Uusi vauva - esikoinen täysin pois tolaltaan

Esikoinen tuli sairaalaan tapaamaan vieraaseen ympäristöön muukalaista. Vieraat toivat vauvalle lahjoja ja sivuuttivat esikoisen. Kun tulit kotiin sairaalasta, et laittanut vauvaa syrjään ja kehunut esikoista kuinka hienon kahvipöydän oli äidille tehnyt etkä antanut vauvaa lapsen syliin kun vauva heräsi ja antanut tutkia ja riisua. Eli klassiset lauman jäseneksi-ottamisriitit jäivät kaikki pois.

eli lapsi on petetty, hylätty, jätetty, sivuutettu. Siltä hänestä tuntuu, vaikka sinä teet kaikkesi riittääkseni kahdelle. Lapsesi menetti ainokaisen aseman ja kaiken turvallisen. Siksi hän kiukkuaa.

Anna vauva isälle ja tee asioita vain esikoisen kanssa. Joka päivä tunti-pari.

Menee ajan kanssa ohi.

Ei, kyllä nuo kaikki tehtiin paitsi kahvipöydän laittamisesta kehuminen, sitä kun ei ollut kukaan minulle järjestänyt. Jopa suurin osa vauvaa muistaneista oli laittanut myös esikoiselle "onnea isoveljelle"-paketin ja onnitteli häntä isoveljeydestä. Ollaan yhdessä kylvetetty vauvaa, isoveli on sylitellyt ja halinut häntä ja sitä rataa.

Meillä vauva syntyy kuukauden sisällä, ja esikoinen on 7 v. Hänen kanssaan on paljon puhuttu tulevasta vauvasta ja hän on saanut kysellä ja jutella asioista, jotka häntä askarruttaa. Paljon tuonikäistä jo askarruttaakin: rakastaako vanhemmat ja isovanhemmat häntä yhtä paljon kuin vauvaa, onko vanhemmilla enää yhtään aikaa leikkiä hänen kanssaan, päästäänkö ikinä enmää lomamatkalle jne.



Minusta on tosi hyvä jutella näistä asioista jo etukäteen. Selvästi esikoinen tiedostaa tulevan, uuden elämäntilanteen ja pyrkii siihen jo etukäteen sopeutumaan. Turhia/liioiteltuja uhkakuvia pitää toki välttää ja pienentää, mutta realistisesti asiosita pitää puhua. SIsaruksen saaminen on äärimmäisen iso ja myönteinen asia, mutta toki siihen liittyy piirteitä, jotka esikoisesta tuntuu aseman heikentymiseltä.

Eli jutelkaa, anna omaa aikaa esikoiselle, älä rasita häntä "vauvanhoitamisella", huomioi häntä ehkä ekstrapaljon enemmän kuin aiemmin. Pieni hänkin vielä on.



Näillä eväillä minä ajattelin selvitä.

Vaikka nyt se ei varmaan paljon lohduta. Meillä esikoinen oli nuorempi, mutta nyt on kuopus puolivuotias ja huomaan että esikoisen yöheräilyt, jotka alkoi uuden vauvan myötä, on loppuneet jo jokin aika sitten, ja pikkusisarus hyväksytty perheeseen. Välillä kyllä kohtelee hieman rajusti mutta on heistä toisilleen jo nyt seuraa, kun yhdessä "leikkivät" ja pienempi oppii koko ajan uutta ja esikoinen huomaa että vauvasta on myös iloa.



Meillä ei silleen kiukuttelua esiintynyt samoissa jutuissa, joten en osaa sanoa mitä pitäis tehdä, mut sen oon huomannu et mielettömän huomionkipee on esikoisesta myös tullut. Eli aina vaan kun pystyt, niin keskity häneen ja tehkää yhteisiä juttuja.

kyllä se ihan varmasti vielä muuttuu paremmaksi :)!



Yritä vain jutella lapsen kanssa. MInä otin liikaakin stressiä siitä, että esikoinen ei kärsisi (oli kyllä vain 2,5 v silloin) ja tuntui että vauva jäi kakkoseksi..



Sopikaa esikoisen kanssa vaikka, että joka päivä teette 1/2 - 1 h jotain kivaa ihan kahdestaan ja silloin isä on vauvan kanssa. Tai joka toinen päivä tms.

Sovi esikoisen kanssa niin, että esikoinen saa päättää mitä tehdään. Anna tavallaan valtaa esikoiselle sinuun.



Anna esikoiselle lupa olla vähän aikaa vauva. Anna hänen taantua vähäksi aikaa.

(Lue: Siblings without rivalvry, saa Amazonist, ihania käyttökelpoisia neuvoja sisarussuhteeseen, "pehmeää" kasvatusta)



Ymmärrän, että äidille on kyllä tosi rankkaa.



Muista myös, että kaikkea uhmaa et voi kitkeä pois eikä tulekaan. Esikoiselle tulee kuitenkin tehdä selväksi tietyt tiukat säännöt siitä, että ei saa lyödä esim. äitiä tai vauvaa. Keksikää yhdessä keinot, mitä esikoinen voisi tehdä silloin kun oikein harmittaa. Anna myös esikoiselle lupa vähän aikaa vaikka inhota vauvaa.

Olen omalla kohdalla huomannut, että asiat ovat joskus pienestä kiinni. esim sanotko esikoiselle hänen huudellessaan sinua, että 'äiti ei pääse, kun syötän vauvaa/ vaihdan vauvan vaipan' vai 'äiti tulee kohta/ tule tänne, niin äiti auttaa'. tai kun puhut esikoiselle tai hän sinulle niin katsotko vauvaa vai esikoista? Kun lepertelet vauvalle, mitä lepertelet? Kun esikoinen paikalla voit hyvin kehua häntä tyyliin 'onpa sinulle kiva isoveli, kun vähän kasvat on kiva leikkiä isoveljen/siskon kanssa. xx osaa jo vaikka mitä ja voi opettaa niitä sinullekin, kun olet iso'. Saako isompi sanoa, että vauva on kamala, että kiukuttaa kun se tuli? Ja sitten joka päivä on oltava hetki, jolloin olet vain esikoisen kanssa ja teillä on kivaa. Vaikka 5min kutittelua jos se on teidän juttu, kunhan molempia naurattaa. Ja mieti tai kysy, mikä isommalle oli/on se tärkein juttu kanssasi. Tee se hänen kanssaan kuten ennenkin jos vain mahdollista. Näillä meillä on selvitty ja kiukkua tiputettu.

kyllä se ihan varmasti vielä muuttuu paremmaksi :)!

Yritä vain jutella lapsen kanssa. MInä otin liikaakin stressiä siitä, että esikoinen ei kärsisi (oli kyllä vain 2,5 v silloin) ja tuntui että vauva jäi kakkoseksi..

Sopikaa esikoisen kanssa vaikka, että joka päivä teette 1/2 - 1 h jotain kivaa ihan kahdestaan ja silloin isä on vauvan kanssa. Tai joka toinen päivä tms.

Sovi esikoisen kanssa niin, että esikoinen saa päättää mitä tehdään. Anna tavallaan valtaa esikoiselle sinuun.

Anna esikoiselle lupa olla vähän aikaa vauva. Anna hänen taantua vähäksi aikaa.

(Lue: Siblings without rivalvry, saa Amazonist, ihania käyttökelpoisia neuvoja sisarussuhteeseen, "pehmeää" kasvatusta)

Ymmärrän, että äidille on kyllä tosi rankkaa.

Muista myös, että kaikkea uhmaa et voi kitkeä pois eikä tulekaan. Esikoiselle tulee kuitenkin tehdä selväksi tietyt tiukat säännöt siitä, että ei saa lyödä esim. äitiä tai vauvaa. Keksikää yhdessä keinot, mitä esikoinen voisi tehdä silloin kun oikein harmittaa. Anna myös esikoiselle lupa vähän aikaa vaikka inhota vauvaa.

Kiitos kovasti kaikille kannustavista viesteistä. Ehkä halusinkin kuulla, että kyllä se menee ohi, mutta erityisesti silti kiitän tuosta kirjavinkistä ja muista toimintavinkeistä.

Katselen ja kuulostelen, miten tuo pissiminen ja muu tästä kehittyy, toivottavasti menee myös ohi omalla painollaan.

ap

ihan tavallinen uhmaikäkin päällä ja sitten karmiva mustasukkaisuus.



Eli koeta jokapäivä repiä se aika, että olette ihan kahdestaan, kyllä se siitä ajan kanssa sitten menee ohi.



Ja kun imetät, hoidat vauvaa tms yritä silti keskittyä siihen, mitä isompi sinulle sanoo tai kyselee, eikä vain joo, niin tms vastauksia.

ja selvästi sinulla sp on valmiuksia hoitaa asiaa.





Tehtyähän ei saa tekemättömäksi, mutta muille vinkiksi. Mainitset, että "olet itse hoitanut esikoisen aamu- ja iltarutiinit kokonaan". Miksi näin? Miksi isä ei ole voinut niitä välillä hoitaa, jolloin lapsi olisi tottunut siihen ennenkuin vauva vie äidin aikaa? Miksi esikoisen ei ole annettu itse hoitaa niitä. pikkuhiljaa, aikuinen toki läsnä ollen? Luonnolliseen kasvuun kuuluu myös pikkuhiljaa itse toimiminen, esim. juuri aamu- ja iltatoimissa, toki tässä viheessa vielä niin että aikuinen on mukana.



Tällä palstalla usein sanotaan, että mikä kiire on itsenäistyä. En nyt tarkoita "kokonaan itsenäistymistä", siihen on 6-vuotiaalla vielä aikaa, mutta tarkoitan sellaista ilman äitiäkin pärjäämistä (huom. VÄLILLÄ), johon 6-vuotiaskin kyllä pystyy ja josta 6-vuotias saa kovasti lisää itseluottamusta itse tehdessään. Ihan aina ei sitä äitiä tarvita. Näitä asioita olisi hyvä opetella pikkuhiljaa, ettei tarvitse opetella rankimman kautta sitten kun äidillä on uusi vauva.

Tehtyähän ei saa tekemättömäksi, mutta muille vinkiksi. Mainitset, että "olet itse hoitanut esikoisen aamu- ja iltarutiinit kokonaan". Miksi näin? Miksi isä ei ole voinut niitä välillä hoitaa, jolloin lapsi olisi tottunut siihen ennenkuin vauva vie äidin aikaa? Miksi esikoisen ei ole annettu itse hoitaa niitä.

No minä olen toiminut ensisijaisena "hoitajana" siksi kun miehellä on yötyö, eli aloittaa työnsä perheen illallisaikaan ja tulee kotiin kahden maissa yöllä. Iltahommat ovat hänelle siis mahdottomia (paitsi toki vapaapäivinään hoitelee siinä missä minäkin), ja minusta on ollut epäkäytännöllistä herätellä häntä kuudelta aamulla vain pojan tarhaan/kouluunviemistä varten, kun itse kuitenkin herään ja lähden töihin silloin, varsinkin kun työ- ja tarhamatkat ovat meillä pitkät ja autolla kuljettavat. Näin tässä vaan on käynyt olosuhteiden pakosta!

Mutta olet oikeassa, poika ei ole järin itsenäinen, paitsi siis tietysti osaa itse laittaa itselleen suihkun/kylvyn, pesee hampaansa ja riisuu/pukee. Mutta kyllä minä olen hyvin näissä hommissa ollut aina läsnä, plus sitten tietysti sen iltasadun lukemisessa. Eli tuolla "kokonaan"-sanalla tarkoitin että juuri muita apureita ei meillä ole ollut kuin minä itse ja satunnaisesti mieheni silloin kun häneltä sitä ilta/aamuaikaa on liiennyt.

ap

kun ei ole kuin yksi lapsi. Mutta työskentelen 6-vuotiaiden kanssa ja eskari-ikään kuuluu usein "pikkumurkkuikä". Silloin testataan rajoja uudelleen, ja lapsen päässä risteilevät kysymykset olenko pieni vai iso.



Joten se, että tähän vaiheeseen vielä tuli " kilpailija", aiheuttanee vielä tuplasti pikkumurkkuikää. Uskon, että menee ohitse, kun te vaikutatte siltä, että paneudutte asiaan, ja teette parhaanne lastenne hyvinvoinnin puolesta.



Tsemppiä sinne.

Hei vielä,



KYllä minusta poikasi aika itsenäiseltä tai oikeammien eskarilaiselta vaikuttaa, jos osaa itse laittaa kylvyn, pestä hampaat ja laittaa vaatteet.



Voit vielä kyllä opettaa ainakin ulkovaatteista huolehtimaan, laittamaan itse leivät ja jogurtit tms. aamiaiset. Mutta ei sen ikäinen kyllä ole valmis yksin syömään.



Monet ton ikäiset ovat vielä suht taitamattomia, eivätkä tee itse mitään, joten siihen nähden teillä hyvin pullat uunissa.

Ei siis ollut esikoinen eli ei ollut tottunut ainokaisen elämään, mutta kuitenkin pikkuveli otti pikkuisen koville. Isosisko selitti, että hän on tuon jo läpikäynyt suurella elämänviisaudellaan.



Poika esimerkiksi pohti, rakastaako äiti enemmän vauvaa kuin häntä ja siskoa. Selitin että en, mutta vauva tarvitsee enemmän hoitoa, koska ei osaa itse tehdä mitään. Siihen poika sanoi, että juuri hoitamallahan sitä rakkautta osoitetaan.



Samoin pojalle luvattiin elokuvakäynti ja hänelle oli tärkeää, että juuri äiti tuli hänen kanssaan. Elokuva valittiin sillä perusteella, miten saatiin vauvan ruokarytmi sopimaan, jotteivät isä ja isosisko olisi olleet aivan pulassa nälkäänsä huutavan vauvan kanssa.



Vaikka kyseessä oli jo iso lapsi, jolla on erilaisia konsteja käsitellä asiaa, niin silti pientä kipuilua oli.

pojan kanssa ihan kahden kesken ja vauvalle juttelu/kehuskelu hienosta isoveljestä. Lisäksi minä olen omalle eskarilaiselleni puhunut ihan suoraan, että pikkusiskot voivat ärsyttää ja tehdä vihaiseksi, ja siitä saa/pitää tulla äidille sanomaan, mutta mitään pahaa ei saa siskoille tehdä.

Ja hienosti pieni mies on tullutkin sanomaan ja kun olen heti puuttunut asiaan (vaikka olisinkin juuri ollut syöttämässä vauvaa) esim. sanonut, no voi harmi, mikä nyt niin ärsyttää, mitenköhän se menisi ohi? Eli kiinnittänyt huomion poikaan ja yleensä hän on juurikin vain halunnut aikaa itselleen ja sitten ollaan luettu tai pelattu muistipeliä (voittaa mut aina, kun olen niin huono muistamaan :)



Selvät rajat, mutta paljon paljon rakkautta ja kehua kuinka hieno ja iso poika on.