Siis kyllä puoliso perii, lapset saavat lakiosan
ja puoliso saa asua yhteisessä kodissa kuolemaansa saakka ilman, että lapset sitä jakavat / ostavat
Kommentit (8)
Finlx.fi, ja perintökaari, sieltä se löytyy.
Jos pariskunnalla on lapsia, leski ei peri vaikka saa asua yhteisessä kodissa loppuikänsä.
Se on avio-oikeus, eikä perintö, jonka perusteella leski saa puolet YHTEISESTÄ omaisuudesta. Jos lesken osuus on suurempi kuin vainajan, ei saa sitäkään mutta ei tarvitse omaa osuuttaan luovuttaa tasinkona vainajan perillisille.
tai puoliso voi lisäksi periä jos on testamentti, jossa niin määrätään.
Jos ei ole testamenttia, jossa puoliso on määrätty edunsaajaksi, tai jos on rintaperillisiä, leski voi saada ns. tasinkoa kuolinpesästä niin paljon, että hänellä on kuolinpesästä puolet. Tämä ei siis ole perintöä. Jos lesken omistusosuus on jo muutenkin yli puolet (tapaus Kari Tapio), hän saa pitää oman omaisuutensa eikä joudu luovuttamaan siitä mitään kuolinpesälle.
Lisäksi leski saa pitää halutessaan parin yhteisen asunnon irtaimistoineen hallussaan.
Isälläni oli 4 lasta ja uusi aviovaimo.
Vaimolla ei ollut omaisuutta.
Heillä ei ollut avioehtoa tai testamenttia.
Isän kesämökistä meni puolet vaimolle ja me 4 lasta jaoimme loppu puolikkaan.
Eli ap:lla on käytössään väärä termi. Kyse ei ole puolison yhteydessä "perimisestä" vaan tasingosta. Jos on laadittu erikseen testamentti tai ei ole rintaperillisä, kyse on "perimisestä".
Isälläni oli 4 lasta ja uusi aviovaimo.
Vaimolla ei ollut omaisuutta.
Heillä ei ollut avioehtoa tai testamenttia.
Isän kesämökistä meni puolet vaimolle ja me 4 lasta jaoimme loppu puolikkaan.
Kuolinpesäänhän lasketaan sekä kuolleen että puolison kaikki varat ja niistä vähennetään velat. Tämän jälkeen sitä aletaan osittaa. Ensin siitä otetaan puolison osuus, hän saa pitää kaiken omissa nimissään olevan (tätähän ei sun mukaan isäsi vaimolla ollut mitään) sekä tasinkoa niin paljon, että se kattaa yhteensä 50% kuolinpesästä. Loppu menee lapsille perinnöksi. Mutta ei vaimo todellakaan peri mitään, jos on lapsia perimässä eikä testamentti ole määrännyt vaimoa perijäksi.
Isälläni oli 4 lasta ja uusi aviovaimo.
Vaimolla ei ollut omaisuutta.
Heillä ei ollut avioehtoa tai testamenttia.
Isän kesämökistä meni puolet vaimolle ja me 4 lasta jaoimme loppu puolikkaan.Kuolinpesäänhän lasketaan sekä kuolleen että puolison kaikki varat ja niistä vähennetään velat. Tämän jälkeen sitä aletaan osittaa. Ensin siitä otetaan puolison osuus, hän saa pitää kaiken omissa nimissään olevan (tätähän ei sun mukaan isäsi vaimolla ollut mitään) sekä tasinkoa niin paljon, että se kattaa yhteensä 50% kuolinpesästä. Loppu menee lapsille perinnöksi. Mutta ei vaimo todellakaan peri mitään, jos on lapsia perimässä eikä testamentti ole määrännyt vaimoa perijäksi.
Vaimolla oli tilillä kyseisen kuun eläke. Olkoot termit mitä vaan niin leski sai puolet ja me 4 lasta jaoimme puolikkaan.
vaikka vainajalla olisi rintaperillisiä. Tuon kumoaa testamentti ja avioehto!
jossa hän on edunsaaja.