En halua lasten kavereita meille olemaan. Rakastan rauhaa.

ei mikään yleinen sääntö... Mulla ainakin on yksi lapsen kaveri, joka on tosi ärsyttävä: varastelee, haukkuu selän takana, tutkii kaapit, kiusaa eläimiä... Aina saa pelätä mitä vie mukanaan tai mitä tekee. Hänelle meillä on porttikielto, ja sitten hän aina ruikuttaa, että miksi teille ei ikinä pääse kylään. Kyllä pääsee, mutta HÄN ei pääse! Vanhempansa tietty luulee että on joku yleinen sääntö, ettei meille pääse kylään.

Rakastan minäkin rauhaa, mutta pitäähän lasten kavereiden päästä kylään. Meillä on kaveripiirissä yksi tällainen tapaus, että ikinä ei pyydä vastavierailulle. Voi kyllä soittaa, että voiko heidän poikansa tulla meille kylään. Jos itse soitan, niin myöskään ikinä ei kutsu sinne. Jos pyydän kaveriksi johonkin meidän pojan mukaan olettaa aina, että kuskaan. Pojat kuitenkin ovat hyviä kavereita, niin että tulkoon sitten meille. Poika oli sanonut koulussakin, ettei meidän äiti tykkää vieraista. Asutaan molemmat perheet sen verran sivussa, että kyläilyt ei veny, koska pitää autolla kuskata, kun ovat vielä liian pieniä menemään itse. Ja kyllä haluan tietää missä meidän lapset menee ja kenen kanssa. Ovat tuossa paremmin silmien alla.

Isoin koti ja parhaat safkat. Kelle pääsee useimmin. Kannattaa hankkia parhaat vermeet lapselle, niin siitä tulee suosittu ja on paljon kavereita.

sitten kyllä vika jo niissä syrjijissä ja heidän vanhemmissaan, ei siinä kodissa mihin ei kylään pääse. Ollaan lapsen kanssa vaan sen takia, että pääsisi kylään, huh... Onneksi ei tuollaista täällä meilläpäin ole, joskus kyläillään puolin toisin, mutta ei siitä mitään kysymystä tehdä.

mutta lasten takia siedän :)

Tavaraa hävinnyt taskuihin, rikkovat lapsen tavaroita, tunnin vierailun jäljiltä koti on pommin jäljiltä. Riehuvat kuin eläimet. No thanks.

En pidä muista lapsista, siksi en niitä meille tahdo. En jaksa kiristyttää pinnaani sillä, että joudun komentamaan muita kakaroita olemaan hajottamatta taloa, eikä kiinnosta tehdä safkaa, kun joku erkki roikkuu nenä kattilanraunassa kiinni "mitäteilonruokanasaanksmäkinsitsyödäannaannaanna..."

Mun lapset leikkivät keskenään kotona tai ulkona kavereiden kanssa. Ja mun lapsilla ei ole lupa mennä naapurustoon sisätiloihin notkumaan.

eikä minua haittaa pätkääkään että teille ei pääse kylään, hyvähän niiden lasten on ulkona leikkiä jne. Mutta kyllä niin säälittää lapsesi, se nuorempi ainakin. Monet keskustelut olen hänen kanssaan käynyt, ja niinhän se on että ihmisellä on luontainen tarve "olla niin kuin muutkin". Sinun takiasi hän ei voi olla. Mutta ei se mitään, kyllä lapsella on mahdollisuudet ihan ok elämään kunhan pääsee omilleen.

Suurta sympatiaa vaan tunnen häntä kohtaan, oma äitini kun oli juuri kuin sinä.

Mikä siinä nyt on niin kamalaa jos ei pääse kylään? Mä en ymmärrä tätä, että pitäisi aina olla jollain kylässä? Miksi ihmeessä? Ei meillä lapsuudessa tullut mieleenkään luuhata jonkun kotona kokoajan, ulkona leikittiin ja välillä sitten -joskus- oltiin jollain kylässä. Miksi ihmeessä pitäisi kyläillä kokoajan??? Miksi??

taas oltiin kavereilla. Oltiin kyllä pihallakin.

Se, että sun lapsuudessa ei "luuhattu" kaverereiden kotona ei tarkoita sitä, etteikö sun tässä ajassa elävä lapsi jäisi ulkopuoliseksi, koska ei voi mennä toisille kylään.

Mulla oli ala-asteella yks kaveri, jolla oli tuollaiset tosi tiukat säännöt kotona. Salaahan se sitten kyläili, oppi ainakin hyväksi valehtelijaksi.

Ainako pitäisi kylään ottaa vielä muutamia muitakin omien lisäksi? Vai pitäskö hankkia isompi talo, että naapurustokin meille mahtuis?

ikävää.

Kunnolliset ovat tervetulleita. Tätä eivät lasten vanhemmatkaan aina tajua, että heidän "kiltit" lapsensa saattavat tehdä pahoja. Esim. tuhota konsolipeleistä lasten saavutukset tahallisesti. napata salasanoja yms.

Tavaraa hävinnyt taskuihin, rikkovat lapsen tavaroita, tunnin vierailun jäljiltä koti on pommin jäljiltä. Riehuvat kuin eläimet. No thanks.

jos esim. lapset yllättäen jäävät illalliselle ja ruokaa varattu vain omalle perheelle. Jos tietää, että jäävät, eri asia.

Omassa lapsuudessani ei yleensä jääty kavereiden luokse illalliselle. Nykyään tuntuu, että kaverit jäävät "norkoilemaan" keittiöön, että on niinkun vähän pakko tarjota ruokaa.

Toki murkkuikäiset pojat on jo ongelma, koska syövät niin paljon, mutta tuollainen 6-vuotias tyttö... Eihän se paljoa syö. Aina sitä ruokaa on sen verran ylimääräistä ja voi sitä tinkiä vaikka omasta, jos sikseen tulee.



Odotan kyllä, että meidänkin tyttö sitten saa jotain vastapalvelukseksi heillä ollessaan. Ei tarvi mitään gourmet-ateriaa, pelkkä voikkari rasvalla riittää. Jos lapsi on lauantaina vaikka 5 tuntia, niin oletan, että jotain saa. Saahan heidänkin tyttö aina meillä. Vierailut menee tasan, joten koen tämän systeemin toimivan.

Toistaiseksi eivät ole vielä riesaksi asti olleet. Musta on kiva tuntea lasten kaverit. Jossain vaiheessa yökyläilijöitä oli melkein riesaksi asti ja sitä piti alkaa vähän rajoittamaan. Muuten ei ole ollut ongelmia. Yleensä nuo antaat olla aika rauhassa. Lapset tosin on jo aika isoja.

Eihän se nyt normaalia ole, jos kylässä viivytääv 5 tuntia. lapsivieraalle voi sanoa, että nyt on sinun aika mennä kotiin, nähdään taas jonain päivänä.

Meillä 7-vuotiaat tytöt menee huoneeseen, vetää oven kiinni ja mitään ei kuulu kahteen tuntiin. Siellä nuo leikkii, sotkee ja kokeilee vaatteita. Siivoomaan laitan aina, kun lopettavat. Joskus ei ehdi, kun kaveria haetaan ja homma jää yksin meidän neidille.

Meillä kyläilyt ei ollut mikään ongelma, kun lapset oli pienempiä (5-8-vuotiaita, eli silloin kun kyläilyistä sovittiin vanhempien kanssa ja sovittiin aika mikä ollaan). Nyt kun ovat isompia ja sopivat kyläilyt keskenään niin on ollut pakko rajottaa kyläilyjä, muuten eivät muuta tekisikään kuin luuhaisivat meillä aamusta iltaan. Mä en vaan jaksa sitä. Ja se on aika rasittavaa, kun pitää sitten olla häätämässä pois, kun eivät itse tajua lähteä (=vanhemmat eivät tuntikausiin kysele perään). Mä en kyllä mitään ruokia tarjoile, kaikki kaverit asuu ihan lähes naapurissa, kotiin mennään aina syömään, jos nälkä tulee. Ja niin omatkin lapset tulee kotiin syömään.

mutta vuoroin vieraissa. En ilkeä päästää omaa poitsua kylään jos en vastavuoroisesti ota kamuja välillä meille

lähtemään, ovat tunnin pois ja taas ovat oven takana. Vaikka useamman tunnin vierailu jo aiemmin päivällä takana. Ikää näillä sankareilla 8-vuotta. Siinä vaiheessa sanon jo pojalle että meille ei nyt enää tulla sisälle ja sä et enää tänään lähde minnekään. Elämä menee ihan mahdottomaksi jos koulusta iltamyöhään luuhataan kavereiden kanssa. Vähempikin riittää.

Meillä kyläilyt ei ollut mikään ongelma, kun lapset oli pienempiä (5-8-vuotiaita, eli silloin kun kyläilyistä sovittiin vanhempien kanssa ja sovittiin aika mikä ollaan). Nyt kun ovat isompia ja sopivat kyläilyt keskenään niin on ollut pakko rajottaa kyläilyjä, muuten eivät muuta tekisikään kuin luuhaisivat meillä aamusta iltaan. Mä en vaan jaksa sitä. Ja se on aika rasittavaa, kun pitää sitten olla häätämässä pois, kun eivät itse tajua lähteä (=vanhemmat eivät tuntikausiin kysele perään). Mä en kyllä mitään ruokia tarjoile, kaikki kaverit asuu ihan lähes naapurissa, kotiin mennään aina syömään, jos nälkä tulee. Ja niin omatkin lapset tulee kotiin syömään.

Likat on fiksumpia, tajuuvat ettei naapurissa melskata ja rikota paikkoja jos meinaa toistekin kylään päästä.

Meillä 7-vuotiaat tytöt menee huoneeseen, vetää oven kiinni ja mitään ei kuulu kahteen tuntiin. Siellä nuo leikkii, sotkee ja kokeilee vaatteita. Siivoomaan laitan aina, kun lopettavat. Joskus ei ehdi, kun kaveria haetaan ja homma jää yksin meidän neidille.

jos en tarjoa lapsiani kylään tai eivät sinne itse tunge mutta heitä kutsutaan kavereille kylään? Minulla ei ole juurikaan mahdollisuuksia kovin usein kavereita ottaa meille, kun aina on iltaisin menoja ja olen yh. Lapset saavat mennä toisinaan, kun heitä on pyydetty kylään. Vastavuoroisuuteen en ole ikävä kyllä kyennyt.

naapurit ovat varmaan onnesta lääpällään kun saavat lapsesi teille kylään. Ihan turha luulo.

Mistä tiedät etteivät itse tunge sinne naapuriin?

Olenkin ihmetellyt, miksi koko kylän kakarat ovat aina meillä. Meillä on kolme lasta, ja kaikkien kaikki kaverit ovat aina mieluiten meillä. Omat lapset ei juuri milloinkaan kellään kylässä, ja jos joskus menevät, kohta tulevat jo meille.



No joo, raskastahan tuo toisinaan on, kun on ääntä ja elämää. Ja aina toisinaan on ärähdettävä, kun menee riitelyksi sisarusten välillä.



Ja rauhaa ja hiljaisuutta rakastan minäkin.



Mutta aika aikaansa kutakin. Lapset kasvaa, ja kun ovat nuoria, niin toivottavasti sittenkin kavereineen kokevat, että meille ovat tervetulleita. Ettei tarvi kylillä notkua ja tupakkaa tussutella ja kaljaa tissutella nurkan takana.



Mutta että tuolla tavoin siis moni aikuinen ajattelee: että "meille ei ole kaverit tervetulleita sotkemaan ja riehumaan, koska MINÄ rakastan rauhaa!" Siksi kai ne sitten meillä nuo naapureitten lapset yleensä ovatkin. Vaikka säännöt on tiukat ja jos ei niitä noudateta, on äiti vihainen!