Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kun uusi työ osoittautuu painajaiseksi?

Vierailija
16.12.2006 |

Olin vuosia samassa työpaikassa ja lopulta halusin jatkuvien yt-neuvotteluiden paineessa vaihtelua. Pärjäsin työssäni. En ollut erinomainen, mutten mätämunakaan. Menin uuteen työhön täynnä energiaa ja aktiivisuutta. Kolme kuukautta myöhemmin tuntuu, että askel oli täydellinen munaus. Uusi esimies on todella töykeä ja ensimmäisestä työpäivästä mut tavallaan hylättiin koppiin yksin. Kukaan ei pyytänyt syömään, eikä ketään omasta ryhmästä halunnut tutustua. Myöhemmin olen tutustunut muiden ryhmien työntekijöihin ja he ovat mukavia. Reippaasti yritin kysellä ja oppia uutta, mutta esimies vain tiuskii enimmän osan ajasta, eikä halua edes opastaa uusiin tehtäviin ja kärsivällisyys ei riitä selittää mitään.



Eräs työkaveri vaihtoi työtä kuukausi sitten ja väliaikaisesti sain hänenkin työnsä eli nyt minulla on kahden ihmisen työt ja se on aika haastavaa, kun hädintuskin osaa edes omat työnsä vielä. Lisäksi aika on vuoden kiireisintä. Onnistuin kaikessa häslingissä tekemään kohtalaisen pienen virheen, jollaisia mielestäni sattuu kiireessä kaikille ja virhe oli helposti korjattavissa, niin tästä sain jo sitten kunnolla haukut. Esimies on useampaan kertaan irvaillut palaverissakin asiasta ja pyöritellyt päätään. Yhtään positiivista sanaa en ole saanut koko aikana, edes sanaa " hyvä" , vaikka asiat ovat edenneet suunnitelmien mukaan ja todellakin vastuullani on kahden ihmisen työt. Pikkuhiljaa töihin meno on tullut aina vain vastenmielisemmäksi ja suorastaan välttelen jo esimiestäni, sillä on vaikea kohdata jatkuvaa tylyyttä ja negatiivista asennetta. Tähän päälle esimiehelläni näyttäisi olevan ns. sisäpiiri, jolle jakaa kaiken. Osa ryhmästä on kuin välttämätön paha.



Olen miettinyt, että pitäisikö samantein alkaa hakea uutta työtä. Minulla on työuraa 10 vuotta ja takana useita esimiehiä ja kaikki ovat olleet persoonallisuuksia, mutta yksikään ei ole suhtautunut vihamielisesti alaisiinsa.



Mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä?

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on tullut tehtyä virhevalinta, niin uutta paikkaa vaan. Onko mahdollista vaihtaa talon sisällä tiimistä toiseen? Jos ei, niin sitten vaan uutta hakemusta kehiin. Miksi Sinun pitäisi kärsiä siitä, että esimies ei osaa olla töissä niinkuin siellä pitää olla? Usein on niin, että jos esimies on muutenkin hankalan ihmisen maineessa, on omat etenemismahdollisuudet vaikeita, et välttämättä saa haluamiasi töitä tai pääse oikeisiin koulutuksiin, koska esimies ei ole pidetty hänen omassa linjassa.

Vierailija
2/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Jos on tullut tehtyä virhevalinta, niin uutta paikkaa vaan. Onko mahdollista vaihtaa talon sisällä tiimistä toiseen? Jos ei, niin sitten vaan uutta hakemusta kehiin. Miksi Sinun pitäisi kärsiä siitä, että esimies ei osaa olla töissä niinkuin siellä pitää olla? Usein on niin, että jos esimies on muutenkin hankalan ihmisen maineessa, on omat etenemismahdollisuudet vaikeita, et välttämättä saa haluamiasi töitä tai pääse oikeisiin koulutuksiin, koska esimies ei ole pidetty hänen omassa linjassa.

Eihän tilanne ole ap:n vika, joten esimies kärsimään...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erityisesti vastaajista tuotepäällikön kirjoitelma kuulosti tutulta. Meillä perehdytys ei kestänyt edes tuota 1,5 tuntia ja sen jälkeen olen hohtimilla joutunut kiskomaan jokaisen neuvon ja selvennyksen. Olen yrittänyt myös kierrellä kyselemässä kollegoilta, jotka ovat kuitenkin ystävällisempiä. Paha tapa heillä on vaan, että jos kysyy jotain, niin lähettävät mailitse vaikka esimerkin ja esimies siihen cc:ksi. Jälkikäteen sitten tuleekin jo kommentti tyyliin: " oliko siinä nyt vielä jotain epäselvää?" Kaikki viestit kulkevat esimiehen kautta ja kollegat " käräyttävät" heti, jos kyselee jotain selän takana. Hassua, mutta 3kk:n aikana ammatillinen itsetuntoni on vajonnut miltei sille tasolle, jolla se oli uran alkuaikoina. Pelkään, että alan tekemään virheitä jo pelkästä ahdistuksesta ja tuen puutteesta.



Tilannetta pahentaa se, että esimieheni harrastaa aika paljon uhkailua töideni ja muidenkin töiden puolesta. (on minulle uutta työelämässä) " No, jos nämä hommat ei ala sujua, niin siitä täytyy tehdä omat ratkaisut" . Pahinta oli, että minulta vietiin yksi pieni vastuualue pois. Syy on ihan ymmärrettävä, koska koko juttu ei oikein liity muihin töihini ja pitäisi luonnollisesti olla toisella ryhmällä. Jostain syystä oli vain jäänteenä vielä mulla. Tästäkään ei tosin viitsinyt kertoa minulle ensin vaan sähköpostilla sain kommennuksen: " kun tämä xxx siirtyy tuolle Matille, niin sinä varmaan briiffaat häntä?" No, tieto oli minulle uusi. Samoin viimeksi viime viikolla pyysi erästä toista ihmistä hoitamaan minulle kuuluvan tehtävän. Luultavimmin syy on siinä, että minulla on liian paljon töitä tällä hetkellä, mutta tuntui oudolta, kun ensin kävi pyytämässä mua tekemään se ja puolen tunnin päästä olinkin mailissa cc:nä, jossa delegoi tehtävän jollekin toiselle.



Kun ajattelee näitä, niin harmittaa vaan entistä enemmän...

Vierailija
4/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turha se on itseään kiusata työpaikalla, jossa pomona ja työkavereina on sivistymättömiä moukkia. Oletko vielä koeajalla? Jos olet, lähde saman tien.

Vierailija
5/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde ennenkuin koko itsetuntosi romahtaa tai sairastut.

Vierailija
6/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä toiset pitävät hänen tyylistään ja toisaalta hehän ovat " äijäjengiä" , jotka ovat olleet yhdessä jo vuosia. Minä tulin sivusta syksyllä.



Jälkikäteen olen ymmärtänyt senkin, että olisi pitänyt uskoa vaistoa. Eräs tuttu houkutteli tuonne töihin. (ei ole samassa ryhmässä, mutta samaa osastoa kuitenkin) Työhaastattelukin oli jo niin ylimielinen ja hätäinen, että olisi pitänyt haistaa heti jotain outoa. Ensin esimies tuli vartin myöhässä ja toinen haastattelija sillä aikaa selitti tuotteesta jne. Esimies viipyi haastattelussa kelloa tuijottaen noin puoli tuntia ja sitten totesi, että hänen täytyy mennä ja käski toisen haastattelijan käydä muita asioita vielä kanssani läpi. Luulin, että on sikakiire, mutta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että tokihan sitä pitää kolmelta perjantaina kotiin päästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuollaista menoa oma psyyke kauan kestä. Työssä pitää saada oikeudenmukaista kohtelua.

Vierailija
8/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kopioi toi teksti ja muuta voimakkaimpia sanakäänteitä hieman ja löheä se sen jälkeen esimiehesi sähköpostiin. Osasit perustella hyvin, miksi sinustatuntuu pahalle töissä. Ei sinua yhden spostin takia ainakaan voida irtisanóa. Lähetä maili siis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika kuluttavalta vaikuttaa, ehkä sun olisi parempi vaihtaa työtä tässä vaiheessa kun se on vielä kohtuuhelppoa? Voi olla, että parin vuoden päästä sulla (ja muillakin) alkaa sairaslomat lisääntyä.



Toinen vaihtoehto voisi olla työterveyshoitajalle puhuminen, työterveyshuolto pystyy puuttumaan tällaisiin työilmapiiriasioihin ylemmän johdon kautta anonyymisti (jos siis sun ikävä esimiehesi ei ole se kaikista isoin pomo). Tämä siis, jos työ on muuten sellainen jota haluat tehdä.

Vierailija
10/10 |
16.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni vastaava kokemus. Vaihdoin uuteen paikkaan ja ekan päivän " perehdytys" 1.5h sitten esimies jäi lomalle 2 viikoksi. Eipä siinä mitään, aloin opettelemaan uusia hommia. Homma vaativa tuotepäällikön paikka ja paljon uutta ja todella haastavaa opeteltavaa. Loman jälkeen luulin, että esimiehen kanssa jatkettaisiin hieman tiiviimmin mutta kissan viikset. Sain osakseni tiuskimista ja " mitä kyselet" asennetta. Onneksi tiimiläiset jeesasivat ja kun alkoivat ihmettelemään miten esimies on jättänyt uuden ihmisen ihmisen aivan yksin, tajusin että kysymys ei todellakaan ole siitä että minussa vika olisi. Aloin tekemään töitä niin, etten edes kysynyt esimieheltä mitään vaan kollegoilta. Meillä olikin aina viileän kohteliaat välit ja en tykännyt esimiehestä pätkääkään.

Nyt olen äitiyslomalla ja kun menen töihin mulla on vaihtunut esimies! Ihanaa! Mitään ohjetta en osaa antaa mutta jos työ tuntuu mielekkäältä yritä saada tutorit vanhemmista työntekijöistä. On todellakin olemassa ihmisiä jolla ei pitäisi missään nimessä olla alasia..... Itseään ei kannata turhaan kiusata, osaaville ihmisille on tarjolla aina töitä!





















Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi kolme