Lue keskustelun säännöt.
Paikalla ketään P-Karjalassa kasvanutta, mutta muualle muuttanutta? Olis kysyttävää...
09.05.2011 |
Moikka,
onko paikalla ketään, joka olisi varttunut Pohjois-Karjalassa ja sitten muuttanut muualle. Tunnistatteko mun kokemuksia jollain tasolla vai onko vain koko mun tuttavapiiri jotenkin erikoista...?
Olen itse asunut lapsuuteni Joensuussa, ja lukion jälkeen siirtynyt Turun kautta Pääkaupunkiseudulle. Mulla on paljon tuttuja, jotka jäänyt Pohjois-Karjalaan ja sitten olen myös tosi monissa yhteyksissä tutustunut eri puolilla Suomea entisiin pohjoiskarjalaisiin ja yksi asia ihmetyttää.
Mikä siellä onkaan paikallisessa asenneilmapiirissä/juomavedessä /tms. mutta jotekin musta tuntuu, että nämä kaikki ihmiset (itsekin kieltämättä mukaan lukien) ovat tietyllä tavalla aavistuksen verran saamattomia, melankolisia ja pessimismiin taipuvaisia. Noin niin kuin kärjistettynä, aste toki vaihtelee, mutta jotenkin kaikissa melankolinen perusvire, ei sellanen optimistinen "minä pystyn ja pärjään" olemus.
Tää näkyy mm. opintojen viivästymisenä, hankaluuksina löytää paikkaansa työelämässä yms. Puhetta riittää ja analysointia, mutta jotenkin kaikki (varmasti itse myös) kaipaisi sellaista terävämpää asennetta, parempaa itsetuntoa ja uskallustakin. En ole tätä niin Länsi-Suomessa kasvaneilta ystäviltäni nähnyt.
Tunnistaako kukaan tästä sepustuksesta jotain?? Olisi kiva kuulla kokemuksia!
Kommentit (11)
Olen kasvanut pienellä paikkakunnalla Joensuun lähellä. Muutin sieltä ensiksi Tampereelle ja myöhemmin pääkaupunkiseudulle.
Itä-Suomessa on joitakin sitkeitä yrittäjäsukuja, jotka osaavat hyödyntää kaiken. muut ihmiset jäävät roikkumaan hyödyttämään näitä sukuja mm tekemällä työllistettynä alipalkattua työtä heille. Eivät he kerro, että he haalivat itselleen kaiken niin rehellisesti kuin myös harmaata taloutta suosien. Kaatavatpa siinä sivussa hirvetkin pakastimiinsa ja laittavat metsillään rahoiksi. Palkaavat ihmisiä firmoihinsa vain suhteilla sukulaisia suosien ja muille sitten valtion tukemia juttuja ei vakitöitä. Ehkä tämä on masentavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan ap samat oireet..tiedän mistä puhut.
millaisissa piireissä liikut... ;)
Tai en ainakaan minä tunnista kuvailemiasi "piirteitä" enkä ole niitä huomannut meidän siellä asuvissa tai sieltä kotoisin olevisssa sukulaisissa/ystävissä. Itse ainakin olen "perinteinen" puhelias ja iloinen karjalainen - jollaisena Pohjois-Karjalalaisia kai yleensä pidetäänkin. Ja omasta mielestäni ihan kivasti saanut aikaankin kaikenlaista tässä matkan varrella; työllistynyt aina ja tällä hetkellä töissä vakipaikalla esimiestehtävissä keskisuuressa organisaatiossa pk-seudulla. Olen elämäni 20 ensimmäistä vuotta Joensuussa ja sen kupeessa elänyt ja siteet seudulle ovat edelleen hyvin vahvat.
Mun mielestä kaikki p-k:sta lähtöisin olleet ovat hyviä ja tunnollisia työntekijöitä.
Muutin opiskelujen myötä POhjois-Karjalasta pääkaupunkiseudulle ja tunnistan kyllä osittain itseni tuosta aloituksesta. Lähinnä tuosta itsetunto-ongelmasta.
Omat opinnot venyivät, mutta päätökseen ne sain ja koulutusta vastaavia töitäkin on aina löytynyt. Jotenkin vaan tuntuu, että takaraivoissa takoo "en mie pärjee" ja tämä asenne estääkin pärjäämästä uraputkikisassa.
Olisko taustalla kasvatusasenne? Oma äitini oikein ylpeili joskus, että "ikinä en ole lapsiani muille kehunut". Eipä tosiaan tainnut kehua, edes meille itsellemme. äidin mielestä ylpistyminen ja leuhkiminen on pahinta mitä olla voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin Kainuussa ja muutin P-Karjalaan.. täällä viimeinen kouluvuosi venynyt 3 vuodella yms. pientä.
Ei uskalleta ottaa minkäänlaista riskiä elämässä ja perusajatus on, että ei kannata edes yrittää. Nöyryyttä, hiljaisuutta ja huomaamattomuutta arvostetaan. Todellista metsäkansaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muitakin joilla samanlaisia kokemuksia. Mistähän tää kertoo? Asia tuli mieleen, kun tapasin viikonloppuna kouluaikaisia ystävättäriä. Heilläkin menee elämässä hyuin, on psykologia, kemistiä yms mut jotenkin sellainen pieni negatiivisuus kuitenkin taustalla. Hankala selittää ja itse asiassä itsekin puin tän tunteen sanoiksi ekaa kertaa. AP
Itä-Suomi on aina ollut ns. "kehitysaluetta". Syrjäistä, harvaanasuttua, köyhää seutua. Näin oli erityisesti Ruotsin vallan aikaan, jolloin Itä-Suomi oli kaukana valtakunnan "keskiöstä", syrjässä valtakunnan itärajalla. Luonnon olosuhteet olivat erilaiset kuin viljavassa Etelä-Suomessa ja mm. tervanpoltolla vaurastuneessa Länsi-Suomessa. Toimeentulo oli niukkaa ja väki köyhää. Ihmiset lienee muokkautuneet tämän mukaan, nöyriksi, pessimistisiksi ja itseään vähätteleviksi. Tämä "heimopiirre" näkynee jollakin tapaa vielä tänäkin päivänä, vaikka olosuhteet ovat muuttuneet. Mm. pohjalainen uho ja suuruudentavoittelu puuttuu itä-suomalaisista täysin.
Tässä minun teoriani. Ei ehkä ihan aukoton, mutta jotain perää kuitenkin.
T. ex-joensuulainen, joka myös siirtynyt Turun kautta pääkaupunkiseudulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen seuraava asia kun luin avausta ja ennenkuin luin muut: olisiko mahdoton ajatus että "maakuntaluonteeseen" jäisi historiasta jonkunnäköinen jälki? P-Karjala on ollut vuosisatoja Suomen köyhimpiä seutuja ja Ruotsinsiirtolaisuus tyhjensi 60-70-lukujen taitteessa käyt. kats. kokonaisia kyliä. Luulisi siitä kumpuavan surumielisyyttä ja pessimismiäkin.
En tunne montakaan pohjoiskarjalaista, mutta Joensuussa käydessäni olen kiinnittänyt huomiota ihmisten ystävällisyyteen, huumorintajuun ja hauskaan kielenkäyttöön. Otantani on kyllä pieni, mutta silti.
en nyt sanoisi saamattomaksi, mutta kai se meininki jossain Etelä-Pohjanmaalla on erilainen. Eli pakko saada hienompi auto kuin naapurilla jne. Mutta eipä sellainenkaan kovin mukavaa meininkiä ole...