Hyväksikäytön mainingit läpi elämän

Onnellinen olen saanut olla. Mutta voi, miten sinisilmäinen sitä on sitten saanutkaan olla.



MInä opin luottamaan ihmisiin. Kun on hätä, saa apua. Miesten tehtävä on tehdä työtä ja naisten tehtävä on ruokkia ja vaatettaa lapset. Mies hallinnoi kaiken rahan, kyllä lapsilisä riittää sekä äidin että lasten hankintoihin.



Ja riitihän ne kun vaihtoehtoja ei ollut. Äiti oli ja on yhä ylpeä siitä, että selvisi. Hänelle oli tärkeää että ei erottu. Muistan äitini kaupassa kerjäämässä, ostamassa halvinta mahdllista ja taivastelemassa miten kaiiki voikin olla niin kallista. Ja lapset kasvoivat aivan liian nopeasti, aina oli pientä vaatetta päällä. Saatiin kierrätettyjä vaatteita, eivät sopineet harteikkaille lapsille - mutta pakkohan sitä jotakin oli päälle pukea. Ei käyty missään. Ei harratettu mitään mikä maksoi, sukset oli talvella ja polkupyörä kesällä. Niillä pääsi minne tarvitsi päästä. kirjastosta sai kirjoja.



Minä luotin ihmisiin, he auttavat kun on hätä. Tulin 18 vuotiaana raskaaksi, lapsen isä ilmoitti että ei kiinnosta. Pidin lapsen, koska eihän miestä tarvita lapsen ruokkimiseen. Minä selvisin. Olin oppinut elämään vähällä.



Minä luotin ihmisiin kun oli hätä. Sain apua. Seurustelut eivät edelleenkään onnistuneet. Isä kuoli. Äitini alkoi seurustella. Ei häntä haitannut että mies oli naimisissa, ei hän rahaa ollut vailla - rakkautta ja seuraa vain. Pyytettömästi.



Veljeni meni naimisiin. Liitto kesti vajaan vuoden. Hänen mielestään vaimon tuli hoitaa lapsensa. Niin vaimo sitten tekikin.



Minä luotin ihmisiin. Löysin ihanan miehen, menimme naimisiin ja saimme myös yhteisiä lapsia. Minä nousin pois työttömyys- ja lomautusputkista kun opiskelin uuden alan ammatin. Viimeinkin myös minulle maksettiin palkka juuri niinkuin piti, ei tarvinnut itku silmässä ihmetellä saako palkkaa vai ei.



Minä luotan ihmisiin. Olen saanut heiltä apua. Mutta myös minun lapseni ovat kovin sinisilmäisiä. Osaanko edes mieheni kanssa kasvattaa heidät siihen, että kaikille ei tarvitse olla kiva? Sillä juuri sellainen minä olen kaikille. En vain osaa olla ilkeä, ymmärrän kaikkia.