jos sinulla on kärry täynnä ostoksia ja kassalla takanasi olevalla vain yksi tai muutama tavara
Kommentit (8)
kun samaan aikaan kassalle osuttiin. Silti jämähti siihen eteeni. Grrr!
Kerran eräs mummeli kyllä JUOKSI eteen ja selitti että kun sulla on noin paljon ja hällä näin vähän niin hänpä menee ensin..
Yritän joka päivä tehdä jonkun hyvän työn ja tuo on aina yhtä helppo
:-)
Muita hyviä tekoja on laittaa muutama kolikko keräyslippaaseen, kehua jonkun uusi kampaus, käydä verenluovutuksessa, antaa omat luetut naistenlehdet naapurille, hieroa pyytämättä ja pitkään puolison hartioita jne.
Kauheen hyvä mieli tulee itselle kun tekee toisille mukavia asioita :-)
Ei mulla ole ikinä niin kiire kaupassa, etteikö siihen yksi väliin mahtuisi.
Oletko joutunut olemaan kassalla sulkemisaikaan asti tai onko ketään sellaista, tuskin. Muutama minuutti kun päästää yhden edelle vähemmän ostoksia kantavan asiakkaan.
vain yksi maito ja jotain muuta. Oli ilme kyllä näkemisen arvoinen, ei kai ole tottunut että suomalaisetkin osaisivat olla ystävällisiä.
Yllensä on aikamoinen hässäkkä lasten kanssa siinä kassalla ettei paljoa tuu ympärilleen vilkuiltua.