Lue keskustelun säännöt.
Anoppi ei taida hyväksyä minua poikansa tulevaksi vaimoksi :(
26.04.2011 |
No eihän tässä enää mitään nuoria olla mutta kuitenin. Harmittaa vain. Kadehdin niitä joilla on anoppi joka oikeasti tykkää ja jonka kanssa on hyvät välit. Miten olet pärjännyt sellaisen anopin kanssa joka ei ole alkujaankaan hyväksynyt sinua perheeseen ja onko asia vaikuttanut sinun ja miehesi väleihin?
Kommentit (18)
Onko sanonut? Ole anopille ystävällinen, yleensä se auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miestäni loukkaa, etten pidä hänen äidistään. Asia on ratkaistu siten, ettemme puhu hänen äidistä. Ja itse pidän etäisyyttä hänen äitiinsä mahdollisuuksien mukaan.
Suhden miehen äitiin oli ok, kunnes tulin raskaaksi ja tämä oli miehen äidille vaikea tilanne. Hän ei halunnut mummoksi, vaikka ikää siis jo lähemmäs 70.
nirhaat rotan ja viet sen anopin oven taakse. Tuskin auttaa anopin asennevammaan mutta on se sille oikein.
Jos et kelpaa omana itsenäsi niin anna olla!
Olet naimassa tulevan anoppisi poikaa, et anoppia. Meillä tilanne oli se, että kun mentiin naimisiin mieheni kanssa, anoppi piti hieman etäisiä välejä minuun. Oli sulatelemista, että rakas "pikku-poika" oli löytänyt itselleen äitiäänkin rakkaamman puolison ;-D
Appeni kanssa oli alkuun ihan hyvät välit, mutta kun meni vähän aikaa, oli asetelma kääntynyt päälaelleen;
Nykyään tullaan oikein hyvin juttuun anopin kanssa ja appiukkoa en voi sietää. Appiukko on oikea sovinisti ja tahtoisi vähän väliä hallita ja sekaantua poikansakin perheen asioihin, mutta mekun emme anna sekaantua.
Appi on ottanut "pahan miniänsä" hampaisiin, kun ajattelee, että miniä on tehnyt hänen vallanhimonsa hankalaksi, kun ei voi tulla poikansa kotiin määräilemään. Omaa poikaa surkuttelee, että on kun sillä on ihan kauhee vaimo, joka ei palvele ja passaa hänen poikaansa ;-D
Anoppi kunnioittaa minua ja minä häntä.
Monta kertaa olen mieleni pahoittanut appeni sanoista ja tempuista, mutta muistutan itseäni, että onnksi mulla on ihana mies ja en ole kuitenkaan appeni kanssa naimisissa, vaan voin pitää etäisyyttä tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehen ja sen entisen kihlatun kuvaa. Meidän hääkuvaa siellä ei ole. Miehen ja sen entisen kihlatun kihlaus oli ajankohtainen 1/2 vuoden ajan 18 vuotta sitten ja anoppi jaksaa vieläkin jauhaa siitä. Suurinpiirtein joka kerta kun mennään perheen kanssa käymään anopin ja apen luona, muistaa kertoa miehelle ja etenkin mulle, mitä entiselle kihlatulle kuuluu.
Miehen kanssa on tämä klaarattu läpi ja vaikka miestä raivostuttaa se on tajunnut että kaikki pääsee helpommalla jos vaan nätisti kuunnellaan anopin hölinät, koska ei niistä mitään vahinkoakaan ole. Pikemminkin alkaa jo naurattaa.
Olet naimassa tulevan anoppisi poikaa, et anoppia. Meillä tilanne oli se, että kun mentiin naimisiin mieheni kanssa, anoppi piti hieman etäisiä välejä minuun. Oli sulatelemista, että rakas "pikku-poika" oli löytänyt itselleen äitiäänkin rakkaamman puolison ;-D Appeni kanssa oli alkuun ihan hyvät välit, mutta kun meni vähän aikaa, oli asetelma kääntynyt päälaelleen; Nykyään tullaan oikein hyvin juttuun anopin kanssa ja appiukkoa en voi sietää. Appiukko on oikea sovinisti ja tahtoisi vähän väliä hallita ja sekaantua poikansakin perheen asioihin, mutta mekun emme anna sekaantua. Appi on ottanut "pahan miniänsä" hampaisiin, kun ajattelee, että miniä on tehnyt hänen vallanhimonsa hankalaksi, kun ei voi tulla poikansa kotiin määräilemään. Omaa poikaa surkuttelee, että on kun sillä on ihan kauhee vaimo, joka ei palvele ja passaa hänen poikaansa ;-D Anoppi kunnioittaa minua ja minä häntä. Monta kertaa olen mieleni pahoittanut appeni sanoista ja tempuista, mutta muistutan itseäni, että onnksi mulla on ihana mies ja en ole kuitenkaan appeni kanssa naimisissa, vaan voin pitää etäisyyttä tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja on aika ilmiselvää että hän ei oikein ole sujut minun suhteen ottaen huomioon miten paljon hän huomauttelee ja kommentoi taustaani ja maatani. Hän aina onnistuu hieman naurahtaen ihmettelemään tapojamme ja viimeksi hän totesi pojalleen että kun ne suomalaiset ovat niiiin erilaisia kuin he ja heidän maan tavat. Kyseessä on eurooppalainen perhe joten ei ne tavat ole oikeasti niin erilaiset. Me emme vuosien saatossa ole mieheni kanssa huomanneet juurikaan eroavaisuuksia. Olemme varmasti tavoiltamme yhtä läheiset kuin suomalaiset ja ruotsalaiset.
Meillä on mieheni kanssa hyvät ja avoimet välit ja olemme vuosien saatossa hyvin hitsautuneet yhteen. Olemme jo monta unelmaa toteuttaneet yhdessä. Minusta tuntuu että anoppi enemmänkin pelkää tuntematonta eli sitä että minä en ole tuttu ja turvallinen maantyttö. Lisäksi mies on todennut että olen hänen elämänsä nainen. Mustasukkaisuuttako?
Onhan noita anoppitarinoita kuullut! Joten ihan hyvin meillä kuitenkin ainakin vielä menee. Ja onneksi mulla on suomalaiset hermot!
Anoppini ei ole koskaan luultavasti pitänyt minusta. Hän oli alusta asti suorastaan teennäisen ystävällinen ja kun miehelleni tästä puhuin hän oli sitä mieltä että hänen äitinsähän on vain ystävällinen.
No, hieman hölläsin varautuneisuutta, niin tulihan se oikea asenne sieltä esiin. Anoppini haluaisi määräillä monessa asiassa, on ärsyttävän teennäinen, kertoilee omista henkilökohtaisista asioistaan ja tutuistaan aina kun saa tilaisuuden, esim. missä kävi vessassa kauppareissulla tms, tunkeilee jne..
En pidä todellakaan hänestä, emme tästä puhu mieheni kanssa, mutta kaipa mieskin sen ymmärtää. Miehestäni hänen äitinsä on "harmiton", hän osaa sulkea korvansa äidinsä ehdotuksilta, toiveilta ja kysymyksiltä. minä en ole sitä vielä valitettavasti oppinut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aiemmin ollut varmaankin aika hallitseva ja itsekeskeinen. POikansa ei ole tähän päivään mennessä (42v) osannut itsenäistyä hänestä. Meillä siis ollut aikamoisia ongelmia. Tulen mainiosti toimeen appivanhempieni kanssa, kun en yritäkään kuvitella jotain sydänystäväsuhteita. He elelevät omaa elämäänsä, samoin minä. (eli ei me..)
mut mua se ei haittaa enää.aikani yritin olla ystävällinen enkä saanu ku vittuilua takas.nykyään se ihminen on mulle ilmaa,korkeintaan olen asiallinen,en mitään muuta.en soittele hänelle koskaan ja pidän muutenkin etäisyyttä.avopuolisoni on äitinsä puolella,ja tästä riidellään monesti.aviopuolisoita meistä ei koskaan tule-mua kun ei sukuun hyväksytä eikä avomies tajua olla mun puolella,niin olkoot.mua ei enää kiinnosta pätkääkään naimisiinmeno vaikka ajankohtakin jo päätettiin,mut ei kiinnosta.en todellakaan halua samaa sukunimeä.mulle riittää näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten siinä on varmasti enemmän sulattelemista. Ajan kanssa varmaan totutte toisiinne.
Tosin itse en ole appeni kanssa vieläkään väleissä vaikka olen vaimo numero 1 ja aviossakin oltu jo 18 vuotta.
Hei.
Mun anoppi on kuin suoraan helvetistä karannut mielipuoli. Hän ei ole koskaan tykännyt musta, ei koskaan. Enkä tiedä miksi. Ehkä siksi, että annoin hänen tyttärelleen vähän paremman elämän, kuin mitä tyttärensä hänen mielestään ansaitsi. Hän on yrittänyt kaikin keinoin saada meitä eroamaan ja vaikka mitä muuta sairasta. Ja jos soitan hänelle ja keskustelen asiasta, niin hän vain nauraa ja lyö luurin korvaan. Kyseessä on siis 50+v optikko-täti joka työskentelee Lieksassa tällä hetkellä - luojan kiitos, koska itse asumme Tampereen lähellä. Hän on mukamas niin korkeasti koulutettu, että minäkin olen pelkkä paska hänen silmissään, siis haloo, optikko? Voi että sentään. Tästä riittäisi tarinaa koko loppu päiväksi, mutta nyt ei riitä mielenkiinto, alkaa verenpaine nousta, kun pelkästään miettii ko. ihmistä. Hyvää uutta vuotta kaikille! Olmme siis naimisissa ja meillä on yli 3-vuotias tytär, joka ei edes tunne tätä ihmistä kunnolla, kun ei ole pahemmin ollut tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka anoppini ei tykännyt minusta, koska en ollut uskovainen :/. Oma poikansa ei myöskään todellakaan (!) käyttäytynyt äitinsä oppien mukaisesti mutta minun olisi pitänyt. Asia tehtiin jo seurusteluavaiheessa monin tavoin selväksi :(. Menimme kuitenkin naimisiin ja erohan siitä tuli. Anoppi sekaantui kaikkeen KOKO ajan eikä poikansa pystynyt katkaisemaan napanuoraa.
Sittemmin menin uusiin naimisiin ja sain ihanan anopin :).
että älä tuo mitään vaimokandidaattia tai vaimoa näytille, elä omaa elämääsi vanhemmista erossa. Poika on aina tervetullut käymään luonamme, mutta perhettä meille ei tarvitse väkisin raahata, koska jokainen sana on kuitenkin teennäistä itsekehua.
En halua miniän kanssa minkäänlaisiin väleihin, koska se on kaikille parasta. Jo pelkkä käynti pojan ja miniän luona tulkittaisiin urkkimiseksi. Ja kun poika tarvitsi nimeämme takauspaperiin, että voisivat ostaa isomman asunnon, emme siihen suostuneet, koska meistä se oli puuttumista pojan ja perheensä elämään. Emme halua sekaantua siihen mitenkään!
Etkä yritä ottaa häneen itse yhteyttä. Onko se ystävyyssuhteen tekeminen anopin asia?
On tainnut ruokapöydän ääressä ihmetellä (normaalia) teidän maiden eroja ja sinä menet ottamaan sen niin ettei sinua hyväksytä?
Minä ajattelisin ettei se anoppi nyt mikään rasisti ja kummatus ole vaikka noin tekee. Voisin itse tutustua häneen vaikka hänestä kulttuurimme on vähän erikoinen hänen omaansa. Tuo on ihan normaalia small talkingia minusta ja kertoo että siihen se sitten jääkin teidän yhteys: eikä se auta että sinä et tule häntä vastaan.
Kuulostaa siltä että mies ehkä kertoo äidilleen Suomesta ja hän sitä ihmettelee, joten teidän välillä ei ole mitään ellet itse yritä. Hänen äiti sentään avaa suunsa että oho!
Voit aina sanoa anopillesi rauhallisesti: olet valtavan epäkohtelias! Sitten suu suppuun eikä mitään muuta. Kyllä muuttuu aikanaan.
Anoppi minäkin:)
ja oikeastaan vasta nyt 20v jälkeen hän on alkanut ehkä enemmän jopa tykätä musta?!! olen mieheni kanssa ollut 16-vuotiaasta saakka ja pitkään anoppi yritti laittaa mua "ruotuun" eli yritti kaikin tavoin puuttua, sekaantua jne kunnes iän karttuessa sain riittävästi itsetuntoa tehdä loppu sille! Nyt aika ok välit...mut ap sun ei kannata murehtia sellaista mille et mitään voi! Pidät sit vaan etäisyyttä...