Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jätin miesystäväni 2 kk sitten ja kaduttaa! Vai kaduttaako sittenkään?

Vierailija
30.04.2011 |

Ei ehditty seurustella kuin puoli vuotta ja mä siis lopetin suhteen. Yhdessä oli ihan ok olla, oltiin luontevia toistemme seurassa ja vietettiin paljon aikaa yhdessä, mutta mitään suuria tunteita ei mun puolelta ollut pelissä. Ei mulla esim. viikon erossa olon aikana ollut ikävä.



Nyt mulla on ollut jo jonkin aikaa vähän omituinen olo. Ajattelen miestä ja mietin mitä hän tekee. Mietin myös miksi halusin erota. Suurimpana syynä oli tuo suuren tunteen puute ja monta pienempää asiaa. Mies oli kuitenkin oikein hyvä mies, ei esim. juonut eikä polttanut ja oltiin mm. lapsien hankinnasta samaa mieltä. Olen vähän hämmentynyt enkä tiedä johtuvatko nämä ajatukset siitä, että haluaisin miehen takaisin vai siitä, että tunnen itseni aika yksinäiseksi juuri nyt.



Ei olla eron jälkeen oltu missään yhteydessä toisiimme. Haluni erota oli miehelle täysi yllätys ja hän oli todella loukkaantunut. Nyt mun tekisi kuitenkin ihan hirveästi mieli laittaa tekstari ja toivottaa hyvää vappua. Lisäksi samalla voisin kätevästi muistuttaa miestä matkakulujen ilmoittamisesta verotukseen, hän nimittäin ei ole koskaan tajunnut, että se pitää tehdä :)



Sanokaa mulle mitä teen! Analyysin tarpeessa olisin siis :)



Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
01.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sulla vaivaa. Itsekin erosin yhdestä miehestä muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, ihan hyvä tyyppi mutta tylsä. Ei riitoja mutta ei vahvaa rakkauttakaan. Pari viikkoa eron jälkeen tuntui pahalta, vaikka eropäätöksestä kertoessani olo oli huomattavasti parempi kuin aikaisemmin. Mies toivoi yhteenpaluuta ja alettiinkiin muka uudestaan seurustelemaan. Se oli virhe, tunnetta oli minun puoleltani mukana vielä vähemmän kuin aiemmin. Pikemminkin mies ja yhdessäolo alkoi tuntumaan rasittavalta. Teki vain mieli mennä ja olla yksin, halusin tehdä omat päätökseni asiasta kuin asiasta, olla kuulematta miehen kantaa. 1,5kk uudelleen yritettyämme jätin miehen kokonaan. Sillä kertaa tein selväksi että tämä on todellakin lopullista, kerroin myös miehelle suoraan eron syyn (kun kysyi). Että on on sillä tavalla hyvä tyyppi, että hoitaa asiansa, työnsä ja ottaa toisen huomioon, mutta kun ei sytytä niin ei sytytä..



Se oli todella inhottava tilanne. Säälitti mies, hän oli tosi rakastunut minuun, mutta itsellä ei kiinnostanut.

Vierailija
2/3 |
01.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä itsekin ymmärrän, että yksinäisyys tässä puhuu, ei oikea ikävä. Mietin jo seurustelun aikana useaan otteeseen että ei tästä pitkää suhdetta tule, joten mikä tässä parin kuukauden aikana olisi muuttunut. Ja tuota, että palataan yhteen ja sitten erotaan pian taas, en missään nimessä halua! Jo tämä ekan kerran ero oli niin vaikea tehtävä, etten kestäisi itseäni jos tekisin sen uudelleen. Tunsin itseni ihan maan alhaisimmaksi matoseksi kun näin miten paljon loukkasin miestä!



Täytyy nyt vaan kärvistellä tässä yksinäisyydessä ja vaikka heittää uusia verkkoja veteen :) Onneksi kesä, toimintaa täynnä olevat päivät ja lomareissut ovat tulossa.



Toivottavasti mies nyt muistaa mitä puhuttiin ja tajuaa laittaa ne matkakulut veroehdotukseen... :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
30.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin mä tekisin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kaksi