Millainen on tuntemasi vaimo jolla perhe, mies ja rakastaja?
Tavallinen 4 lapsen äiti, joka jakaa itseään aina tilaisuuden tullen milloin kenekin kanssa. Joskus saattaa olla jonkun kanssa useamman kerran. Mies ei tiedä mitään, vaikka taitaa kyllä aavistaa.
Kommentit (8)
Kaikki tarpeet tasapainossa.
Se olen nimittäin minä itse, mutta lapsia on vain kolme ja fuckbuddyjä kerrallaan vain yksi, välillä pitemmän ja välillä lyhyemmän ajan.
Kiintynyt mieheensä, muttei saa tältä kaikkea mitä haluaa. Ei riitele miehensä kanssa, mutta intohimo on kadonnut. Mies on lapsille loistava isä, ja perheen ilmapiiri on leppoisa ja hyvä. Eroaminen rikkoisi lapsilta perheen.
Se olen minä.
Rakastajaa olen pitänyt vajaan vuoden ajan, yhtä ja samaa miestä. Hänen tilanteensa on samankaltainen kuin omani. Keskustelemme ja nauramme tuntikausia, omat puolisomme eivät sitä halua tai jaksa. Meitä yhdistää sama huumorintaju, intohimo juoksemiseen sekä halu opiskella koko ikä jotain lisää työn ohessa, puolisomme eivät arvosta sitä. Juttumme alkoi ystävyytenä ja seksi tuli mukaan noin puolen vuoden tuntemisen jälkeen. Kiellettyä, tuhmaa, mutta meille tarpeellista ja ihanaa. Yhdessä on niin hyvä olla.
Kai me olemme jo rakastuneitakin toisiimme.
kaksi ja molemmat ovat todellista wt-väkeä. Toinen on kouluttamaton ja työskentelee puhelinmyyjänä. Baari on toinen olohuoneensa. Mies on aikamoinen nössykkä ja hoitaa perheen lasta kiltsti vaimon rillutellessa baareissa. Tietää varmasti rakastajasta, kun vaimo saattaa vkolopuksikin lähteä tämän kanssa hotelliin.
Toinen tietämäni on viiden lapsen äiti, lapsia kolmelle eri miehelle. On työtön ja kiertää vkoloput ynnä muut baareissa laulamassa karaokea. Taas kerran mies vahtii kotona lapsia, jotka eivät ole edes hänen ja vaimo pettää miestään vaihtuvien miesten kanssa. Välillä taitaa olla joku pidempi aikainenkin sussu.
Lounastreffeillä kesken työpäivän, autossa, hotellissa, kesämökillä, lenkkipolulla.
Sen rakastajan kanssa ei kimppaan ole kummiskaan lähdetty.
jolle miesten ihailu tuo tunteen, että elää vahvasti. Kokee olevansa harvinaisen upea, seksikäs ja tavoittelemisen arvoinen naaras.
Ihan tavallisia perheenäitejä ja vaimoja he ovat. Elämä on käynyt liian tylsäksi tai se ei olekaan ollut sitä, mitä he kuvittelivat. Heille on tullut tunne, että heille ei ole jäänyt mitään käteen. Mies on lähinnä ystävä, ei kumppani saati rakastaja.
Mutta heillä kaikilla on kyllä ollut vain yksi ja sama rakastaja.