Isättömät lapset?

että isä ei lainkaan ole mukana edes erotilanteen jälkeen (jos ei siis ole kuollut)?

Vankilassa?

Pärjäämme kun on pakko. Lapsilla on toki muistoja isästä, valokuvia ja tieto siitä kuka hän oli jne jne.

Onko täällä muita, joiden lapsilla ei ole lainkaan isää mukana elämässä? Miten pärjäilette?

Ei siis ole ollutkaan mitään erotilannetta.

Ei siis ole ollutkaan mitään erotilannetta.

Miten te sen lapsen sitten saitte alulle?

Vahingossa, kännipano?

Ei siis ole ollutkaan mitään erotilannetta.

Miten te sen lapsen sitten saitte alulle?

Vahingossa, kännipano?

Vahingossa.

Aika vähän täällä on isättömiä. Onneksi.

Rehellisesti, en tiedä lapsen isää.

Kuitenkaan en kokenut aborttia vaihtoehdoksi, koska olin vak. töissä jne. Se oli vain se yksi kännipano.

Rehellisesti, en tiedä lapsen isää.

Kuitenkaan en kokenut aborttia vaihtoehdoksi, koska olin vak. töissä jne. Se oli vain se yksi kännipano.

Miten sulla menee lapsesi kanssa? Onko hän vielä pieni? Onko sulla ollut tukiverkostoa? Minulle tämä on raskaampaa kuin luulin etukäteen. Lapsi on tärkeä, aikuiskontaktien vähyys ahdistaa kun olemme kaikki päivät kahdestaan.

niin sulle saattaa valjeta kuka se oli.

Rehellisesti, en tiedä lapsen isää.

Kuitenkaan en kokenut aborttia vaihtoehdoksi, koska olin vak. töissä jne. Se oli vain se yksi kännipano.

Mun mielestäni kannattaisi yrittää selvittää isyys, kun lapsi on vielä pieni (onko?) ennenkuin tulee se päivä jolloin hän kysyy "kuka minun isäni on?". Mitäs silloin vastaat?

Hänellä olisi oikeus tietää biologinen isänsä.

Jospa voit miettiä ketä silloin oli kuvioissa ja teet kylmästi dna-selvityksen eri ehdokkaista! Kysypäs omalta terveydenhoitajaltasi asiasta, rohkeasti.

Tämä on mahdollista, tiedän koska eräs tuntemani henkilö on aikoinaan lähettänyt "isyyshaasteen" useammalle henkilölle, ja selvitti isyyden.

Ja haluan toivottaa sulle tsemppiä ja jaksamista joka tapauksessa - ei varmasti ole aina helppoa olla aina äiti JA isä. Kunnioitan sinua suuresti, että et päätynyt aborttiin vaan päätit selvitä.

Minä olen elänyt isättömänä 5-vuotiaasta lähtien, isäni oli alkoholisti ja isälläni oli ollut toinen perhe ennen minua ja minut ja äitini on pidetty visusti pois siitä. Haitat mitä isättömyydestä on ollut: koulussa piti piirrellä isänpäiväkortteja, lääkärissä kysellään perinnöllisiä sairauksia, en tiedä. Puolikas suku.

Lapseni isällä oli narsistinen persoonallisuushäiriö ja joi liikaa, nämä asiat selvisivät seurustelun myötä ja pian eron jälkeen odotti ylläri: ehkäisy oli pettänyt. Olemme pärjänneet erittäin hyvin, lapsi on terve, iloinen, hyväntuulinen, sosiaalinen ja kiinnostunut kaikesta, ikää 3v. Saa tietää isästään kun niin haluaa mutta isää ei ole kiinnostanut tutustua lapseen vaikka sekin mahdollisuus annettiin. Tasapainoisemman lapsuuden saa näin.

Raskasta tämä ei ole, olisi paljon raskaampaa hoitaa sitä aikuista ongelmaista "lasta" tässä samalla. Miehenmallia lapsi saa muista ihmissuhteistamme. Uutta kumppania en ole ottanut enkä harrasta tilapäissuhteitakaan.

lapsen biologinen isä on alkoholisti ja narsisti (psykiatrin mielipide). isyyttä ei ole selvitetty eikä tunnustettu.



hyvin pärjätään, oon hakeutunut perhekerhoihin, yksinhuoltajien kerhoon ja käymme kirkossa usein. olen hoitovapaalla kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. kun lapsi aikanaan kysyy isästään kerron hänestä nimen sekä sen että isä ei pystynyt olemaan hänelle isä, koska on mieleltään sairas. yhden valokuvan säästän lapselle isästään.

Ei varmaan tarttee edes sanoa mutta ois niin kiva kun miettisitte miehet ja naiset noiden "känni panojen" "ups en muista"-juttujen seurauksia.



Minä olen elävä seuraus siitä ja se että äitini ei sentään tehnyt aborttia ei aina jaksa lämmittää mieltä.



Se minun isättömyyteni vaikuttaa myös omiin lapsiini ihan konkreettisesti kun sukua vähemmän ja kun siitä ei mitään tiedä ja sitten on ne psyykkiset jutut joita en aina itsekään ymmärrä.



Isätön.

Tsemppiä teille kaikille äideille! Tähän ketjuun kirjoittaneet vaikuttavat ihmisiltä, jotka ovat tehneet parhaansa kulloisessakin tilanteessa. Minusta oli mukava etenkin tuo erään toteamus, että on säästänyt kuvan lapselleen (mieluusti useammankin) ja aikoo kertoa että isä oli mieleltään sairas eikä siksi kyennyt toimimaan isänä. Se on rehellinen mutta silti "kiltti" tapa kertoa.

Lapsella ei ole tunnustettua isää ollenkaan.

eivät ole nähneet isäänsä 9 vuoteen. Isä hullu narsku ja asuu jossain päin maailmaa. Pärjäämme hyvin, elämä olisi varmasti painajaista jos isä olisi Suomessa. Lapsetkin sen tavallaan tietävät, koska ovat tietoisia siitä, miten hullu "isä" on.