Huolista ja vastoinkäymisistä kertominen lähentää?
Onko tässä syy, ettei minulla ole läheisiä ystäviä? En osaa, enkä halua omista ja perheen ongelmista ulkopuolisille. ONko niin että tuttavuus jää pintapuoliseksi jos ei pysty huolistaan muille puhumaan?
Kommentit (7)
ihmisille tulee hyvä olo siitä jos ne huomaa että niihin luotetaan ja ne jakaa sitten omiakin asioitaan ja sen seurauksena tunnette toisenne paremmin ja ymmärrätte toisianne paremmin
voi se mennä kyllä överiksikin ja jos liikaa valittaa ja marisee niin se saa ihmiset kaikkoamaan ympäriltä
se vaatii musta sen että olaan tietyllä tasolla suhteessa
jos alkaa liian intiimiksi liian pian niin se tuntuu siltä että mikä hörhö toikin on
Musta toi vika lause on oikeesti hyvä.
Mä oon huomannut, että ihmiset aina juhlapuheissa kyllä jaksaa hymistä, kuinka puhuminen on tärkeää, mutta käytännön tasolla hirvittää, jos joku on koko ajan avautumassa. Siitä tulee sellainen ihme psykopuhefiilis, tosi epäaito ja vähä pelottava.
Mun mielestä ei kannata avautua edes ystäville kuin vasta äärimmäisen harkinnan jälkeen.
Ihmiset haluaa lopultakin pitää etäisyyttä toisiinsa, ei sitä, että ihmiset liimautuu omine vaikeuksineen heihin. Asian huomaa vasta, kun joutuu itse jonkun omituisen avautumisen kohteeksi. Ei siinä tiedä, miten päin olisi.
Ystävistä tulee myös hetkessä "ystäviä". Senkin takia kandee varoa mitä kenellekin tulee. Kaikki jutut lähtee kiertoon muuten tosi helposti.
En olisi sellaista uskonut, koska seurustelukumppanihan on se läheisistä läheisin. Kokemus kuitenkin osoitti, että löytyy myös ihmisiä, joille ei saisi ilmaista pienintäkään koettua epävarmuuden tunnetta, kömmähdystä tai epätäydellisyyttä.
En olisi sellaista uskonut, koska seurustelukumppanihan on se läheisistä läheisin. Kokemus kuitenkin osoitti, että löytyy myös ihmisiä, joille ei saisi ilmaista pienintäkään koettua epävarmuuden tunnetta, kömmähdystä tai epätäydellisyyttä.
Parisuhteessa surullista. Mutta tollasta todella on. Ihmiset ON raadollisia, ja heikkoja ja haluaa ympärilleen ennen kaikkeaan itseään vahvempia ihmisiä.
Olen törmännyt itse joskus samaan, saanut näpeilleni ja oppinut varomaan, minkä verran omasta epätäydellisyydestäni uskallan paljastaa. Edes parisuhteessa.
sen niinä muutamina kertoina kun olen pystynyt päästämään jonkun ihmisen näkemään edes vähän pintaa syvemmälle.
Harmi, että se on minun luonteelleni niin vaikeaa.
meno jää "hyvää päivää kirvesvartta"-tasolle.
Itse en vaikeuksista puhumiseen pysty, kuuntelen kyllä sujuvasti.
ihmisille tulee hyvä olo siitä jos ne huomaa että niihin luotetaan ja ne jakaa sitten omiakin asioitaan ja sen seurauksena tunnette toisenne paremmin ja ymmärrätte toisianne paremmin
voi se mennä kyllä överiksikin ja jos liikaa valittaa ja marisee niin se saa ihmiset kaikkoamaan ympäriltä
se vaatii musta sen että olaan tietyllä tasolla suhteessa
jos alkaa liian intiimiksi liian pian niin se tuntuu siltä että mikä hörhö toikin on
Läheisten ihmisten kanssa jaetaan myös negatiivisia asioita. Tuttavien kesken hypetetään siä miten hienosti kaikki asiat on. Ja tosiaan useimmat läheiset ystäväni ovat tulleet läheisemmiksi kun heillä on ollut joku kriisi elämässä ja olen ollut kuuntelijana.