Ostin perheenjäsenilleni joululahjoiksi moskiittoverkon, kuokan ja siemeniä, koulupuvun ja vuodevaatteita!
Ostan jotain muutakin pientä mutta heillä on jo kaikkea ja lahja tulee tarpeeseen! Ja kaikille hyvä mieli.
http: // www. kua. fi/ toisenlainenlahja/
Kommentit (4)
Mulla on pojalla 7 kummia, enkä ole vielä keksinyt mitä he saisivat. Nyt se selvisi. Kaikki saavat lapsen tekemän keraamisen taulun, hamahelmistä askarrellun korun ja sitten tuollaisen koulupuvun. Sillä säästetään meillä aikaa ja hermoja ja on ainakin jollekin iloa.
Ostetaan lisää lehmiä lapsille ja mummoille
Olen ehkä kyyninen, mutta en usko hetkeäkään noihin juttuihin.
Nähtiinhän se tsunamissakin; avustuksia kerätään vain kun kohteella on markkina- ja mainosarvoa. Samaan aikaan tapahtuu suurempia katastrofeja pitkin maailmaa, mutta kukaan ei kerää niihin avustuksia. Miksi? Myöhemmin tuli vielä ilmi, että vain minimaalinen prosentti kerätyistä tuista meni katastrofialueelle ja sielläkin se käytettiin pääasiassa hotellien korjaamiseen jotta turistit pääsevät takaisin lomailemaan.
Mistä johtuu, että vaikka avustuksia kerätään vuosien ajan, ei kuitenkaan mitään edistystä tapahdu? Miksi samoihin kohteisiin kerätään rahaa vuodesta toiseen? Miksei missään ole tilastoa siitä, mille alueelle ja millaisiin oloihin apu on toimitettu? Mistä saa selville, kuka eläimet kasvattaa ja miten ne kuljetetaan avustuskohteisiin? Kuka opettaa ihmiset hoitamaan karjaa ja miten eläimet suojataan paikallisilta taudeilta? Mitä köyhä perhe tekee koulupuvulla? Miten valitaan perheet jotka avun saavat? Miksi sotaveteraaneja makaa laitoksissa vaipoissa, kun samaan aikaan heidän nimissään on kerätty tuhansia ja taas tuhansia euroja? Mistä näkee paljonko ihmiset ovat jo lahjoittaneet ja mitä vielä tarvitaan? Miten varmistetaan, että Venäjälle lapsivankien nimissä kerätyt varat tosiaan käytetään lasten hyväksi, eivätkä vartijat kerää rahoja/tavaroita avustajien lähdettyä? Miten pidetään kirjaa siitä, mitä avustuksia ihmiset ovat maksaneet? Miksi missään ei näy kunnollista tutkimusta siitä, miten avustukset todella käytetään? Miksi avustustenkerääjiä kasvaa kuin sieniä sateella, mutta maailman tilanne vain huononee? Mihin kaikki rahat menivät?
oli tosi hauska