Opiskelin turhaan, nyt katkera olo

Minäkin olen filosofian maisteri, menin työelämään heti tokana opintovuonna, tienaan satatonnia ja risat vuodessa.

Kannattaa muistaa, että monella ei oo edes sitä "paskaduunia". Ja joku on kouluttautunut sun tekemään työhön, eikä nyt sitä siis saa.

Ja ainahan sanotaan, että niitä hakemuksia kannattaa laitta menemään. Mitään ei saa, jos ei yritä.

terv ei-ap, vaikkakin fil.maist, kieliä lukenut, muttei ihan apinan töissä, tstotöissä kuitenkin.



Ja myös mietin, miten kehittäisin itseäni bisnesmaailmassa eteenpäin. Enkä ole kauhean katkera.

Opiskelin siis kasvatusttieteen maisteriksi yliopistossa (myös opettajan pedagogiset, opetushallinto ja aineenopettajan opinnot). En kuitenkaan ole saanut mitään kunnollista työtä, vaan teen lyhyitä sijaisuuksia. Olen niin katkera, kun tuhlasin aikaani opiskeluun, kun olisin kai saanut työtä ilman lukiota, tai siis sain ennen yliopisto-opintja. Olen jo 50-vuotias, joten uuden työn saaminen ei näytä kovin todennäköiseltä.



Eikä työn saaminen muutenkaan. Ei tässä sitten muuta kuin yritän kynsin ja hampain pitää kiinni ansiosidonnaisella päivärahalla pysymisestä eläkeikään saakka.

Lukion jälkeen olin kahden vaiheilla opiskelenko matkatoimistovirkailijaksi (2 v.) vai menenkö yliopistoon. 7 vuotta olin yliopistossa mutta en kerta kaikkiaan saanut tehtyä kandityötä joten jätin opinnot.



Nyt olen kolmekymppinen ylioppilas jolla työkokemusta 1 kk eikä suhteita joten näyttää hyvin epävarmalta että koskaan mitään töitä saisin. Kun vaan olisi nuorena tajunnut että en selviä yliopistossa niin mulla voisi olla nyt vaikka kuinka hieno ammatillinen ura.

Olen yrittäjä, ihan humanistisella alalla. Työkokemusta oli neljältä vuodelta jo ennen opintoja. En tajua lainkaan tuota, että kökitään yliopistossa piilossa vuosikaudet!



2

tosin pääaineeni on kielten lisäksi aluetutkimusta. Toisaalta ajattelen, että opiskelu on henkistä pääomaa, eikä siinä mielessä ole mennyt hukkaan. Olen nyt hoitovapaalla ja jäämässä kohta uudelle äitiyslomalle, ja olen harkinnut opiskelevani vielä jonkun käytännön ammatin. Toisaalta kevyt ja stressaamaton toimistotyö ei omaan korvaan kuulosta kovin pahalta...



Voisitko ajatella opiskelevasi sielä lisää tai jotain ihan toista alaa? Tai vaikka aloittaa jonkin tavoitteellisen harrastuksen, johon voisit panostaa niin, ettei liian helppo työ haittaisi samalla tavalla? Mennyttä ei tässä vaiheessa enää pysty muuttamaan, joten kannattaa vain yrittää asennoitua niin, että siitä löytäisi ne hyvät puolet.

mutta epäröin työnsaantimahdollisuuksia,kiitos vanhempien aktiivisen puuttumisen asiaan, ja sen vuoksi opiskelin kansantaloustiedettä.



Nyt kaduttaa; minulla on kyllä ihan ok työ, viihdyn ihan hyvin ja palkka on hyvä, mutta en oikein arvosta sitä työtä enkä alaa (rahoitusala) enkä koe mikäänlaista intohimoa työhön. Haaveilen siitä, että olisin historiantutkija yliopistolla ja saisin istua arkistoissa kaivelemassa vanhoja dokumentteja ja tutkia mielenkiintoisia asioita, vaikka toisaalta ymmärrän, ettei niin ehkä olisi käynyt. Mutta nyt en antanut itselleni edes mahdollisuutta sellaiseen.



No, en kuitenkaan ole katkera, ja luultasti jos minulla ei olisi hyvää työpaikkaa ja asiat sillä tavalla kunnossa, en edes osaisi haaveilla siitä, että työn pitäisi olla jotain muuta kuin elatuksen vuoksi tehtävää.

Olen kovastikin harkinnut muita opintoja, ja olenkin jo hakenut amk:hon hoitoalaa sivuavalle alalle. En vain valitettavasti päässyt viimeksi sisään, mutta haen uudestaan. Leppoisa toimistohomma sinänsä on ihan ookoo, mutta kun siihen sisältyy maailman inhottavimmat työkaverit...

mutta epäröin työnsaantimahdollisuuksia,kiitos vanhempien aktiivisen puuttumisen asiaan, ja sen vuoksi opiskelin kansantaloustiedettä. Nyt kaduttaa; minulla on kyllä ihan ok työ, viihdyn ihan hyvin ja palkka on hyvä, mutta en oikein arvosta sitä työtä enkä alaa (rahoitusala) enkä koe mikäänlaista intohimoa työhön. Haaveilen siitä, että olisin historiantutkija yliopistolla ja saisin istua arkistoissa kaivelemassa vanhoja dokumentteja ja tutkia mielenkiintoisia asioita, vaikka toisaalta ymmärrän, ettei niin ehkä olisi käynyt. Mutta nyt en antanut itselleni edes mahdollisuutta sellaiseen. No, en kuitenkaan ole katkera, ja luultasti jos minulla ei olisi hyvää työpaikkaa ja asiat sillä tavalla kunnossa, en edes osaisi haaveilla siitä, että työn pitäisi olla jotain muuta kuin elatuksen vuoksi tehtävää.

ja saan kaivella dokumentteja ihan ilokseni. Se on paljon hauskempaa, kuin tehdä sitä työkseen ja miettiä nälkäpalkalla, mistä leipää pöytään. Tutkijoilla on yleensä pätkiä ja kurjat palkat. Raha helpottaa harrastuksia ja vapaa-aikaa. Halusin aikanaan historiaa lukemaan, mutta yksi tuttu puhui järkeä päähän. Onneksi puhui. Valmistuin laskentatoimen yo-merkonomiksi ja niitä hommia olen tehnyt, ja myös edennyt. Saan nykyisin bruttoliksaa 2837 euroa, epäilen, saisinko sitäkään tutkijana.

Kaikki tutkinnot ei juu kannata. Jos olette 30-v., niin ei ole vielä liian myöhäistä opiskella jotain muuta alalta, josta töitä löytyy = ruveta duunariksi mieluummin kuin kotiin makoilemaan. Turha porata, kun vaihtoehtoja on. Mokia tulee tehtyä, mutta ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja voivottelemaan!

Viiskymppisellä voi toki olla toinen juttu. Tosin mieheni, 47-v. putkimies, opiskelee jatkotutkintoa työnantajan siunauksella. Mutta hänelle on parempiliksaisia töitä luvassa, kunhan valmistuu. Niin ja muuten: putkimiehistä on pulaa...ja liksat on ok!

Meilläkin on töissä filosofian maistereita, jotka on suosiolla osastosihteerien hommissa...ja mieheni työpaikalla on montakin uudelleen kouluttautunutta eri tehtävissä.

terv. putkimiehen rouva

on myös luuserimenneisyys tai -nykyisyys, miten sen ottaakaan. Minua kiinnostivat kieleen liittyvät asiat ja lähinnä kai haaveilin tutkijan urasta. No, en ollut varmaan riittävän älykäskään, mutta enpä ole kovin hyvää kuullut noista yliopiston työpaikoistakaan. Ei saa rauhassa fiilistellä penkoessaan arkistoja ;) Jokainen kantaa toki vastuun itsestään, mutta noita opiskelupaikkavalintoja tehdään jo nuorena, ei kypsän aikuisen iässä. Väitän, että yhteiskunta tuhlaa järjettömän määrän rahaa opiskelijoihin, jotka etsivät itseään ja lopulta toteavat, ettei musta tähän ollutkaan. Mikä auttaisi, ehkä kunnollinen oppilaanohjaus niin peruskoulussa, lukiossa kuin siitä eteenpäinkin?

samanlainen turha tutkinto. Töitä en saa paria-kolmea kuukautta pitemmäksi ajaksi.

Mikä kannattaisi opiskella toiseksi tutkinnoksi?

Opiskelin siis kasvatusttieteen maisteriksi yliopistossa (myös opettajan pedagogiset, opetushallinto ja aineenopettajan opinnot). En kuitenkaan ole saanut mitään kunnollista työtä, vaan teen lyhyitä sijaisuuksia. Olen niin katkera, kun tuhlasin aikaani opiskeluun, kun olisin kai saanut työtä ilman lukiota, tai siis sain ennen yliopisto-opintja. Olen jo 50-vuotias, joten uuden työn saaminen ei näytä kovin todennäköiseltä.

Eikä työn saaminen muutenkaan. Ei tässä sitten muuta kuin yritän kynsin ja hampain pitää kiinni ansiosidonnaisella päivärahalla pysymisestä eläkeikään saakka.

Itse ajauduin työelämään lukioikäisenä, opiskelin ammattitutkinnon ja erikoisammattitukinnon työnohessa (edelleen samaa työtä tehden). Lapset hankittu, kaikki pitäisi olla jees. Kolmekymppiä tulee täyteen tänä vuonna ja mieli tekisi yrittää yliopistoon. Liekö sitä kuitenkin sitten liian vanha opiskelemaan... Pelottavaa, että 15-18v pitäisi tietää, mitä haluaa tehdä isona, mutta huomata 30v, että edessä on vielä 30 vuotta työelämää. Tehdäkö sitä, mitä tähänkin asti sen reilut 10 vuotta vai uskaltaako lähteä "teinien" joukkoon opiskelemaan.