Harmittaa kun mun seura ei kelpaa enää

Ja tiedän että on typerää tulla sitä tänne tilittämään, mutta teen sen silti.



Oma perhe asuu kaukana, miehen suku lähellä. Ennen oli mukavaa ja tulin hyvin toimeen miehen sisarusten kanssa, nyt jostain syystä minua ei enää pyydetä mukaan silloin harvoin, kun meillä pikku lasten vanhemmilla tulee jonnekin lähdettyä. Ennen mentiin isolla naislaumalla teatteriin, mökille jne., mutta nyt kuulen vasta jälkeen päin noista.



On yksinäinen olo, ja ylpeys ei anna periksi kysyä missä vika... Olen perusoptimisti ja useimmiten iloinen ja hyväntuulinen, mutta nyt meinaa suru hiipiä puseroon.



Jonkin aikaa uskottelin, että on vain sattunut, että muut ovat tehneet juttuja ilman minua, mutta nyt kävi niin, että yksi porukan osallistuja oli perunut erään ennalta varatun reissun, niin ehdotin että voisin lähteä hänen sijastaan, mutta kovin tuntui hankalalta.



Harmittaa etten tajunnut tuossa tilanteessa kysyä miksi minua ei haluta mukaan enää. Ymmärtääkseni olen ollut ihan mukavaa seuraa kerta kaikkiaan ymmärrä miksi minulle ei enää edes kerrota menoista...