Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen? Lapset 2,5v ja 10kk. Mulla alkais opiskelut syksyllä...
24.05.2011 |
Eli tilanne on nyt tämä;
hain keväällä hetken mielijohteesta opiskelemaan, ja nyt selvisi että pääsin sisään. Kyseessä ei ole av-mammojen tapaan mikään yliopisto tms vaan ihan tavallinen ammattikoululinja, monimuoto-opiskeluna eli suurin osa ajasta ollaan käytännössä töissä. Tykkäisin kovasti tästä ammatista, ja koulu ei lukiopohjalta kestäisi kun kaksi vuotta. Muuta ammattia mulla ei ole.
Työ on vuorotyötä, ja tietysti aikataulujen yhteensovittamiset mietityttää, samoin koululla oltavat päivät venyisivät aika pitkiksi, kun koulu sijaitsee toisella paikkakunnalla. Työharjoittelupaikat saisin varmaankin täältä meidän paikkakunnalta. Toisaalta, koululla oltavia päiviä ei ymmärtääkseni ole kovin paljoa,tyyliin viikko tai pari silloin tällöin.
Kuitenkin tässä pelottaa se, että toinen lapsista täyttää heinäkuun lopussa 1v, ja tuntuu että on liian pieni päivähoitoon. Mies olisi mielellään jäämässä kotiin lasten kanssa, mutta taloudellisesti se ei ole mahdollista. Vanhempi lapsi täyttää marraskuussa 3. Ei ole ollut päivähoidossa, olen siis ollut kotona hänen syntymästään saakka. tämän vanhemman lapsen veisin tosi mielelläni hoitoon, koska ei ole ollut muiden lasten kanssa kauheasti tekemisissä, ja alan jo huolestua että oppiiko ollenkaan otttamaan muita huomioon.. pikkuveljeään kiusaa kovasti edelleen, vaikka ajateltiin mustasukkaisuuden jo menneen ohi.. Roikkuu tosi paljon mussa kiinni, ja puistossakin mun pitäs olla leikkimässä koko ajan. Ollaan tarkoituksella käyty puistossa yhtä aikaa seudun pph:ien kanssa, jotta poika sais leikkiä toisten lasten kanssa. Kateellisena katson, kun muut samanikäiset ja pienemmätkin leikkii ja menee keskenään. Meidän poika melkein jopa pelästyy jos toinen lapsi tule ottamaan kontaktia. On muutenkin aina ollut aika haastava lapsi.
Yksi asia on vielä se, että mua pelottaa jo valmiiksi ensi talvi. Viime talvi oli tosi vaikea, pimeys ja ankeus masensi todella paljon, ja alan olla niin kypsä tähän jatkuvaan kotona olemiseen. Asutaan kävelymatkan päässä keskustasta, pikkukaupungissa. Mulla ei ole kavereita, ei äitituttuja tms. Ei vaikka olen yrittänyt tutustua ja kutsua vanhoja kavereita kylään. Ei onnistu. Tunnen oloni tosi yksinäiseksi. kevään koittaessa huomasin valon lisääntymisen auttavan mielialaan, mutta pelkään sitä syksyn ja talven ankeutta, yksin kahden lapsen kanssa kotona...
juu. Mitäs menin lapsia tekemään ja niin edelleen. Silti ahdistaa. Järkevintä kai olisi olla yksi vuosi vielä kotona ja sitten kokeilla uudestaan.
Mitä teen? Tässä kirjoittaessa tuntuu itsestäänselvältä jäädä kotiin. Yksivuotias on niin pieni viElä.. Huomenaamulla on taas mieli muuttunut. Kun tekisi vaan niin hyvää saada tähän elämään jotain muutakin..
Kommentit (11)
kouluun vaan ja lapset hoitoon, kyllä se siitä suttaantuu. ja jos ei, ainahan voi lopettaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina voi tosiaa koulutuksen keskeyttää. Yleensä sitä katuu sitä mitä ei tehnyt kuin sitä mitä teki.
Etsi hyvä hoitopaikka. Meillä ihanteellisin oli tarha vaikka esikoinen meni hoitoon todella nuorena. Joissain kunnissa voi palkata tuella hoitajan kotiinsakin kun on 2 lasta.
Tsemppiä!
pieniä ja opiskelun aikataulu kuulostaa melkoiselta, etenkin jos miehellä ei ole taloudelista mahdollisuutta jäädä kotiin. Opiskelu voi olla liian rankkaa. Lykkäisin opintoja vuodella vanhempainvapaan ja hotiovapaan perusteella. Tekisin ehkä jotain tenttejä ym etukäteen pois alta jos se on mahdollista. Tsemppiä!
lapset tarhaan ja tarhasta niin ei kun kouluun. Ei ne tarhat niin kauheita paikkoja kuitenakaan ole mitä täällä mainostetaan.
Hyvin moni tuttuni on vienyt lapsensa hoitoon (ihan päiväkotiin) tosi pienenä ja hyvin on kuulemma mennyt. Voi tosiaan olla kovempi paikka äidille kuin lapselle. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta, jos mies pystyy tekemään vaikka vähän lyhennettyä päivää, lasten hoitoajat eivät muodostuisi liian pitkiksi. VUoden ikäinen on kyllä aika pieni hoitoon ja lapsen edun mukaista olisi olla kotihoidossa, mutta ainahan kaikki ei mene optimaalisesti. Sinun olisi toisaalta hyvä saada itsellesi koulutus ja ammatti.
2,5 vuotiaan sosiaalisista taidoista ei tarvitse olla huolissaan, on ihan tavanomaista, että vasta 3-4 vuoden aikana lapselta alkaa sujua yhteisleikit. LApsi ei tarvitse kehittyääkseen päiväkotia, vaan kyllä puistoissa ja mahdollisissa perhekerhoissa käynnit riittävät. Ja lapsihan on vielä kovin pieni, mustasukkaisuuden ilmaisut kuuluvat nekin asiaan.
Toivottavasti löydätte hyvän ratkaisun.
en muista ammattiopistojen säädöksiä mutta olisiko sinun mahdollista ottaa opiskelupaikka vastaa nyt ja ilmoittautua poissaolevaksi ensimmäiseksi lukuvuodeksi vuodeksi? Amk-puolella ainakin on tämmöinen systeemi. Kannattaa olla yhteydessä opintotoimistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mä en oikeasti ymmärrä näitä joiden mielestä ahdistunut, turhautunut ja ammattia vaikka olvan äidin tulisi hampaat irvessä on kotona jotta ei yli 1v "joutuisi" hoitoon.
Yritä vaikka saada molemmat samalle pph:lle jos tarha tuntuu liian kovalta. Miehesi voisi tehdä lyhennettyä päivää/viikkoa ?
Menen hyvä nainen ja hanki itsellesi ammatti! Onhan sunkin vastuulla taata lapsille toimeentulo myös tulevaisuudessa, se jos mikä on paljon tärkeämpää kun sinnitellä ahdistuneena kotona, eihän ne tarhat tai hoitopaikat mitään helvetin esikartanoita ole :)
Meidän lapset ovat menneet hoitoon 1v2kk iässä molemmat enkä ymmärrä, miten se niin paha olisi kuten täällä väitetään. Lapset olivat hoidossa puoli kahdeksasta puoli viiteen, eli pitkät päivät. Molemmat päiväkodit ovat olleet tosi ihania, vaikka ryhmät ovat olleet ihan suuriakin. Teillä on kotona kaksi vanhempaa, joilta on löytynyt niin paljon turvaa, rakkautta yms., mitkä varmasti helpottavat päiväkotiin sopeutumista. Luultavasti (tai siis toivottavasti) saisit lapset samaan ryhmäänkin, joten varmasti sekin helpottaa myös sopeutumista. Meillä esikoinen selvästi tarvitsi enemmän huomiota ja rauhallisia viikonloppuja päiväkodin alkaessa ja jossain vaiheessa aamuisin pääsi itkut. Nuoremmalla ei itkujakaan tullut. Luulisi, ettei opintopäivät aina yhtä pitkiä ole, ehkä perjantait lyhyempiä ja lomiakin on aika paljon, lisäksi vielä ne harjoittelujaksot eli en näe mitään järkeä siinä, että siirtäisi opintoja. Niin, ja sisarukset tappelee vielä vuosia (ainakin meillä)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ne muidenkin 1-vuotiaat hoidossa pärjänneet ja ihan kelpo ihmisiä niistäkin on kasvanut. Kuulosti kovasti siltä, että sinun hyvinvointiasi parantaisi uudet kuviot ja pois pääsy kotoa. Eikä siitä missään nimessä pidä tuntea huonoa omatuntoa. Muistathan, että hyvinvoiva äiti on myös hyvinvoiva perhe :)
kouluun vaan ja lapset hoitoon, kyllä se siitä suttaantuu. ja jos ei, ainahan voi lopettaa