata sekoittaa.
Itse ole höpsö.
Olen kaikkien työkavereitteni kaveri.
ap
Olen ihan vain tavallinen oma itseni molemmissa paikoissa. Ja työkaverit ovat minulle enemmänkin tuttuja, jotka sattuvat olemaan samassa työpaikassa kanssani.
ap
Ellet sitten ole jomman kumman kampanjatiimissä töissä?
Ellet sitten ole jomman kumman kampanjatiimissä töissä?
Niin kauan kun et ala YRITYKSEN NIMISSÄ ilmoittamaan omaa poliittista kantaasi. Henkilökohtaisesti voit olla mitä mieltä tahansa ja FB on henkilökohtainen kannanotto.
Sitä paitsi: miksi muut sitten saisivat kannattaa FB:ssä jotain ehdokasta? Ei se voi mennä niin, että tiettyä ehdokasta saisi kannattaa julkisesti mutta jotain toista ei...
2 §
Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu
Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986). Siitä, mitä syrjinnän käsitteellä tarkoitetaan, vastatoimien kiellosta ja todistustaakasta syrjintäasiaa käsiteltäessä säädetään yhdenvertaisuuslaissa (21/2004). (20.1.2004/23)
Määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa ei saa pelkästään työsopimuksen kestoajan tai työajan pituuden vuoksi soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa, ellei se ole perusteltua asiallisista syistä.
Työnantajan on muutoinkin kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, ellei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.
Työnantajan on noudatettava 1 momentissa säädettyä syrjintäkieltoa myös ottaessaan työntekijöitä työhön.
No nyt voit siis miettiä, mihin asiat johtivat. Ei tarvitse olla suurnero ymmärtääkseen, että asiat voivat johtaa juuri tuollaisiin episodeihin.
Mun FB ystävät ovat oikeita ystäviä, joille voin kevyesti kirjoittaa, että työ on paskaa, pomo on homo ja vituttaa.
Jos hyväksyy muita kuin ystäviään, pitää varautua siihen, että kumarrus toiselle voi olla pyllistys toiselle.
saa estää eikä kieltää sinua kannattamasta sitä ehdokasta ketä haluat. Fb profiilissakin saat tuoda asian julki. Tietenkään et saa pilkata etkä haukkua työantajaasi, mutta sitähän et tee vaikka teet profiilissasi selväksi ketä vaaleissa tuet.
Kehoittaisin ystävällisesti työnantajaa ottamaan selvää asioista jotta tajuaa että työntekijä saa ihan vapaasti valita ehdokkaansa ja puolueensa eikä työnantajalla ole siihen mitään sanomista. Ei ole olmassa oikeaa tai väärää ehdokasta. Tuohan on törkeää käytöstä pomolta.
Suomen perustuslaki 6 §: "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."
Tarkoittaa sitä, että työnantaja ei saa syrjiä esim. poliittisen mielipiteen vuoksi.
Itse olen useamman henkilön esimies, joista tiedän monen omaavan hyvinkin erilaisia poliittisia mielipiteitä kuin omani. Mutta ikinä, en ikinä, asettaisi heitä eri asemaan sen vuoksi. Saati edes ehdottelisi, että he eivät saisi kertoa julkisesti kantaansa. Ennemminkin itse varon työpaikalla pitämästä meteliä omista mielipiteistäni, jotta ei voisi edes syntyä sellaista tunnetta, että jotkut poliittiset mielipiteet ovat oikeampia kuin toiset.
Who the fuck cares, mitä joku naamakirjassa kannattaa!!!! Ja poliittinen kanta on kyllä ihan yksityisasiasi, eikä työnantaja voi siitä urputtaa.
Eri asia, jos haukut työnantajaasi naamakirjassa tai olisit Niinistön kampanjassa töissä.
Kun pomo seuraavan kerran tuollasia sanoo, vastaat ihan rauhallisesti ja nätisti, että "poliittinen kanta on minun yksityisasiani, ja Suomessa on sananvapaus."
Miksi sulla lukee siellä työnantaja??
Tätä mä ihmettelen facebookissa, mä en ikinä kirjoittaisi sinne työpaikkaa, koska facebook on vapaa-aikaa. Turhaan siellä työnantajaasi mainostat...silloin tavallaan kirjoitat yrityksesi "nimissä"!
Ota työtiedot pois ja poista työkaverit kavereista, ainakin pomo. Äläkä missään nimessä sittenkään kirjoita pahaa sanaa työnantajastasi, voi muuten tulla potkut, näitä on nähty.
Miksi sulla lukee siellä työnantaja??
Tätä mä ihmettelen facebookissa, mä en ikinä kirjoittaisi sinne työpaikkaa, koska facebook on vapaa-aikaa. Turhaan siellä työnantajaasi mainostat...silloin tavallaan kirjoitat yrityksesi "nimissä"!
Ota työtiedot pois ja poista työkaverit kavereista, ainakin pomo. Äläkä missään nimessä sittenkään kirjoita pahaa sanaa työnantajastasi, voi muuten tulla potkut, näitä on nähty.
ei. Joskaan en itse pidä näistä fb jutuista, joissa tuodaan omaa mielipidettä ehdokkaista julki yms. Jokaisen oma asia. Eduskuntavaalien aikaan poistui kaverilistalta paljon sellaisia kavereita, jotka jaksoivat meuhkata ehdokkaista, riippumatta puolueesta. Ei ole minun mielestäni sopivaa sosiaalisessa mediassa.
KATSO NYT ITSEKKIN MIHIN SE JOHTI!
Puusilmä!
Postaisin sinne fb:n seinälle tuon sun alkuperäisen kirjoituksen ja lisäksi linkin finlex:n josta asiaan liittyvät kohdat. Ottaisin myös yhteyttä liittoon. Jos ehtisin hieman rauhoittua ennenkuin koneelle pääsisin jättäisin tuon fb:ssä huutelun väliin ja ottaisin yhteyttä vain liittoon. Jos kuitenkin on tarkoitus pysyä ko työpaikassa niin tuollainen yleinen huutelu ei ehkä olisi kauhean fiksua. Jokatapauksessa pomon käytös oli täysin asiatonta ja lain vastaista!
Sananvapaus tarkoittaa että sinulla on oikeus ilmaista mielipiteesi. Itse olen kuitenkin vetänyt rajan niin etten facebookissa mainitse työnantajaa millään tavalla. Oman kantani olen kyllä fb:ssä sanonut mutta työnantaja sen tietääkin. Hän on eri kannalla mutta ei ole tuominnut minua enkä minä häntä.
Eli periaatteessa työnantajasi ei voi määrätä poliittista kantaasi. Mutta olisin kuitenkin varovainen mitä fb:ssä kirjoittelen.
Siinä olisi työnantaja kuunnellut pian korvat punaisena.
Yksi syy siihen, miksi en käytä Facebookia.