Mitä mausteita laitatte makaronilaatikkoon?
Entä laitatteko lihaliemikuution makaronien keitinveteen vai sekoitettuna munamaitoon?
Mulla makaronilaatikosta tulee aina kuiva ja mauton, eikä löytämissäni ohjeissa paljon mausteita yleensä ole.
Kommentit (42)
Paprikamaustetta, yrttejä, valkosipulia, suolaa ja pippurisekoitusta. Kaikki lisään vasta munamaitoon. Lisäksi laitan aina tuoretta tomaattia päälle ja viimeksi sekoitin joukkoon fetujuustoa. Olikin paras makaronilaatikko ikinä.
ja vettä, pippuria. En mitään munamaitoja tai liemikuutioita.
lihaliemikuutio makaronien keitinveteen. Mausteet: suolaa, mustapippuria, paprikamaustetta ja lisään myös jauhelihamaustetta paistettuun jauhelihaan. Joskus porkkanaraastetta sekaan.. :)
taidan kokeilla ensi kerralla porkkanaraasteen ja sulatejuuston kanssa!
ap
laittanut curryä, tuo tosi hyvän maun!
Ei muuta kuin raakana jauhelihan ja lihaliemisulatejuustoliemen kanssa uuniin. Ja hyvää tulee.
savukasleria tai häkäläskiä. Ne kun sulavat hiljalleen uunin lämmössä ja valuttavat aominsa laatikkoon niin jopas maistuu.
Häkäläski on virallisesti savukylkeä, sitä voi käyttää myös kalaruokien kyytipoikana, rohkeasti vaan kokeilemaan
Soijarouheen ja sipulin sekaan laitan usein jotain chilikastiketta, soijakastiketta, lipstikkaa, savupaprikaa, pippuria (en välttämättä noita kaikkia yhdessä), "munamaitoon" (meillä kauramaito ja pehmeä tofu) muskottia, valkopippuria ja suolaa. Liemikuutioita en käytä. Päälle juustoa, nam!
mausteina valkopippuri, jauhelihamauste, suola, chili, valkosipuli ja kaneli
Ei muuta kuin raakana jauhelihan ja lihaliemisulatejuustoliemen kanssa uuniin. Ja hyvää tulee.
Keitän makaronit liha- tai kanaliemessä ja kun makaronit ovat kypsiä, sekoitan joukkoon paketin tavallista Koskenlaskijaa. Muuta suolaa ei sitten tarvitakaan, mustapippuria kylläkin. Sitten sekoitan ruskistetun jauhelihan mukaan, laitan vuokaan, korppujauhoja päälle, vähän voinokareita. Jätän seoksen aika löysäksi. Hyvä tulee.
keitän makaronit melkein kypsiksi suolalla maustetussa vedessä
paistan jauhelihan, lisään siihen suolaa maustepippuria ja mustaa pippuria, joskus paprikaa.
sekoitan lihan ja makaronit lisään päälle noin 6dl maitoa jossa kolme munaa, sekä suolaa ja pippuria.
Suola antaa laatikolle (=mille tahansa ruoalle!) sen maun, se että makaronit eivät ole raakoja pitää latikon mielestäni mehukkaampana, tai muuten munamaitoa pitäisi varmaan olla paljon enemmän!
uunissa pidän laatikkoa 30 min, että munamaito hyytyy.
Makaronien keitinveteen suolaa ja öljyä.
Jauhelihan paiston aikana suolaa, mustaapippuria ja soijakastiketta.
Ihan hyvää tulee.
että hyvin olennaista makaronilaatikon onnistumisessa on paistoaika. Jossain perusohjeissa se aika on poikkeuksetta n. 1tunti, joka on ehdottomasti liian pitkä-> kuivaa tulee. 175 asteisessa uunissa 30-40 min riittää, uunista riippuen. Muista myös laittaa tarpeeksi nestettä.
makaroonipussin kyljessä olevalla ohjeella. Siinähän neuvotaan laittamaan jauhelihaan paprikajauhetta, currya, valkopippuria ja suolaa. Itse keitän makaroonit kypsiksi lihaliemessä. Annan nesteen imeytyä makruihin niin, että kun lisää munamaidon, laatikko jää meheväksi eikä makaroni ime kaikkea maitoa ja loota kuivahda. Minäkin raastan usein joukkoon porkkanaa, päälle juustoraaste.
Mä tein eilen makaronilaatikkoa ja laitoin siihen Herbamarea, sipulia, mustapippuria, ruokakermaa, sulatejuustoa, yrttimaustettua tomaattimurskaa, parsakaalia ja juustoraastetta. Siis makaronin ja jauhelihan lisäksi. :) Mun mielestä oli ihan maukasta looraa. Lihaliemikuutioita en käytä, en myöskään munamaitoja.
aina munamaitoon, muuten se on mun mielestä joku muu ruoka kuin makaronilaatikko...
Heitän pannulle sipulisilppua ja puserretun valkosipulinkynnen kuullottumaan, lisään jauhelihaa paketillisen, kun se on jonkun aikaa ruskistunut, maustan sen suolalla, mustapippurilla, paprikalla, oreganolla ja basilikalla. Keitän makaronit lihaliemivedessä al dente, ja munamaitoon laitan aina reilusti ketsuppia ja oreganoa. Uunissa n. 45 min. että pinta ruskistuu.
Teen aina kahden päivän annoksen, nimittäin seuraavana päivänä se vain paranee, kun lämmitetään paistinpannulla aidossa voissa. Mikäli mies ei yöllä tyhjennä kippoa..
Keitän makaroonit kasvisliemessä juuri ja juuri puolikypsiksi ja kaadan mahdollisesti liiat nesteet pois. Jauhelihan ruskistan sipulin kanssa, mausteiksi sinnekin yleensä vähän kasvisliemikuutiota/Herbamarea, erästä italialaista chili-yrttisekoitusta, joskus tomaattikonsentraattia hieman, persiljaa ja tuoretta basilikaa lopuksi.
Sotken kaikki yhteen ja laitan 1 munan joukkoon.
Sitten kerros vuokaan, usein joko pallomozzarellaa tai emmental- tms. raastetta, sitten toinen kerros. Päälle vielä juustoraastetta.
Eli maitoa en käytä lainkaan.
en käytä lihaliemikuutioita. Ei tule kuivaa vaan hyvää.