Miten läheisen vanhemman kuolema voi vaikuttaa teini-ikäseen lapseen myöhemmin?

Mun kaverilta kuoli äiti kun oli 16v. Isänsä otti melkein heti uuden naisen, jonka kanssa kaverini ei tullut toimeen. Ystäväni joutui muuttamaan kotoaan pois 17vuotiaana uuden naisen tieltä. Kävi lukion, mutta sanoi että oli jotenkin "tukossa", ei osannut käsitellä tunteitaan eikä surra surua pois. Traumatisoitui myös "hävittyään" taistelun äitipuolensa kanssa.

Kunnes sitten asiat alkoivat avautua noin 30v ja hän pääsi terapiaan, jossa sai käsiteltyä asiat. Ihmetteli myöhemmin miten oli selvinnyt niin hyvin elämässään, lukio ja opiskelut oli menneet hyvin. Hänelle jäi pelko kuolemasta, se oli paha ja kamala asia, vasta terapiassa ymmärsi että kuolema voi olla myös armollinen, luonnollinen ja kaunis asia.

Menetin äitini teini-iän alkutaipaleella. Pääsin asian yli kyllä ihan hyvin, elämäni on asettunut mallilleen, on koulutus, lapsia, mies, koti, työ. Asiat periaatteessa hyvin. Nyt esikoisen ollessa teini-iässä olen alkanut pitkästä aikaa käydä läpi noita äidin menetyksen aiheuttamia tuntemuksia. Tuntuu kurjalta, kun ei ole omaa kokemusta miten selvitä murkkuiän myllerryksistä äidin kanssa. En tiedä miten oma äitini olisi toiminut. Kausittain asia pyörii mielessä todella paljon, sitten se jää taas taka-alalle. Olen miettinyt, että olisi varmaan hyvä käydä näitä asioita läpi jonkun ammatti-ihmisen kanssa.



Sisarelleni äidin kuolemalla oli huomattavsti suurempi vaikutus. Hän sairastui aikuisiän kynnyksellä psyykkisesti ja on täysin työkyvytön. Hänen suhteensa äitiimme oli paljon läheisempi, tiiviimpi kuin minun.