Kiusaamisesta - katsokaa nopeasti!
Ihan oikein! Video poistetaan taas kohta youtubesta.
Kommentit (7)
että tota vähän tuhdimpaa kaveria oli kiusattu vuosia eikä kukaan ollut puuttunut asiaan. Rääpäle sai ihan ansionsa mukaan.
että tota vähän tuhdimpaa kaveria oli kiusattu vuosia eikä kukaan ollut puuttunut asiaan. Rääpäle sai ihan ansionsa mukaan.
sai, olen samaa mieltä -koska ei käynyt pahemmin.
Mutta kuolema on lähellä tuollaisssa otteissa.
oli myös lähellä niissä iskuissa mitä napero löi ensin sitä isompaa kasvoihin. Silti täällä kauhistellaan kiusatun otteita.
tämän wrestling-heiton tehnyt kaveri vieläpä erotettiin koulusta määräajaksi. Kundin kiusaamista sen sijaan katsottiin läpi sormien vuosikausia. Kyllä pistää vihaksi.
Kovat on otteet, mutta eipä tuossa muuta vaihtoehtoa pojalle jätetty.
tuollaista henkistä ja fyysistä solvaamista! Olisin tehnyt aivan samoin.
Fiksu poika, kun lähti pois eikä jänyt enää tappelemaan lisää.
Turha puolustella empatiakyvytöntä kusipäätä.
ihan oikein enää tuo.
Tuo heitto olisi hyvin voinut tappaa tai halvaannuttaa.